Lennot  Hotellit  Autovuokraus  Laivat  Seuramatkat  Matkatoimisto
 
 
 
 
 
 
 

 




 UUTISHAKU
  Hakusana:
 
  Uutiset ajalta:
  -
 
   
 
 Mediatiedot
 Information in English
 


Kesän matkailu Suomeen Kiinasta, Venäjältä ja Saksasta nosteessa 14.06.2017
Alkuvuonna Pohjoismaista saapuvien kasvu nopeinta

N√§kym√§t alkavalle matkailukes√§lle ovat ulkomaisten matkanj√§rjest√§jien mukaan positiiviset, selvi√§√§ Visit Finlandin tuoreesta selvityksest√§. Eniten kasvua odotetaan Kiinasta ja Saksasta, mutta my√∂s ven√§l√§isten matkailu elpyy vauhdilla. Kaikkiaan kes√§kauden ulkomailta suuntautuvan matkailun odotetaan piristyv√§n 5‚Äď10 prosenttia.

Euroopan matkailukomission (ETC) tuoreen katsauksen mukaan globaalin matkailun odotetaan kasvavan t√§n√§ vuonna 2‚Äď3 prosenttia. Suomessa ulkomaisten matkailijoiden kasvu on alkuvuonna ollut Pohjoismaista nopeinta.

Kiinalaisten matkailijoiden vierailut ja yöpymiset kasvavat Suomessa ja muissa Pohjoismaissa nopeimmin muihin Euroopan maihin verrattuna. Eurooppalaiset lentoyhtiöt ovatkin lisänneet kapasiteettia niin Kiinasta kuin Keski-Euroopasta Suomeen tulevalle kesäkaudelle.

‚ÄĚKes√§n matkailun√§kym√§t etenkin kiinalaisten ja keskieurooppalaisten osalta ovat valoisia ja vierailujen odotetaan nousevan merkitt√§v√§sti. My√∂s Kiinan presidentti Xi Jinpingin huhtikuinen vierailu Suomeen lis√§si kiinalaisten kiinnostusta Suomesta kohteena‚ÄĚ, Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen Finprosta sanoo..Virkkusen mukaan kiinalaiset matkailijat p√§√§tt√§v√§t ensin mit√§ kokemuksia ja aktiviteetteja lomaltaan haluavat ja sen perusteella vasta valitsevat matkakohteensa. ‚ÄĚSiksi kes√§aktiviteetit ja ainutlaatuiset kokemukset, kuten m√∂kki- ja saunakulttuuri, sek√§ luontoel√§mykset, kuten sienestys ja marjastus, pit√§isi sitoa vahvemmin Suomen kes√§matkailun tarjontaan.‚ÄĚ

Toisin kuin muilla Pohjoismailla, Suomella on viel√§ paljon hy√∂dynt√§m√§t√∂nt√§ potentiaalia kes√§matkailun kasvattamiseksi. ‚ÄĚSuomi profiloituu vahvasti talveen. Viime vuonna 54 prosenttia ulkomaisten matkailijoiden y√∂pymisist√§ Suomessa sijoittui talvikaudelle joulu-huhtikuulle. Uusien matkailijoiden houkuttelemiseksi on kuitenkin t√§rke√§√§ vahvistaa kes√§√§ ja tarjota vaikuttavia el√§myksi√§ ymp√§ri vuoden‚ÄĚ, Virkkunen toteaa.

Suomi 100 -juhlavuosi vetää saksalaisia ja venäläisiä

Ven√§l√§isten matkailu Suomeen on alkuvuonna n√§ytt√§nyt piristymisen merkkej√§ ja ennuste kes√§lle on melko positiivinen. Kasvu marras-maaliskuussa oli jo 26 prosenttia viime vuoteen verrattuna.‚ÄĚHeikosta taloustilanteesta huolimatta ven√§l√§iset eiv√§t ole en√§√§ niin huolissaan tulevaisuudesta. He k√§ytt√§v√§t s√§√§st√∂j√§√§n j√§lleen matkoihin. Matkanj√§rjest√§j√§t odottavat kasvua etenkin Helsingin teemaviikonloppujen, Suomi 100 -tapahtumamatkojen sek√§ J√§rvi-Suomen kylpyl√§- ja kalastusmatkojen myynnin paranemisesta johtuen‚ÄĚ, Paavo Virkkunen kertoo.

Visit Finlandin useat ohjelmat, kuten Finrelax-hyvinvointimatkailu ja Suomen 100-vuotisjuhlavuosi ovat vauhdittaneet kysyntää erityisesti Saksassa.

‚ÄĚSuomen juhlavuosi ja useat viimeaikaiset matkailutunnustukset ovat nostaneet Suomen n√§kyvyytt√§ merkitt√§v√§sti ja lis√§nneet matkailijavirtoja Saksasta. Suomi n√§hd√§√§n turvallisena ja erilaisena kohteena, jonka vetovoimaa lis√§√§v√§t pohjoismaiset trendit, kuten design- ja ruokakulttuuri. Erityisesti sauna- ja m√∂kkikulttuuri ovat saaneet hyv√§√§ n√§kyvyytt√§ Saksassa suomalaiseen kulttuuriin ja hyvinvointiin keskittyv√§n Slow-kampanjan ansiosta. Lapissa sesonki levi√§√§ molempiin suuntiin, ja kes√§n-syksyn kysynt√§ on mukavassa kasvussa. Odotamme saksalaisten y√∂pyjien m√§√§r√§n kasvavan t√§n√§ vuonna 15 prosenttia.‚ÄĚ

Ulkomaiset matkailijat Suomessa:
- Viime vuoden kesäkaudella eniten yöpymisiä tuli Ruotsista (376 700 rekisteröityä yöpymistä), Saksasta (325 500) ja Venäjältä (319 300).
- Viime kesänä aasialaisten yöpymiset kasvoivat yhteensä 8 % (kiinalaisten 19 %, korealaisten 17 % ja japanilaisten 5 %).
- Visit Finlandin matkailijatutkimuksen mukaan Suomessa vieraili vuonna 2016 yhteensä 7,7 miljoonaa ulkomaista matkailijaa. Heistä hieman reilut 3,5 miljoonaa saapui kesäsesongin aikana.
- Ulkomaisten matkailijoiden Suomeen tuoma vientiin rinnastettava matkailutulo oli 3,9 miljardia euroa vuonna 2016.
- Matkailijatutkimuksen mukaan eniten rahaa matkapäivää kohden käyttivät vuonna 2016 kiinalaiset matkailijat: keskimäärin 152 euroa.





3 SEURAAVAA UUTISTA:

Toimitusjohtaja Pekka Vauramo jättää Finnairin 21.05.2018
Siirtyy Metson toimitusjohtajaksi

Sokos Hotelsille Suomen luotetuimman hotelliketjun titteli 20.05.2018
‚ÄĚSuomalainen kuluttaja suosittelee mielell√§√§n suomalaista hotelliketjua‚ÄĚ

Finnair kasvattaa reittiverkostoaan Norjassa 16.05.2018
Yhteisty√∂ Wider√łen kanssa laajenee