Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Air Berlin kasvaa yritysostoin: nyt vuorossa LTU

Posted on 27.3.20074.1.2019 by Eero Havia

dba sulautuu täysin Air Berliniin

Lentoyhtiö Air Berlin, joka liikennöi myös Suomeen sekä Berliinistä että Dusseldorfista, ostaa saksalaisen lomalentoyhtiö LTU:n.

Kauppahinnaksi on julkisuudessa mainittu 140 MEUR.

Kaupan perusteluiksi Air Berlinin CEO Joachim Hunold sanoo halun lähteä mukaan myös mannertenväliseen lentoliikenteeseen. LTU:n kalustona on keskipitkille matkoille soveltuvien 15 Airbus A320/321 -koneen lisäksi 11 pitkän matkan A330-konetta ja kahdestoista tehtaantuore A330-200 liittyy laivastoon toukokuussa.

LTU on tarkoitus säilyttää laillisesti erillisenä yhtiönä Air Berlin -konsernin sisällä. Siten LTU säilyttää oman johtonsa ja nimensä nähtävissä olevan tulevaisuuden tähtäimellä, kerrotaan yhtiöstä. LTU:n Euroopan reitit kuitenkin integroidaan Air Berlinin verkostoon.

Yritysostoin aggressiivisesti kasvavan Air Berlinin edellinen hankinta dba (alk. Deutsche BA) ilmoitetaan 1. huhtikuuta lähtien sulautuvan Air Berliniin niin, että myös nimi dba häivytetään. (EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Hauskaa ja turvallista juhannusta 19.6.2025
  • Rovaniemelle uusi suora lentoyhteys Belfastista 19.6.2025
  • Helsinki-Vantaan uusi kartta sujuvoittaa kulkua lentoasemalla 19.6.2025
  • Matkailuala huolissaan jatkuvien työtaistelutoimien vaikutuksista kesän sesonkiin – ala kiittää lentäjien kiistan ratkeamista 18.6.2025
  • EPSI Rating-tutkimus: Viking Line ykkönen asiakastyytyväisyydessä 18.6.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus