Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Analyytikot ennakoivat Swissiltä tappiollista puolivuotistulosta

Posted on 3.8.20042.1.2019 by Eero Havia

Yhtiö hakee kustannussäästöjä kaikkialta

Nuoren sveitsiläislentoyhtiö Swissin alkuvuodet ovat olleet varsin tahmeita. Yhtiön runsaan kahden vuoden mittainen alkutaival on ollut tappiollista. Liiketoimintasuuunnitelmassa kuluvan vuosi oli merkitty ajankohdaksi toiminnallisen tuloksen kääntymiseksi voitolle. Yhtiön on määrä julkistaa puolivuotistuloksensa 17. kuluvaa elokuuta, mutta asiantuntijat odottavat siitä edelleen tappiollista.

Yhtiötä vasta runsaan kuukauden verran luotsannut, entinen Lufthansa-johtaja Christoph Franz on julkisuudessa sanonut, että kaikki kivet käännetään, kun kustannusleikkauksia tehdään ja yhä uusia säästöjä etsitään Swississä. Tämän on arvioitu tarkoittavan jopa 1000 työpaikan karsimista aikaisempien leikkausten lisäksi.

Swissin aikeet liittyä oneword-allianssiin kariutuivat aikaisemmin kuluvana vuonna. Yhtiötä on julkisuudessa arvosteltu selkeän strategian puutteesta. Sitä on moitittu myös yhä liian suureksi Sveitsin kotimarkkinoihin nähden. (EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Tallink Silja Linen hyväntekeväisyyshuutokauppa 26.9.2026 Turussa 24.7.2026
  • Tallinkin ensimmäinen vuosipuolisko: vakaa liikevaihto ja kasvaneet rahtivolyymit toisella neljänneksellä 23.7.2026
  • Turkka Kuusisto: Finnairilla vahva toinen kvartaali 22.7.2026
  • Helsingin päärautatieasemalle uusi hotelli 22.7.2026
  • Levin tunturialueelle kätketty kultaharkko löytynyt 21.7.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus