Eckerö Line seuraa uuteen T2:een kesäkuun alussa
Maanantaista 27.2.2017 alkaen molempien Tallinkin pikalaivojen eli Megastarin ja Starin matkustajat alkavat käyttää Helsingin Länsisatamassa uutta terminaalia, Länsiterminaali 2:ta (T2). Samalla kävelymatka terminaalin ja laivan välillä lyhenee merkittävästi.
”Tallinkin pikalaivojen matkustajat saavat tässä uudessa ja modernissa terminaalissa erinomaisen alun tai päätöksen laivamatkalleen. Terminaali on todella avara ja sijaitsee käytännössä aivan saapuvien ja lähtevien pikalaivojemme vieressä. Enää ei siis ole pitkiä kävelymatkoja, vaan kauniit näkymät ja nopea yhteys”, sanoo Tallink Silja Oy:n toimitusjohtaja Margus Schults.
”Haluammekin tässä kohdin kiittää Helsingin Satamaa sekä Helsingin kaupunkia hyvin sujuneesta yhteistyöstä Länsiterminaali 2:n rakentamisen sekä koko Länsisataman kehittämisen yhteydessä”, Schults lisää.
Eckerö Line siirtyy liikennöimään uudesta terminaalista kesäkuun alussa. Uusi terminaali on merkittävä matkailuvaltti Helsingille, jonka sijainti Tallinnan lähellä houkuttelee matkustajia yhä enemmän myös Euroopan ulkopuolelta vierailemaan kaksoiskaupungissa.
Hyvä risteily alkaa jo siitä, kun astuu terminaaliin.
Tiistaina 28. helmikuuta avautuvassa, valoisassa ja merinäköalalla varustetussa, Länsiterminaali 2:sessa tämä on otettu erityisen hyvin huomioon. Suurimmat parannukset suhteessa vanhaan Länsiterminaaliin liittyvät merkittävään kävelymatkojen lyhenemiseen ja ympäristöystävällisyyteen. Uusi terminaali on muun muassa valaistu aurinkopaneelein ja entistä paremmat julkisen liikenteen yhteydet vähentävät sataman henkilöautoliikennettä.
Länsiterminaali 2:sen on rakennuttanut Helsingin Satama ja suunnitellut Tuomas Silvennoisen (PES-Arkkitehdit).
”Me Eckerö Linella haluamme tarjota asiakkaalle irtioton arjesta, olipa kyse muutamasta tunnista tai useammasta päivästä. Uusi Länsiterminaali tekee laivalla matkustamisesta yhä helpompaa ja miellyttävämpää niin loma- kuin businessmatkustajille”, Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen kertoo.
Koska Helsingin Länsisatamassa on nyt kaksi terminaalia, T1 ja T2, matkustajien toivotaan tarkistavan oma lähtöterminaalinsa ennen satamaan saapumista.
Raitiolinjat 6T ja 9 kulkevat molempien terminaalien kautta ja taksitolpat sekä linja-autojen pysäköintipaikat ovat molempien terminaalien läheisyydessä. Länsiterminaali 1:n osoite on Tyynenmerenkatu 8 ja Länsiterminaali 2:n Tyynenmerenkatu 14.
Länsiterminaali 1 (T1) palvelee jatkossakin Helsinki−Tallinna-reitillä liikennöivän risteilylaiva Europan matkustajia.
(EH)