Finnlinesin toimitusjohtaja Thomas Doepel lausuu varistamon Q1-tuloskatsauksen yhteydessä: “Vuoden ensimmäinen neljännes oli melko hyvä. Vuonna 2024 Finnlines joutui sopeuttamaan laivastoaan muuttuneiden markkinaolosuhteiden johdosta. Finnlines pystyi parantamaan kannattavuuttaan supistamalla laivastoaan ja organisoimalla uudelleen osan rahtipalveluistaan. Lisäksi merkittävästi parantuneeseen tulokseen vaikuttivat velkojen pieneneminen ja korkojen lasku.
Finnlines-konsernin tammi–maaliskuun liikevaihto nousi 166,0 (162,2 vuonna 2024) miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja, EBT, oli 7,9 (0,4) miljoonaa euroa.
Raportointikautena Finnlines kuljetti 194 000 lastiyksikköä, 18 000 autoa ja 297 000 tonnia rahtia, jota ei voida määritellä yksiköissä. Finnlinesin laivoilla kulki kaikkiaan 165 000 matkustajaa.
Merenkulku sisällytettiin EU:n päästökauppajärjestelmään vuonna 2024 ja FuelEU Maritime -sääntö tuli voimaan tammikuussa 2025. Päästökauppajärjestelmä velvoittaa laivayhtiöt ostamaan päästöoikeuksia laivojen CO2-päästöistä ja FuelEU edellyttää, että fossiiliset polttoaineet korvataan vähitellen kalliimmilla vaihtoehtoisilla polttoaineilla. Järjestelmien tavoitteena on torjua ilmastonmuutosta ja siksi energiakustannukset aiheuttavat lisämaksuja.
Kun energiakustannukset kohoavat, uudenaikaiset ja energiatehokkaat alukset, mittakaavaedut ja kapasiteetin korkea käyttöaste ovat tärkeimmät menestystekijät, jotta voidaan tarjota kohtuuhintaisia vähähiilisiä tai hiilidioksidittomia kuljetuksia, joita asiakkaat entistä enemmän kysyvät.
Raportointikauden jälkeen Finnlinesin omistaja Grimaldi-konserni ilmoitti yhdeksän uuden ropax-laivan tilauksesta. Laivoista kuusi tulee liikennöimään Välimerellä ja kolme, ”Hansa Superstar -luokka”, Itämerellä Helsingin ja Travemünden välillä. Kaikkiin laivoihin asennetaan moottorit, jotka voivat käydä metanolilla, millä on suuri merkitys nollapäästötavoitteen saavuttamiseksi.
Geopoliittinen ilmapiiri on yhä jännittynyt, mutta näkymät ovat valoisammat. Ukrainan tilanteen mahdollinen vakautuminen luo positiivisia kasvunäkymiä Pohjois-Euroopassa. Saksan päätös höllentää velkajarrua ja investoida 500 miljardia euroa infrastruktuuriin piristää maan taloutta. Itämeren johtava roro- ja ropax-varustamo Finnlines tarjoaa jopa 26 viikoittaista lähtöä Suomen ja Saksan välillä ja lähes 40 viikoittaista lähtöä Ruotsin ja Saksan välillä. Yhtiö on erinomaisessa asemassa hyötymään Saksan talouden elpymisestä”, toteaa toimitusjohtaja Doepel.
Lähde: Finnlines