Toukokuun 2. päivänä 2023 kuoli kotonaan Sipoossa diplomiekonomi Bengt Pihlström 90 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Helsingissä maaliskuun 3. päivänä 1933. Varmaan enemmän kuin kukaan muu hän tuli vaikuttaneeksi maamme matkailun kehitykseen ja järjestäytymiseen 1900-luvun jälkipuoliskolla.
Bengt ”Benkku” Pihlström varttui Helsingin Kruununhaassa. Perheen isä oli kaupungin virkamies, äiti oli kotoisin Ruotsista. Kun talvisota syttyi, Bengt ja hänen vanhempi sisarensa Kerstin lähetettiin turvaan Ruotsiin. Kerstin jäikin sille tielle. Nuorimmasta lapsesta puolestaan varttui merkittävä suomenruotsalainen kirjailija, kääntäjä ja toimittaja Birgitta Boucht.
Myös Bengt piti kirjoittamisesta ja julkaisi jo 19-vuotiaana runokokoelman nimeltä Askes. Myöhemmin häneltä ilmestyi vielä mm. Helsingin kävijän opaskirja sekä yhdessä Birgitta-sisaren kanssa kirjoitettu Syskonbrev (Sisaruskirjeitä), jossa he yhdessä käyvät läpi lapsuuttaan ja sittemmin elämässään tekemiään ratkaisuja.
Jonkin verran Pihlström pystyi kirjoittamisella ansaitsemaankin: takavuosien ruotsinkielinen iltapäivälehti Nya Pressen osti häneltä mm. elokuva-arvosteluja ja palkkasi hänet lopulta myös kesätoimittajaksi. Ylioppilaaksi Bengt oli päässyt Ruotsalaisesta normaalilyseosta luokkatoverinaan mm. Jörn Donner. Pojat olivat hyviäkaveruksia, ja koulun päätyttyä he lähtivät seikkailulomalle, joka päättyi Tanskaan rahojen huvettua. Onneksi ystävälliset poliisit antoivat heidän yöpyä Lundin poliisiaseman selleissä rahalähetystä odotettaessa.
Molemmat olivat poliittisesti aktiivisia. Pihlström kulki kertomansa mukaan matkasaarnaajana rannikon työväentalojen iltamissa valistamassa kuulijoita sosiaalidemokratian siunauksista. Olikin ehkä hieman yllättävää, että hän kirjoittautui ruotsinkieliseen kauppakorkeaan eikä lukemaan humanistisia aineita tai valtiotieteitä. Valinta osoittautui kuitenkin onnistuneeksi, kun Pihlströmin maantiedon opettaja, professori Ilmari Hustich, eräänä kesäpäivänä 1955 soitti ja kehotti häntä hakeutumaan Suomen Matkailijayhdistyksen (SMY) palvelukseen – siellä kun kaivattiin pätevää ruotsinkielistä tekstintekijää.
Varsin pian kävi ilmi, ettei SMY Pihlströmiä pelkäksi Turistliv-lehden juttujentekijäksi ollut tarvinnut. Organisaatio oli nopeasti kansainvälistymässä ja kärsi puutetta kielitaitoisista ja kehityskelpoisista nuoren polven edustajista, jotka aikaa myöten voisivat ottaa vastuun yhdistyksestä – pääkonttori alkoi jo olla varsin ukkoutunut. Ulkomaan toimistoja SMY:llä oli 1960-luvulle tultaessa Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Britanniassa, Saksassa, Ranskassa ja Tanskassa. Niiden toimintaa rahoitti osittain Suomen valtio.
Pihlström eteni nopeasti SMY:n hierarkiassa, ja jo vuonna 1960 hänelle annettiin vastuu kaikesta kansainvälisestä toiminnasta. Hän oli tuolloin vasta 27-vuotias ensimmäisen perheensä perustanut kolmen pienen lapsen isä.
Samalla alkoi varsin riitaisa vaihe matkailun kehityksessä. Alalla toimivat kaupalliset tahot, esim. hotelliketjut, pitivät epäreiluna, että valtio käytti verovaroja SMY:n toiminnan tukemiseen. Syntyi ajatus ulkomaan markkinoinnin eriyttämisestä omaksi organisaatiokseen. Vuonna 1969 valtio (KTM) perusti matkailuneuvoston. Sen toimistoksi tuli SMY:n ulkomaanosasto, jonka päällikkönä toimi Bengt Pihlström. Ratkaisu oli kuitenkin vain väliaikainen.
Maaliskuun 1. päivänä 1973 aloitti toimintansa Matkailun edistämiskeskus (MEK), kauppa- ja teollisuusministeriön alainen virasto. Sen rakenteen ja tehtäväkentän oli suunnitellut Bengt Pihlström aisaparinaan nuori juristi Pekka Laukala valtiovarainministeriöstä. Oli ikään kuin luontevaa, että heistä sitten tuli uuden viraston johtokaksikko: Pihlström johtajana ja Laukala yleisen osaston päällikkönä eli johtajan sijaisena. Poliittisestikin jako oli onnistunut, sillä maassa oli silloin vallassa punamultahallitus, ja Laukalalla oli läheiset suhteet keskustapuolueeseen.
MEKin johtoa päsmäröimään virasto sai johtokunnan, jonka puheenjohtajaksi asettui KTM:n kansliapäällikkö Bror ”Buntta” Wahlroos, ratkaisu, jota voi hyvällä syyllä pitää virheenä: Buntan ja Benkun välinen henkilökemia ei kerta kaikkiaan toiminut. Vasta kun Wahlroos 1980-luvulla vetäytyi taka-alalle Pihlström pääsi kehittämään virastoaan haluamansa malliseksi. Tärkeää hänelle oli aina kansainvälinen yhteistyö. Erityisesti muiden Pohjoismaiden ”mekit” olivat tällöin luontevia kumppaneita. Jo vuonna 1975 Pihlström oli valittu ETC:n puheenjohtajaksi. European Travel Commission pyrkii lisäämään kiinnostusta Eurooppaa kohtaan kolmansilla markkinoilla. Siihen kuuluu tällä hetkellä yli 30 maata.
Itämeren alueen matkailuyhteistyötä Pihlström edisti BTC:n puitteissa. Baltic Sea Tourism Commission syntyi 1980-luvun alkuvuosina. Kun Moskova yllättäen salli Baltian neuvostotasavaltojen osallistumisen sen toimintaan Bengt oivalsi, että näille voisi tätä kautta kertyä sekä osaamista että kansainvälisiä kontakteja. Varmistaakseen BTC:n linjan jatkuvuuden hän antoi valita itsensä kerta toisensa jälkeen organisaation puheenjohtajaksi. Baltian maiden vapauduttua MEK oli ensimmäisten joukossa jakamassa omaa osaamistaan knowhowtransfer -tyyppisten seminaarien muodossa.
Kansainvälisissä ympyröissä Benkusta tuli yksinkertaisesti ”Mr Finland”, mutta myös kotimaassa hän oli tunnettu hahmo, jota haastateltiin tv-uutisissa, aina kun jotakin matkailuun liittyvää voitiin raportoida.
Johdettuaan MEKiä yli 20 vuotta Pihlström sai 1994 siirron neuvottelevaksi virkamieheksi KTM:n kauppaosastolle. Tehtäväkentäksi määriteltiin kansainväliset asiat ja yhteistyöhankkeet. Jälleen palattiin Baltiaan, sillä yksi projekteista oli Via Baltica Touristica, matkailureitti Helsingistä Varsovaan.
Esimiehenä Pihlström oli hyvin pidetty. Poliittiselle taustalleen uskollisena hän oli ennen muuta demokraatti ja ja oikeudenmukaisuuden puolustaja. Benkun huumorissa oli usein annos itseironiaa. Kertoessaan lukiovuosien urheiluharrastuksestaan hän esim. muisti mainita käsipallovalmentajan huokaisseen ”Jaaha, ellei meillä olisi Pihlströmiä, Donner olisi kentän surkein pelaaja.”
Risto Hemming