Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Finnairin lakon vaikutus noin 10 miljoonaa euroa

Posted on 25.10.20063.1.2019 by Eero Havia

Yhtiö antoi tulosvaroituksen

Finnair kertoo matkustamohenkilöstönsä viime viikkoisen kaksipäiväisen lakon välittömäksi tulosvaikutuksi seitsemän miljoonaa euroa. Lakon jälkeisiksi lentovarausten menetyksiksi Finnairissa arvioidaan runsaat kolme miljoonaa euroa. Näin yhteenlasketut menetykset kahden päivän lakosta kohoavat noin 10 miljoonaan euroon.

Finnair tarkistaakin aikaisempia tulosennusteitaan alaspäin ja arvioi koko vuoden toiminnallisen liikevoittonsa jäävän selvästi alle viime vuoden tason, mutta pysyvän silti voitollisena.

Finnairin lentotoimintapalveluissa ja Lomaliikenteessä on kuluvan vuoden tuloskehitys jäänyt alle tavoitteiden. Toisen vuosineljänneksen tulokseen kirjattiin lisäksi 15 miljoonaa euroa kertaluonteisia järjestelykuluja.

”Tarkoituksenamme on kehittää konsernirakennetta kilpailukykyisemmäksi aiemmin julkistetun suunnitelman mukaisesti. Hallinnollisissa toiminnoissa olemme jo toteuttamassa muutoksia ja viime viikolla kerroimme kiinteistöpalvelujemme ulkoistamisesta. Myöskin työ Finnair Tekniikan toiminnan tehostamiseksi jatkuu”, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen.

”Rakennemuutoksen taloudellinen vaikutus alkaa näkyä ensi vuonna. Aasian-liikenteemme voimakkaan kasvun jatkaminen edellyttää selvästi nykyistä parempaa tulostasoa.” (EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Turussa näytetään mallia – sataman uudistukset edistävät vihreän merikäytävän toteutumista 11.6.2026
  • Legend of the Seas -risteilyalus luovutettiin tilaajalle Meyer Turun telakalla 11.6.2026
  • Burgerifestivaali on vallannut Helsingin Rautatientorin keskiviikosta lauantaihin 10.-13.6. 10.6.2026
  • Finnair aloittaa lennot Turusta ja Tampereelta 10.6.2026
  • Suomi liittyy tieliikenteen automaatiota koskevaan julkilausumaan 9.6.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus