Lufthansa avasi sesonkitalvireitin Frankfurtista Rovaniemelle. Avauslento uudella reitillä lennettiin lauantaina 30. marraskuuta, 2024. Kyseessä on jo kuudes Lufthansa Groupin kohde Suomessa.
Lufthansa operoi Frankfurtista Rovaniemelle kahdesti viikossa. LH-konserniyhtiöistä Rovaniemelle lentävät jo Austrian sekä Eurowings ja Edelweiss avaa vielä jouluksi. Lentoja on kuutena eri viikonpäivänä.
”Yhteensä Lufthansa Groupin koneet lentävät 24 eri reittiä tänä talvena Suomeen 76 viikkovuoron voimalla. Tässä on 76 % kasvu verrattuna vuoteen 2015, jolloin Lufthansa toimi ladun avaajana ensimmäisellä pohjoisen reitillään Kittilä-München, ts. ensi vuonna po. reitillä juhlitaan kymmenvuotisia”, kertoo Markus Issakainen Lufthansan Suomen edustustosta.
”Oulu-München on nyt ympärivuotinen ja viettää ensimmäistä vuosipäiväänsä 16. joulukuuta. Discover ja Edelweiss puolestaan aloittavat pioneereina myös kesälennot Kittilään”, jatkaa Issakainen.
Kuva ylinnä: Itse joulupukki oli saapunut tervehtimään ja vastaanottamaan Lufthansan avauslentoa Rovaniemen lentoasemalle lauantaina 30. marraskuuta