Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Vabamu on Viron lähihistorian koskettava museo

Posted on 19.2.201925.2.2019 by Eero Havia

  

Matkaviikon skribentti piipahti helmikuun puolivälissä vuoden ensimmäisellä Tallinnan vierailulla, joka ulottui  lisäksi pääkaupunkia ympäröivään Harjumaan maakuntaan, mm. Sakuun ja Saueen pääkaupungin kupeessa.

Yksi syy vierailulle oli todentaa Eckerö Line -varustamon m/s Finlandialle tekemä kasvojen kohotus kera teknisten parannusten. Laivassa sen monet pinnat on uusittu, matot vaihdettu ja myös ravintolatiloissa ja hyteissäkin on tehty onnistuneita uudistuksia. Laivan toisen landgångin eli sisäänkäynnin käyttöönotto on vielä edessäpäin ja se tulee lähiaikoina nopeuttamaan laivaan ja laivasta siirtymistä. Finlandia tekee nykyisellään kolme edestakaista Suomen lahden ylitystä päivittäin, joten satamatoimintojen sujuminen onkin ensiarvoista.

Päivävierailuni vaikuttava kokokohta oli Vabamu eli miehitysten ja vapauden museo Tallinnan Toompeassa sekä sen uusi näyttely ”Vapaudella ei ole rajoja”.  Se on koskettava ja mieltä liikuttava presentaatio  virolaisten rankasta lähimenneisyydestä, inhimillisistä arvoista ja asioista  sekä valinnoista vapauden saamiseksi ja ylläpitämiseksi.  Vabamun uusi pysyvä näyttely tarjoaa myös naapurimaan ihmisille, meille suomalaisille, paljon ajattelemisen aihetta Viroa miehittäneistä totalitaristisista  ja epäinhimillisistä järjestelmistä virolaisten omien kertomusten kautta.  Näyttely valottaa myös sorron alta pakenemisesta turvaan Ruotsiin etenkin syksyllä 1944  ja samalla kertoo ulkovirolaisista neuvostovallan vuosikymmeninä.

Näyttely jatkuu Viron selviytymistarinana itsenäistymiseen ja uudempien aikojen EU-jäsenyyteen asti ja kohti Viron vapautta maan nykytilanteessa.

Museokävijöitä palvelee moderni teknologia eli henkilökohtainen e-opassovellus, jossa voi valita useista kielistä haluamansa, myös suomen. E-opas tarjoaa yksilöllisen aikamatkan kullekin omaan tahtiinsa Viron  menneisiin vuosikymmeniin. Näyttelyssä on myös mielenkiintoisten ja kovia kokeneiden ihmisten haastatteluja, joiden ääni saadaan myös e-oppaan kautta! Hieno tekninen toteutus koskettavasta lähimenneisyyden ajanjaksosta.

Vabamu sijaitsee osoitteessa Toompea 8, Tallinna. Katso lisätietoja, aikataulut ja pääsylippujen hinnat www.vabamu.ee

Viro juhlii itsenäisyyspäiväänsä sunnuntaina 24. helmikuuta. Viron tasavallan perustamisjulistus annettiin tuona päivänä vuonna 1918. Neuvostovallan vuosina itsenäisyyspäivää ei juhlittu, mutta vuoden 1989 Neuvostoliitosta irtaantumisen jälkeen itsenäisyyspäivän vietto on vakiintunut. 

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Ehdokkaiden asettaminen 2025 Finnish Travel Galan palkintokategorioihin on alkanut 10.5.2025
  • Saariston Rengastie avautuu – kausi pidempi kuin koskaan 9.5.2025
  • Helsinkiin odotetaan vilkasta matkailukesää 8.5.2025
  • Tampere-Pirkkalan lentoasemalla suuronnettomuusharjoitus 7.5.2025 7.5.2025
  • Finnlinesin tuloskatsaus tammi–maaliskuu 2025: ”Melko hyvä” 6.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus