Välimeren kolmanneksi suurimmalla saarella Kyproksella jälleen tutkaillaan mahdollisuuksia saaren valtiolliseksi yhdistämiseksi tai ainakin jonkinasteisen pitemmälle viedyn symbioosin aikaansaamiseksi saaren kahden väestönosan välille. Tämä kirvoittaa ajatukset suomalaisen pakettimatkailun syntyyn po. saarelle Kyproksen itsenäisen historian aamunkoitossa 1970-luvun alkupuolella.
Suomesta tuolloin vielä yhden, tosin ei lainkaan yhtenäisen, nuoren valtion muodostamalle Kyproksen saarelle ensimmäiset charterlennot ja seuramatkat, kuten paketti- tai valmismatkoja tuolloin kutsuttiin, tehtiin vuonna 1973 toukokuussa. Saari oli jakautunut turkkilaisen väestön pohjoisosaan ja kreikkalaisen väestön eteläosaan.
Lennot Suomesta Nikosian lentoasemalle operoi lentoyhtiö nimeltä Spearair matkanjärjestäjänä saman taustan ja omistuksen Keihäsmatkat. Tarkennuksena on mainittava se, että Suomesta oli Kyprokselle matkustanut jo jonkin aikaa väkeä UNFICYP-tunnuksen alla. YK:n rauhanturvaajia oli saarelle sijoitettu siellä 1960-luvulla käydyn sisällissodan haurasta rauhaa turvaamaan. Saaren kreikkalaisväestön tavoitteena oli ollut énosis, liittyminen Kreikkaan, mikä ei miellyttänyt turkkilaista kansanosaa.
Keihäsmatkojen kohdalla uuden kohteen aloitus ei ollut kovinkaan suunniteltua, määrätietoista tai tavoitehakuista. Oli nimittäin niin, että Suomesta oli tehty seuramatkoja tilauslennoin Libanonin Beirutiin, ’Lähi-idän Pariisiin’, mutta keväällä 1973 yhteiskuntarauha siellä järkkyi niin, että varsin lyhyellä varoituksella matkat Beirutiin jouduttiin keskeyttämään. Keihäsmatkoilla oli vain runsas vuorokausi aikaa löytää korvaava kohde. Maantieteellinen etu oli tuolloin matkailullisesti vielä varsin vähän tunnetulla Kyproksella, sillä matkaan lähtevän lentokoneellisen lisäksi kiireellisenä tehtävänä oli evakuoida Beirutiin jäänyt konelasti matkustajia syttyneen sodan jaloista.
Operaatiota kentällä hoitamaan eli matkanjohtajiksi valikoiduimme minä ja kollegani Jukka Vallinkoski, molempien ansiona jo useamman kuukauden vankka kokemus, nuoruuden into ja pelottomuus matkanjärjestämisen jalossa taidossa. Kyprokselta, itäosan Famagustasta kontaktoitu paikallisagentti Hull Blyth Araouzos, joka oli ja on myös merkittävä shipping-yhtiö, ei kiireessä ehtinyt kovinkaan yksilöllisesti ennalta vahvistaa tarvittavia palveluita, vaikka käytössä tuolloin oli jo reaaliaikainen kaukokirjoitin, telex. Mutta he tiesivät, että huomenissa on saarelle tulossa 186 hengen suomalaisjoukko ja se sai meidät luottamaan, että kaikki toimisi! Ja toimihan se!
Firman brittiperäinen johtaja Mike O´Brian, sattuman kautta entisestä elämästäni tuttu nuori mies, oli lentoasemalla konettamme vastassa viisi ilmastoitua bussia mukanaan. Hän pahoitteli, että joudumme jakamaan väenpaljouden kahteen eri majapaikkaan, jotka kylläkin olisivat lähellä toisiaan ja varsin tasokkaita. Se kävi hyvin, koska olihan meitäkin kaksi matkanjohtajaa, joten jaoimme siis väen kahtia.
Matkustajissa oli koko joukko myös varsin näyttävän näköisiä nuoria daameja – Beirutin matkustajakunta oli totutusti usein jostain syystä aika naisvoittoista. Famagustan hotelli Aspeliaan sisään kirjoittautuessamme aulaan saapasteli nuori mies kaverinsa kanssa ja tervehti selkeällä eteläpohjanmaan murteella: ”Eero, p-kele, mitä sä täällä teet?” Syy-yhteys selvisi. Mies oli YK-pataljoonan postialiupseeri ja naapurinpoika lapsuuteni Seinäjoelta, vapaapäivän vietossa Famagustan upealla Venus-rannalla. Pyysin oitis häntä mukaan paikallisasiantuntijaksi pian alkavaan infotilaisuuteen hotellin uima-altaalle. Hän lupautui, mutta lähti kuitenkin marssimaan poispäin. ”Täytyy käydä soittamassa pataljoonaan, ei tästä kaksi kaveria selviä!” Ja pian Nikosian suunnasta Famagustaan, yli 90 km matkan vyöryi lähes koko YK-armeijan kalusto neljällä tai kahdella pyörällä, ellei peräti telaketjuilla.
YK:n sinibarettipojat hoitivat hienosti matkustajiemme henkilökohtaisen opastuksen – kaikkien onneksi ja parhaaksi: win-win-win! Naismatkustajamme kuuluivat keskenään kehuskelevan sillä, kuinka paljon natsoja kunkin henkilökohtaisen oppaan kauluslaatoissa oli. Hätäisesti laatimamme kiertoajeluohjelma ei juuri saanut maksullisia osanottajia. Se ei meitä häirinnyt, koska kahden miehen komennuskuntamme oli pian jo palattava Beirutiin jääneiden evakuointiin ja lähdettävä taas kohti lentoasemaa. Saimmekin kaupunkiin jääneet matkalaiset ja heidän mukanaan kaksi Keihäsmatkojen Beirutin oppaista libanonilaisyhtiö MEA:n koneella lennätettyä Nikosiaan ja edelleen Famagustaan. Siellä avattiin heitä varten upouusi Lordos-hotelli, jonka aikataulunmukainen valmistuminen ja käyttöönotto oli suunniteltu n. kahden viikon päähän. Ryhmän tuloiltana hotellissa syötiin jo illallista, eikä matkustajista monikaan varmasti huomannut toiminnassa mitään aloittelevaa tai tavanomaisesta poikkeavaa. Henkilökunta ja ruoka-aineet oli haalittu pikavauhtia muista Lordos-hotelleista ja homma pelasi.
Spearairin DC-8-32 Härmän Jätkä saapui parin päivän päästä noutamaan Beirutin kaaoksen jalkoihin jääneet ja epäonninen Beirutin matka sai näin onnellisen päätöksen.
Syksyllä 1973 Keihäsmatkat päätti korvata jatkuvasti levottoman Beirutin matkat Kyproksen matkoilla, tuolloin niin ikään Famagustaan, jota kutsutaan myös nimellä Ammóchostos. Näin operoitiin kokonainen, mutta lyhyehkö syyskausi.
Kyproksen ja eritoten Famagustan matkoille ikäviä asioita oli kuitenkin edessä. Yhtenäisen Kyproksen uhkaksi noussut Turkin sotilaallinen invaasio käynnistyi 1974. Tuolloin vasta 1960-luvulla brittihallinnosta itsenäistynyt saari todella jakautui kahtia, turkkilaiseen ja kreikkalaiseen osaan. Famagusta upeine hotelleineen jäi ei-kenenkään maalle rappeutumaan vuosikymmeniksi. Keihäsmatkojen kohtalona oli 1970-luvun alkupuolen ensimmäisen öljykriisin riivaamana konkurssi vuonna 1975, toukokuussa.
Mutta Kyproksen matkailu myös Suomesta oli käynnistetty ja matkat ovat jatkuneet useankin matkanjärjestäjän ohjelmissa. Maan kreikkalaisen osan matkailu siirtyi Famagustasta ihailtavalla nopeudella sittemmin saaren eteläosan kreikkalaisalueilla, Limassoliin, Larnacaan, Pafokseen ja muualle.
Minä ja kollegani Jukka taisimme sisäistää vasta paljon myöhemmin haasteellisen operaatiomme ainutkertaisuuden ja jopa vaaran paikat. Sama koski varmasti matkustajiamme. Saimme Beirutissa syttyneen sodan jalkoihin jääneet kaikki terveinä kotiin. Kyprokselle Beirutin sijasta matkanneet olivat aikansa tienavaajia, uuden kohteen kokijoita. Saaren yhteiskunnallisissa oloissa tuon matkan jälkeisinä vuosina elettiin monet vaiheet ja dramaattisetkin käänteet.
Toivottavasti Kyprokselle nyt 2021 löydetään kestävä ratkaisu kahden eri kansanosan pitkäaikaiselle ja rauhanomaiselle rinnakkainelolle!
Eero Havia / Matkaviikon skribentti ja Keihäsmatkat Oy, sales manager, 1970-luvun alkuvuosina