”Verkkoasiointi vie työpaikkoja henkilökohtaisesta asiakaspalvelusta”
Kasvava verkkoasiointi on nopeasti vähentänyt laivayhtiössä henkilökohtaisen asiakaspalvelun tarvetta. Säästöjä tavoitellaan ensisijaisesti työtehtävien uudelleenjärjestelyjen kautta.
Helsingin ja Tallinnan väliä m/s Finlandialla liikennöivä Eckerö Line aloittaa yt-neuvottelut, joilla pyritään vuosittain noin 10 henkilötyövuoden säästöihin. Neuvottelujen piiriin kuuluu laivayhtiön myyntipalvelun koko 44-henkinen asiakaspalveluhenkilökunta. Tavoitteena on sopeuttaa asiakaspalvelun henkilöstöresurssit vastaamaan asiakkaiden muuttunutta ostokäyttäytymistä ja pitää näin Eckerö Linen palvelukonsepti ajan tasalla, kerrotaan varustamosta.
”Verkkoasioinnin lisääntymisen myötä henkilökohtaisen asiakaspalvelun tarve myyntipalvelussa pienenee koko ajan. Jotta pystymme pitämään vastaisuudessakin asiakaspalvelumme tason korkealla, meidän on palveltava asiakkaita tehokkaasti siellä, missä hekin ovat”, toimitusjohtaja Taru Keronen sanoo.
Eckerö Linellä jo 70 % laivamatkojen varauksista tehdään verkossa. Online-lähtöselvitykset on otettu Helsingissä käyttöön jo viime lokakuussa, ja Tallinnassa ne mahdollistuvat tämän vuoden toukokuussa.
Henkilöstön sitoutuminen ja Itämeren paras asiakaspalvelu sekä maissa että merellä ovat varustamon mukaan edelleen Eckerö Linen tärkeimmät kilpailuvaltit kiristyvässä kilpailussa. Yt-neuvotteluissa pyritään ensisijaisesti sijoittamaan työntekijöitä uusiin tehtäviin yhtiön sisällä muuttamalla työnkuvia.
”Eckerö Linella on kokenut ja hyvä henkilöstö, jonka kanssa viime vuosien menestys on yhdessä saavutettu ja haluamme käydä yt-neuvottelut avoimessa hengessä”, Keronen sanoo. ”Valitettavasti emme pysty takaamaan, etteikö irtisanomisia tulisi”.