
SMAL tukee KKV:n tutkintapyyntöä
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on pyytänyt poliisia tutkimaan, ovatko matkanjärjestäjä Melissa Travel ja sen vastuuhenkilöt syyllistyneet matkapalvelurikokseen ja petokseen. Suomen matkailualan liitto SMAL pitää viranomaisten toimintaa tärkeänä muistutuksena siitä, että matkailualalla kuluttajansuojasta ei voida tinkiä ja että lainvastainen toiminta vaarantaa sekä asiakkaiden rahat että alan maineen. Melissa Travel ei ole SMALin jäsen.
Matkapakettien myyntiä säätelee EU:n matkapakettilainsäädäntö, jonka tavoitteena on turvata matkustajien oikeudet ja rahat. Matkanjärjestäjän on muun muassa asetettava vakuus asiakkaiden ennakkomaksujen ja mahdollisten paluukuljetusten turvaksi. Suomessa matkanjärjestäjien toimintaa ja vakuuksia valvoo KKV.
”Harmaan talouden toimijat aiheuttavat merkittävän riskin kuluttajille. Yksittäisen asiakkaan menetykset voivat nousta huomattavan suuriksi, jos matkoja myydään ilman lain edellyttämiä vakuuksia. Samalla vastuuttomasti toimivat yritykset heikentävät koko alan mainetta”, sanoo SMALin puheenjohtaja Timo Saranpää.
Sosiaalisen median merkitys matkojen markkinoinnissa on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Samalla viranomaisten valvontatyö on vaikeutunut, kun markkinointia ja myyntiä tapahtuu yhä enemmän perinteisten kanavien ulkopuolella.
Matkapaketin ostajaa suojaa EU:n matkapakettilainsäädäntö, joka takaa matkustajalle laajat oikeudet esimerkiksi matkanjärjestäjän maksukyvyttömyystilanteissa. Matkanjärjestäjän vakuus voidaan käyttää asiakkaiden ennakkomaksujen palauttamiseen sekä tarvittaessa matkustajien kotiuttamiseen, jos yritys ei kykene täyttämään velvoitteitaan.
SMAL kannustaa kuluttajia tarkistamaan ennen matkan ostamista, että matkanjärjestäjä kuuluu KKV:n vakuusrekisteriin.
”Kuluttajien kannattaa aina varmistaa, että matkoja myyvällä yrityksellä on lain edellyttämä vakuus. Vakuusrekisteristä on helppo tarkistaa, että matkanjärjestäjä toimii asianmukaisesti ja asiakkaan rahat ovat turvassa”, sanoo SMALin toimitusjohtajaHeli Mäki-Fränti.
Tieto vakuuden asettaneista matkanjärjestäjistä löytyy KKV:n ylläpitämästä vakuusrekisteristä osoitteessa https://www.vakuusrekisteri.fi/. Samassa palvelussa voi myös ilmoittaa epäilyistä, jotka koskevat matkanjärjestäjän lainmukaisuutta.
Lähde: SMAL