Tavoitteena 3,5 miljoonan euron säästöt
Finnairin maapalveluja tuottava tytäryhtiö Northport Oy aloittaa YT-neuvottelut 2.3.2009 henkilöstösäästöjen aikaan saamiseksi. Säästöohjelmalla tavoitellaan vähintään 3,5 miljoonan euron kuluvähennyksiä.
”Northport Oy:n toiminta kohdistuu jatkossa enemmän liikenteen ruuhkahuippuihin, joiden ulkopuolella työvoiman tarve on entistä vähäisempi. Lentomäärät ovat selvästi vähentyneet ruuhkahuippujen ulkopuolella”, Northportin toimitusjohtaja Jukka Hämäläinen sanoo.
Yhteistoimintaneuvottelussa käsiteltävä, arviolta noin 90 henkilötyövuoden vähenemä voisi toteutua irtisanomisina, osa-aikaistamisina sekä mahdollisesti myös toimintojen ulkoistamisina. Tämän lisäksi mahdolliset lomautukset koskisivat koko Northport Oy:n henkilökuntaa. (EH)