Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Finnairin matkustamohenkilökunta jatkaa lakkoaan

Posted on 7.12.201012.1.2019 by Eero Havia

Yhtiö lentää yli 30 prosenttia lennoistaan

Finnair on tänään tiistaina 7.12. lentänyt yli 30 prosenttia kaikista lennoistaan ja kuljettanut noin 45 prosenttia matkustajistaan. Lentojen määrä pyritään pitämään seuraavien päivien aikana samalla tasolla.

”Olemme syvästi pahoillamme kaikkien tilanteesta kärsineiden asiakkaidemme puolesta. Olemme järkyttyneitä siitä, että lakko jatkuu yhä. Tilanne on raskas niin asiakkaidemme kuin työssä olevan henkilökuntamme kannalta. Arvostamme suuresti asiakkaidemme kärsivällisyyttä”, Finnairin asiakaspalvelusta vastaava johtaja Anssi Komulainen sanoo.

Asiakkaat, joiden lento on 12.12. tai sitä ennen, voivat siirtää matkaansa aina maaliskuun loppuun asti. Asiakkaat, joiden lento on 10.12. tai sitä ennen, voivat pyytää lipuistaan takaisinmaksua. Finnair pyrkii lisäksi mahdollisuuksien mukaan reitittämään peruutettujen lentojen matkustajia uudelleen. Uudelleenreitityksissä priorisoidaan kotiin palaavia matkustajia. Peruutus- ja muutostapauksissa asiakkaiden tulee olla yhteydessä lipun myyneeseen tahoon.

Tarkempia tietoja lennoista sekä ohjeista asiakkaille päivitetään jatkuvasti osoitteeseen www.finnair.fi/info. Peruutettujen lentojen asiakkaille lähetetään henkilökohtainen tekstiviesti. Tätä varten on tärkeää, että oikea puhelinnumero löytyy varauksesta. Sen voi tarkistaa infosivuilta löytyvien ohjeiden avulla. Tietoa löytyy myös Finnairin Facebook-sivulta osoitteesta www.facebook.com/Finnair.

Kaikkia Helsingistä lähteviä kotimaanlentojen matkustajia pyydetään tekemään lähtöselvitys ennen lähtöportille menoa. Lähtöselvityksen voi tehdä internetissä, lentoaseman automaateilla tai lähtöselvitystiskillä. Internetlähtöselvitys avautuu 12 tuntia ennen lähtöä.

Finnair lentää seuraavien lakkopäivien aikana reittilentojen kohteista todennäköisesti Ouluun, Kuopioon, Vaasaan, Joensuuhun, Rovaniemelle, Kajaaniin, Kuusamoon, Ivaloon, Kittilään, Tukholmaan, Göteborgiin, Kööpenhaminaan, Düsseldorfiin, Lontooseen, Pariisiin, Brysseliin, Milanoon, Roomaan, Hampuriin ja Amsterdamiin.

Kaukolennoista lakon aikana lennetään päivittäin Bangkokiin. Kaikkien lentojen aikataulut sekä lentomäärät kohteisiin voivat poiketa normaalista ja muutokset ovat mahdollisia.

Finnairin lomalennot pyritään hoitamaan lakosta huolimatta normaaliin tapaan, osin ulkopuolisella kapasiteetilla.

(EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Hauskaa ja turvallista juhannusta 19.6.2025
  • Rovaniemelle uusi suora lentoyhteys Belfastista 19.6.2025
  • Helsinki-Vantaan uusi kartta sujuvoittaa kulkua lentoasemalla 19.6.2025
  • Matkailuala huolissaan jatkuvien työtaistelutoimien vaikutuksista kesän sesonkiin – ala kiittää lentäjien kiistan ratkeamista 18.6.2025
  • EPSI Rating-tutkimus: Viking Line ykkönen asiakastyytyväisyydessä 18.6.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus