Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Matkanjärjestäjien KKV-vakuudet ovat jo nousussa

Posted on 9.6.20219.6.2021 by Eero Havia

,

Matkajärjestäjien lakisääteisten eli matkapakettilain mukaisten vakuuksien yhteenlaskettu määrä Kuluttaja- ja kilpailuvirastossa (KKV) on korona-ajan jäljiltä kääntynyt hienoiseen nousuun. Vakuuksien määrä on yksi varsin realistien mittari matkanjärjestäjäsektorin toimeliaisuuden tasosta.

Ennen korona-aikaa Suomessa matkanjärjestäjiltä edellytettyjen kuluttajan asemaa turvaavien vakuuksien yhteenlaskettu määrä oli suuruusluokkaa 245 miljoonaa euroa. ”Alimmillaan tämä summa putosi tammikussa 2021 tasolle 65 MEUR eli noin neljännekseen” , kertoo KKV:n vakuusvalvonnan ryhmäpäällikkö Tom Vihonen Matkaviikolle. ”Nyt kesäkuun 2021 alun tilanteessa ollaan kivuttu takaisinpäin jo lähelle 100 miljoonaa euroa, mutta matkaa koronaa edeltäneisiin lukuihin on vielä paljon.”

Vihosen mukaan vakuussumma elää koko ajan suuntaan ja toiseen, koska matkapaketteja laaditaan ja myydäänkin, mutta on  jouduttu sitten myös perumaan.

Keväällä 2020 KKV myös luopui vakuuden kolmen kuukauden kestovaatimuksesta. ”Olemme poikkeuksellisesti asettaneet vakuusvaatimuksia 2kk ja jopa 1 kuukauden kestoille ja näitä on rukkailtu tarpeen mukaan, koska tilanteet ovat muuttuneet niin äkillisesti”, sanoo Vihonen.

KKV:ssa ei odoteta matkapakettien myynnin kasvun äkillistä  ’ryöpsähdystä’. Siellä uskotaan, että markkinat palautuvat pala kerrallaan sen mukaan, miten keskeiset matkakohteet esim. Välimerellä avaavat ja käynnistyvät. ”Nyt edetään asteittain ja matkoja myydään rullaavasti jopa vuoden päähän”, sanoo Tom Vihonen.

Näin KKV ehtii hyvin mukaan myös vakuuksien ja niiden valvonnan asiassa,  kunhan markkinoiden tervehtyminen ja kasvu uudelleen todella käynnistyvät.

Uusimmat artikkelit

  • Saariston Rengastie avautuu – kausi pidempi kuin koskaan 9.5.2025
  • Helsinkiin odotetaan vilkasta matkailukesää 8.5.2025
  • Tampere-Pirkkalan lentoasemalla suuronnettomuusharjoitus 7.5.2025 7.5.2025
  • Finnlinesin tuloskatsaus tammi–maaliskuu 2025: ”Melko hyvä” 6.5.2025
  • Tammisaaren nykytaiteen museo Chappen kesänäyttelyt 9.5.-7.9.2025 6.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus