Finnairin toimitusjohtajan sinivalkoinen visio vuoteen 2020
Finnairin visiona on olla Pohjolan ykkönen sekä halutuin vaihtoehto Aasian-liikenteessä. Aasian ja Euroopan välisessä via-liikenteessä Finnairin
tavoitteena on olla kolmen suurimman joukossa. Finnairin kasvustrategian perustana ovat Aasian kasvavat markkinat, parhaimmat lentoyhteydet sekä
kustannuskilpailukyky. Menestystekijät ovat laatu, raikkaus ja luovuus.
”Pohjolan ykkönen tarkoittaa meille, että lennämme enemmän ja kannattavammin kuin muut ja olemme laadukkain”, toimitusjohtaja Mika Vehviläinen määrittelee.
Finnair tavoittelee työ- ja vapaa-ajanmatkustuksen sekä rahdin asiakaskuntaa ensisijaisesti kotimarkkinoiltaan Pohjois-Euroopasta sekä Aasian nopeasti kasvavista kansantalouksista. Pohjois-Euroopan kotimarkkinoista puhuessaan Vehviläinen käytti määrettä ”Hansa-alue”, siis Itämeren piiri eli Pohjoismaat, Pohjois-Saksa ja osia läntistä Venäjää yhtiö pitää kotimarkkinoinaan.
Asiakkaiden tavoittamisessa hyödynnetään uusimpia markkinoinnin ja viestinnän keinoja. Yhteisöllisyyden käsite muuttuu yhä globaalimmaksi. Työhön ja vapaa-aikaan liittyvä yhteydenpito kasvaa huikeasti tulevina vuosina.
”Teknologia tarjoaa tähän monta muotoa. Inhimillistä, kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta ei kuitenkaan korvaa mikään, onpa kyse liiketuttavista, sukulaisista tai ystävistä”, Vehviläinen kertoo.
Uudet maailmanlaajuiset hyödykkeiden myyntikanavat, kuten internet, luovat kasvavat markkinat rahtipalveluille. Finnairin laaja ja tiheä kaukoliikennereittiverkosto muodostaa tehokkaan osan hyödykkeiden jakeluverkostoa.
Rohkeasti erottuva matkustuskokemus
Finnairin identiteetti uudistuu ja tulee perustumaan design-ajatteluun. Finnair haluaa vastata asiakastarpeisiin ja -odotuksiin ennakkoluulottomilla ja innovatiivisilla ratkaisuilla. Matkustuskokemus muotoillaan miellyttäväksi, helpoksi ja raikkaaksi kokonaisuudeksi.
”Finnairin design on aitoa, konstailematonta, käytännöllistä, tyylikästä ja ajatonta”, Vehviläinen kertoo.
Paljon matkustaville Finnair sanoo tarjoavansa luotettavat ja helppokäyttöiset palvelut, jotka tekevät työmatkasta tehokkaan ja miellyttävän. Vapaa-ajanmatkustajille on saatavilla hinnaltaan kilpailukykyinen tuote, jota voi täydentää tarvitsemillaan laadukkailla lisäpalveluilla.
”Kaikki asiakkaat ovat meille tärkeitä. Ensisijainen kohderyhmämme on kuitenkin Aasian ja Euroopan välillä liikkuvat työmatkustajat matkustusluokasta riippumatta”, Vehviläinen tarkentaa.
Verkosto- ja tuotantorakenne
Finnairilla asiakas pääsee helposti ja nopeasti määränpäähänsä. Finnairin palvelutarjonta perustuu omaan, korkealuokkaiseen tuotantoon sekä huolella valituista yhteistyökumppaneista muodostuvaan verkostoon. Yhteistyöverkoston rungon muodostaa oneworld-allianssi. Tehokkaisiin tuotannollisiin ratkaisuihin perustuva kustannusrakenne mahdollistaa kilpailukyvyn myös hinnoittelussa.
Finnairin liikenteellisenä keskuksena on Helsingin lentoasema, joka on palveluissa maailman huippuluokkaa. Helsingin maantieteellinen sijainti keskeisten lentoreittien liittymäkohdassa luo perustan Finnairin kotipesän kilpailukyvylle.
Parhaimmat kasvumahdollisuudet Finnairilla on Aasian ja Euroopan välisessä liikenteessä. Finnairin kotimarkkina laajentuu voimakkaammin Skandinaviaan, missä erityisesti Finnairin Aasian-tuote on ylivoimainen. Liikenne Intian ja Pohjois-Amerikan välillä on myös luonteva laajentumissuunta.
Kestävä kasvu
Finnairin tavoitteena on olla laadukasta palvelua arvostavan ja ympäristötietoisen asiakkaan halutuin vaihtoehto.
Investointi moderniin laivastoon on keskeisin ilmaus Finnairin sitoutumisesta kestävään kehitykseen. Vuoteen 2017 mennessä Finnairin tavoitteena on vähentää päästöjä matkustaja kohden 24 prosentilla. Näin päästöt tulevat laskeneeksi 41 prosenttia vuodesta 1999 lähtien.
Työpaikka maailman huipulla
Finnairin henkilöstö on voittajajoukkue, joka varmistaa menestyksekkään tulevaisuuden. Finnairilainen johtajuus kannustaa tavoitteelliseen tiimityöskentelyyn. Koko henkilöstö kantaa yhdessä vastuun yrityksen jatkuvasta kehittämisestä. Terve talous ja kustannuskilpailukyky takaavat jatkuvuuden.
Tyytyväinen asiakas on Finnairille tärkein ja henkilöstön osaamista kehitetään asiakkaan eduksi. Tavoitteet ovat selkeitä ja haasteellisia ja toiminta suunnitelmallista. Koko henkilöstöllä on vastuu luoda edellytykset työssä menestymiseen sekä synnyttää kannustava ja kehittyvä työyhteisö. Toimintatapa joustaa ja kehittyy ennakoiden ympäristön muutoksia.
Konsernirakenne pidetään mahdollisimman joustavana kilpailukykyisen kustannustason ylläpitämiseksi.
Tulevaisuuteen suuntautunut yritys
Turvallisuus on Finnairille tärkein arvo lentämisessä. Laatu ja tehokkuus ohjaavat Finnairin toimintaa.
Tulevaisuuteen suuntautuneena ja taloudeltaan terveenä lentoyhtiönä Finnair haluaa olla toimialallaan haluttu sijoituskohde, joka pystyy kasvavan liikevaihdon ja tehostuvan kustannusrakenteen kautta tarjoamaan kilpailukykyisen tuoton sijoitetulle pääomalle.
”Kutistamalla klukkan ei ole saavuttanut kannattavuutta. Kasvu on edellytys kannattavuudelle”, sanoo Mika Vehviläinen.
(EH)