Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Finnairilta kattavampi yhteiskuntavastuuraportti

Posted on 11.4.201114.1.2019 by Eero Havia

Ihmisoikeus- ja yhteiskunnalliset asiat laajemmin

Finnair on julkaissut kansainväliseen GRI-ohjeistukseen (Global Reporting Initiative) perustuvan raportin vuodelta 2010. Finnair alkoi raportoida GRI-periaatteiden mukaisesti ensimmäisten lentoyhtiöiden joukossa ja nyt julkaistu raportti on Finnairin kolmas yhteiskuntavastuuta kokonaisuutena käsittelevä raportti.

”Tänä vuonna kehitimme raportointiamme erityisesti sosiaalisen vastuun alueella. Laajensimme varsinkin ihmisoikeus- sekä yhteiskunnallisten asioiden käsittelyä”, Finnairin kestävän kehityksen johtaja Kati Ihamäki kertoo.

Finnairin sosiaalisen vastuun keskiössä on oma henkilöstö. Konsernissa vietiin vuoden 2010 aikana läpi ja on parhaillaan meneillään lukuisia työhyvinvointia ja hyvää johtamistapaa edistäviä hankkeita. Pitkät urat kertovat viihtymisestä: Finnair-konsernin henkilöstöstä 39 prosenttia on ollut konsernin palveluksessa yli 20 vuotta. 12 prosenttia on palvellut yli 30 vuotta.

Ympäristövastuu-osiossa kerrotaan kuinka Finnair on vähentänyt päästöjään ja edennyt kohti tavoitteitaan: Vuodesta 1999 vuoteen 2017 mennessä Finnair vähentää päästöjään 41 prosenttia istuinta kohden.

PricewaterhouseCoopers Oy on ulkopuolisena tahona tarkastanut, että Finnairin yhteiskuntavastuuraportissa on sovellettu GRI-raportointiohjeita A-tason laajuisesti. Raportti on luettavissa suomeksi osoitteessa www.finnair.fi/gri ja englanniksi osoitteessa www.finnair.com/gri

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Turussa näytetään mallia – sataman uudistukset edistävät vihreän merikäytävän toteutumista 11.6.2026
  • Legend of the Seas -risteilyalus luovutettiin tilaajalle Meyer Turun telakalla 11.6.2026
  • Burgerifestivaali on vallannut Helsingin Rautatientorin keskiviikosta lauantaihin 10.-13.6. 10.6.2026
  • Finnair aloittaa lennot Turusta ja Tampereelta 10.6.2026
  • Suomi liittyy tieliikenteen automaatiota koskevaan julkilausumaan 9.6.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus