Parhaan vision palkinto Intiaan
85-vuotisjuhliensa kunniaksi Finnair visioi yhdessä lentokonevalmistaja Airbusin ja muiden alan asiantuntijoiden kanssa lentämistä vuonna 2093. Visiot ilmestyivät kirjana ja www-sivuina marraskuussa. Maaliskuussa käynnistetyssä kilpailussa äänestettiin tulevaisuuskoneista mukaansatempaavinta sekä esitettiin omia visioita tulevaisuuden lentämisestä. Kilpailuun tuli yhteensä 14 000 vastausta.
Perustelut vaihtelivat visuaalisuudesta matkustamisen mukavuuteen, kun Kauko Helavuon piirtämistä koneista äänestettiin mukaansatempaavinta. Koneissa arvostettiin tilavuutta ja viihdemahdollisuuksia sekä toisaalta yllätyksellisyyttä ja hauskaa muotoilua. Myös koneiden aerodynaamisuus ja ympäristöystävällisyys puhuttelivat kilpailuun osallistuneita. Valloittavimmaksi koneeksi äänestettiin siivenmuotoinen lyhyille reiteille suunniteltu kone Finnair A600-850.
Oman näkemyksensä tulevaisuuden lentämisestä jätti noin tuhat visionääriä. He ennustivat lentämisen lisääntyvän räjähdysmäisesti ja samanaikaisesti lentotapojen tulevan yksilöllisemmiksi. Lentokoneita arveltiin olevan moneen lähtöön; pieniä ja vähän tilaa vaativia koneita yksilölliseen lentämiseen ja tilavia aluksia massojen kuljettamiseen. Tulevaisuuden nopeiden koneiden visioitiin käyvän energiajätteellä tai kasviöljyllä.
”Kilpailua ei erikseen markkinoitu ja silti vastauksia tuli todella paljon, 14 000 ympäri maailman. Vastauksista saimme myös arvokasta palautetta siitä, millaisia palveluita lentoliikenteeltä tulevaisuudessa toivotaan ja odotetaan”, kertoo Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglund.
Parhaan vision palkinnon, Finnairin Euroopan ja Aasian väliset lentoliput, voitti Dattatray Kuvalekar Intiasta. Kahden lapsen isä kertoi myös jälkikasvunsa olleen voitosta haltioissaan. Voittolipuillaan Kuvalekar aikoi matkustaa Suomeen.
”Olen käynyt Suomessa aiemmin kaksi kertaa ja on todella etuoikeus päästä jälleen keskiyön auringon ja tuhansien järvien maahan”, Kuvalekar iloitsee.
Kuvalekar painotti visiossaan yksilöllisyyttä: ”Jokaisella matkustajalla on oma kapseli telakoituna suurempaan alukseen. Matkustajat voivat valita sisustuksen muotoilun ja värit, ilman lämpötilan sekä ruoat mieltymystensä mukaan.”
Tulevaisuudessa lentäminen on Kuvalekarin visiossa nopeaa ja tietenkin ympäristövaikutuksiltaan neutraalia. Uusi teknologia takaa matkan sujumisen:
”RFID-passin avulla matkustajat sujahtavat joutuisasti rajatarkastusten läpi ja matkatavarat toimitetaan automaattisesti suoraan kotiin tai matkakohteeseen.”
Lisätietoa lentämisen tulevaisuudenvisioista sekä koneiden kuvat löytyvät osoitteesta www.departure2093.com. Koneiden kuvat löytyvät sivustolta vasemman laidan Future fleet -kohdasta.
(EH)