Dreamlinerin ongelmaan luvataan ratkaisua
Lentokonevalmistaja Boeing julkisti toisen vuosi-neljänneksensä (Q2-2009) tuloksen. Yhtiön nettovoitto (reported net income) oli USD 998 miljoonaa, mikä on 17 % parempi kuin vuoden takaisen Q2:n tulos USD 852 miljoonaa.
Puolen vuoden nettotulos USD 1,608 mrd jäi kuitenkin viime vuoden ensimmäisestä puoliskosta 22 %. Tulos vuosi sitten oli USD 2,063 mrd.
Tulosjulkistuksensa yhteydessä Boeing kertoo paikantaneensa Boeing 787 Dreamliner -uutuuskoneen rungon ja siiven liitoksen vahvistusta vaativan alueen. Yhtiössä arvioidaan nyt parasta teknistä ratkaisua, jolla ensimmäistä testilentoa viivyttänyt ongelma saataisiin pois päiväjärjestyksestä.
Boeingilta ei kuitenkaan kerrota Dreamlinerin ensilennolle uutta päivämäärää. Tämän arvellaan tarkoittavan lisäviivästystä jo yli kaksi vuotta alkuperäisestä aikataulustaan viivästyneeseen projektiin.
Talouden tarkastelujakson aikana Boeing sai Dreamlinerille 13 uutta tilausta, mutta samaan aikaan 41 konetilausta peruttiin. B787 -koneita on nyt tilannut 56 eri lentoyhtiöasiakasta, yhteensä 850 konetta. (EH)