Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne ja Norjan liikenneministeri Jon-Ivar Nygård ovat allekirjoittaneet sopimuksen Suomen tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välisestä taksiliikenteestä 13.3.2025 Oslossa, Norjassa. Sopimus mahdollistaa taksiliikenteen Suomen ja Norjan välillä. ”Ratkaisemme tämän taksialaa riivanneen ongelman. Taksisopimuksella helpotetaan yli rajan ajavien yrittäjien toimintaa ja sujuvoitetaan ihmisten arkea. Suomalaisella taksilla pääsee jatkossa sujuvasti vaikka Tromssaan! On hienoa,…
Kategoria: Muut aiheet
Matkailuseniorit tutustuivat Pier4-hotelliin
Suomen Matkailualan Seniorit ry (SMS) kokosi keskiviikkona 12. maaliskuuta yli 30-päisen joukon tutustumaan yhä varsin uuteen Solo Sokos Hotel Pier4:ään. Helsingin Katajanokalla Eteläsataman rannassa sijaitseva hotelli on puurakenteisuudessaan aivan erityinen. Hotellinjohtaja Petra Vikström (kuva yllä) valotti 26.8.2024 avatun hotellin toimintoja ja ominaisuuksia matkailualan veteraaneille, joiden taustat edustavat monia eri matkakaupan ja myös liikenteen sektoreita, Solo Sokos…
Euroopan komissio julistaa kilpailut vuodelle 2026 – Euroopan älykkään matkailun pääkaupunki ja vihreä edelläkävijä
Tänään 5. maaliskuuta 2025 Euroopan komissio käynnistää kilpailun vuoden 2026 Euroopan älykkään matkailun pääkaupungista sekä Euroopan älykkään matkailun vihreästä edelläkävijästä. Euroopan matkailukohteita kutsutaan esittelemään älykkään ja kestävän matkailun innovatiivisia käytäntöjään, joilla ne voivat näyttää esimerkkiä Euroopan matkailualalla. Matkailu on yksi Euroopan unionin suurimmista toimialoista, ja sillä on ratkaiseva rooli taloudellisessa kasvussa ja työpaikkojen luonnissa. Älykkään…
Suomi ja onnellisuus: seitsemän vuotta kärjessä – jatkuuko menestys?
Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi jo seitsemän kertaa peräkkäin YK:n World Happiness -raportissa. Seuraava raportti julkistetaan 20.3., ja odotukset ovat korkealla. Valitaanko Suomi kahdeksannen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi? Suomen onnellisuus on ollut jo vuosia kansainvälisen median kiinnostuksen kohteena. Suomi on saanut tuhansia mainintoja medioissa ympäri maailmaa, aina The New York Timesista ja BBC:stä…
Elämysmatkat Milano Cortinan talviolympialaisten viralliseksi myyjäksi Pohjoismaissa
Elämysmatkat on nimetty Milano Cortina 2026 -talviolympialaisten viralliseksi myyjäksi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Irlannissa. Elämysmatkat on yksi vain viidestä virallisesta jälleenmyyjästä maailmanlaajuisesti ja ainoa, joka vastaa olympiamyynnistä useammassa kuin yhdessä maassa. Elämysmatkat toimii yhteistyössä KOK:n nimittämän pääoikeuksien haltija On Locationin kanssa tarjoten asiakkaille ja yrityksille viralliset hospitality- ja matkapaketit. Ne sisältävät taatun pääsyn olympiatapahtumiin ilman lippuarvontoja, hyvät katsomo- tai aitiopaikat sekä…
Kivi, paperi, sakset -nykytaiteen materiaalien kirjo Kiasman näyttelyssä
Nykytaiteen materiaalivalikoima on kasvanut lähes rajattomaksi, minkä myötä materiaalin valinnasta ja tavasta työstää sitä on tullut keskeinen osa teoksen sisältöä. Tämä toimii lähtökohtana Kivi, paperi, sakset -näyttelylle, joka pureutuu moniin nykytaiteen peruskysymyksiin: Miksi nykytaide näyttää siltä kuin se näyttää? Mistä materiaalivalinnat kertovat? Minkälainen materiaali ääni – tai vaikkapa ajatukset – ovat taiteilijoille? Näyttelyssä nostetaan esille myös taiteen tekijyyteen…
Viking XPRS uudistui kannen päältä ja alta
Lattiasta kattoon uudistettu merimyymälä sekä lisää tilaa suosikkituoksuille ja -juomille. Uusi ravintola. Raikkaanvaaleaksi päivitetty sisustus. Polttoaineenkulutusta vähentäviä teknisiä päivityksiä. Viking XPRS palasi telakalta entistä ehompana Helsinki–Tallinna-reitilleen 7. helmikuuta. Viking XPRS aloitti liikennöinnin Helsinki–Tallinna-reitillä 7. helmikuuta kolme viikkoa kestäneen telakoinnin jälkeen ja tarjoaa matkustajilleen nyt monin tavoin uudistuneen risteilyelämyksen. Pian kaksi vuotta Suomen lipun alla seilannut…
Maa järisee Santorinilla: seisminen kriisi syntymässä
Kreikan Santorinin eli Thiran saarella maan järähtelyt ovat jatkuneet jo päiviä. Aivan viime päivinä on mitattu toistuvia yli neljän magnitudin järistyksiä Santorinin sekä viereisin Amorgosin saaren maaperässä ja vesialueilla. Alueelle on nyt julistettu hätätila! Santorinilta on jo nyt hakeutunut pois suuremman järistyksen pelossa useita tuhansia, jopa yli 11 000 saarelaista. Kuuden magnitudin järistys mainitaan seismologien…
Business Finland myönsi 2024 rahoitusta 610 M€ arvosta – ja kertoi näkemyksistään kasvuun
Business Finland julkaisi tammikuun 2025 viimeisellä viikolla vuoden 2024 tuloksensa ja näkemyksiään tulevaan talouskasvuun. Puhumassa olivat Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noponen, työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen ja Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Minna Helle. Tapahtumapaikka oli uudistunut Finlandia-talo.Business Finlandin yrityksille myontämä rahoitus vuonna 2024 ylsi 610 miljoonaan euroon. Hakemuksia tuli samana aikana € 875 mijoonan edestä. Yrityksile myönnettiin…
Fiskars vahvistaa vastuullisuuttaan: keitto- ja paistoastioiden pinnoitteet nyt muovittomia
Fiskars on saavuttanut merkittävän virstanpylvään matkallaan kohti kestävämpää tulevaisuutta: yhtiön kaikkien keitto- ja paistoastioiden pinnoitteet ovat nyt 100 % muovittomia. Tämä saavutus on osa Fiskarsin sitoutumista kestävään tuotekehitykseen ja ympäristön kuormituksen vähentämiseen. Vastuullisuus, yritysvastuu vai kestävä kehitys? Fiskars Groupin vastuullisuusjohtaja Kati Ihamäki pohti puheenvuoronsa alussa, puhummeko vastuullisuudesta, yritysvastuusta, kestävästä kehityksestä vaiko asiasta jollakin muulla termillä….