Turun kaupunginvaltuustossa äänestettiin maanantaina 18. toukokuuta 2026 kaupunkiin suunnitellun raitiotielinjan toteuttamisesta. Myönteinen päätös syntyi äänin 36-31. Se on kuitenkin yhä ehdollinen siten, että hankkeen n. 465 MEUR kustannusarviosta on tarkoitus saada n. 30 %:n rahoitusosuus valtion kassasta.
Mikäli valtion rahoitusosuus ratkeaa hankkeen kannalta myönteisesti, raitiovaunujen arvioidaan pääsevän kiskoilleen vuoden 2033 aikana. Tilataanko ne kotimaiselta valmistajalta vai tilataanko ne jostain ulkomailta, lienee pian median ja monien muidenkin seuraava kiinnostuksen kohde? Turun ratikan n. 12 km reitti on linjattu Linnakaupungista Kauppatorin ja Kupittaan kautta Varissuolle. Länsipäässä on suunniteltu pysäkki satamaterminaalin edustalle.
Pariisissa nopea kiskoyhteys CDG-lentoasemalle
Samaan aikaan Pariisissa viestitetään, että Charles de Gaulle -lentoaseman (CDG) ja Pariisin keskustan Gare de l’Est -rautatieaseman välinen jo odotettu CDG Express -junayhteys on määrä valmistua käyttöön jo maaliskuussa 2027. Se lyhentää keskustan ja CDG-lentoaseman välisen matka-ajan n. 20 minuuttiin ja vähentää lentoasemalle suuntautuvaa muuta maaliikennettä – ja olettavasti myös lentomatkustajien kustannuksia ja vaivaa – merkittävästi n. 15 minuutin vuorovälein aamuvarhaisesta iltamyöhään.