Helsingin Satama järjestää Satamahulinat -tapahtuman 9. heinäkuuta Jätkäsaaressa
Helsingin kaupunginkanslia kertoo, että Helsingin ja Tallinnan välinen säännöllinen laivaliikenne täyttää 50 vuotta. Kaupunkien välinen lauttareitti on lisännyt matkailumahdollisuuksia Suomen ja Viron välillä merkittävästi ja juhlavuoden kunniaksi järjestetään monenlaisia tapahtumia kummassakin kaupungissa tällä viikolla.
Laivaliikenne Helsingin ja Tallinnan välillä katkaistiin toisen maailmansodan vuoksi, mutta 7. heinäkuuta 1965 MS Vanemuine lähti Tallinnasta kohti Helsinkiä ensimmäisenä reittiä matkanneena aluksena yli 25 vuoteen. MS Wellamo puolestaan kulki Helsingin Eteläsatamasta Tallinnaan kaksi päivää myöhemmin. Vuoteen 1978 mennessä liikenne kaupunkien välillä oli kasvanut niin paljon, että tarvittiin suurempi lautta. Tällöin käyttöön otettiin tunnetuksi tullut Georg Ots -autolautta, joka mahdollisti myös automatkailun Suomenlahden yli.
Matkustajamäärät ovat kasvaneet runsaasti 50 vuoden takaisesta. Reitin ensimmäisen heinäkuun aikana matkan teki 4000 henkilöä, kun viime vuoden heinäkuussa laivaan astui yli miljoona matkaajaa. Myös päivittäisten lähtöjen määrä on noussut vuosien aikana yhdestä vilkkaimpien aikojen 19:ään lähtöön. Etelänaapuri Viro on ollut suomalaisten ykkösmatkakohde jo useita vuosia.
Nykyisin Suomenlahden voi ylittää meritse Eckerö Linen, Linda Linen, Tallinkin tai Viking Linen aluksilla.
Sekä Helsingissä että Tallinnassa juhlitaan laivareitin 50-vuotispäivää esittelemällä maiden välistä yhteistyötä, historiaa ja kummankin maan ruokakulttuuria ja musiikkia. Helsingissä Satamahulinat-yleisötapahtumassa on luvassa muun muassa musiikkia, virolaista katuruokaa ja lasten ohjelmaa. Tilaisuuden avaa Helsingin Sataman toimitusjohtaja Kimmo Mäki. Helsingin apulaiskaupunginjohtajat Laura Räty ja Anni Sinnemäki osallistuvat tapahtumassa Julkiset pikatreffit -keskustelutilaisuuteen. Räty keskustelee pääkaupunkien välisestä historiasta ja yhteistyöstä Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja Eha Võrkin kanssa. Sinnemäki puolestaan tapaa Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmän perustajan Mikko Särelän aiheenaan Satama keskellä kaupunkia hyvässä ja pahassa.
Satamahulinat järjestää Helsingin Satama Oy 9. heinäkuuta klo 1520 Jätkäsaaressa osoitteessa Länsisatamankatu 18.