Yhdeksän Boeing 717-konetta 3/2011 mennessä
Heinäkuussa Blue1:n kokonaismatkustajamäärä oli 109 000 matkustajaa, mikä on 13% enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuoden alusta Blue1 on kuljettanut 845 000 matkustajaa, saman määrän kuin vastaavana ajanjaksona 2009. Kysyntä (RPK=myydyt henkilökilometrit) nousi heinäkuussa 17 % ja kapasiteetti (ASK=tarjotut hkm:t) 13 %.
Matkustajakäyttöaste nousi siten heinäkuussa verrattuna viime vuoteen 2,7 prosenttiyksikköä 85,3 prosenttiin. Käyttöaste vuoden alusta on noussut 3,7 prosenttiyksikköä 69,7 prosenttiin. Heinäkuussa Blue1:n lennoista 80,6 % lähti aikataulun mukaisesti ja 98,9 % suunnitelluista lennoista lennettiin.
Blue1:n lentomatkojen kokonaiskysynnän noustessa heinäkuussa 17 % oli kasvu voimakkainta Euroopan liikenteessä. Heinäkuussa Blue1:n Euroopan liikenteen matkustajamäärä kasvoi kokonaista +28 %. Euroopan liikenteen merkitys Blue1:lle on kasvussa yhtiön suunnatessa yhä vahvemmin suomalaisten liikematkustajien lentoyhtiöksi. Seuraavaksi Blue1:n Euroopan liikenne laajenee syyskuussa uudella reitillä Müncheniin. Lokakuussa kaksinkertaistuvat vuorot Zürichiin.
Blue1:n uudella konetyypillä Boeing 717 on merkittävä rooli yhtiön uuden suunnan mukaisessa reittistrategiassa ja lentoliikenteen kasvussa. Blue1 vastaanotti ensimmäisen Boeing 717-konetyypin matkustajakoneensa 3. elokuuta. Boeing 717 -koneiden määrä nousee maaliskuun loppuun mennessä yhdeksään.
(EH)