Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Tuomo Meretniemi Aurinkomatkojen toimitusjohtajaksi

Posted on 13.10.201023.1.2019 by Eero Havia

Vastuisiin myös Finnair-konsernin vapaa-ajan matkustuksen integrointi

Oy Aurinkomatkat – Suntours Ltd:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi 1.1.2011 alkaen KTM Tuomo Meretniemen, 39. Hän toimii tällä hetkellä yhtiön kaupallisena johtajana. Nykyinen toimitusjohtaja Jukka Salama jää eläkkeelle. Meretniemen vastuulla on Aurinkomatkojen brändin vahvistaminen, kannattavan kasvun hakeminen ja konsernin vapaa-ajan matkustuspalveluiden integrointi.

”Suomalaisten vapaa-ajan matkustus kasvaa jatkuvasti. Helppoutensa ansiosta valmismatka tulee säilyttämään asemansa markkinoilla, mutta kasvu tulee ennen muuta omatoimimatkoista. Tästä kasvusta haluamme ottaa osamme. Lisäksi haemme kasvua Baltian ja Venäjän markkinoilta”, Tuomo Meretniemi kertoo suunnitelmistaan.

Aurinkomatkat on suurin matkanjärjestäjä Suomessa 37 prosentin markkinaosuudella. Yhtiön tytäryhtiöt toimivat Virossa ja Pietarissa. Vuosittain Aurinkomatkojen matkoilla käy lähes 360.000 lomailijaa. Aurinkomatkat-konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 290 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli noin 400 henkilöä.

(EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Turussa näytetään mallia – sataman uudistukset edistävät vihreän merikäytävän toteutumista 11.6.2026
  • Legend of the Seas -risteilyalus luovutettiin tilaajalle Meyer Turun telakalla 11.6.2026
  • Burgerifestivaali on vallannut Helsingin Rautatientorin keskiviikosta lauantaihin 10.-13.6. 10.6.2026
  • Finnair aloittaa lennot Turusta ja Tampereelta 10.6.2026
  • Suomi liittyy tieliikenteen automaatiota koskevaan julkilausumaan 9.6.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus