Rauma MarineConstructions ja AS Tallink Grupp ovat julkistaneet, että rakentamissopimus Helsinki-Tallinna välille tulevasta uudesta shuttle-aluksesta astuu voimaan tänään 27. maaliskuuta 2019. Shuttle-alus on toistaiseksi suurin tilaus RMC:lle. Suunnittelutyö alkaa vielä tänä keväänä. Alus on määrä luovuttaa tilaajalleen alkuvuodesta 2022. Kyseessä on jo toinen Rauman telakalle tänä vuonna vahvistunut matkustaja-autolauttatilaus.
Rauma Marine Constructions ja AS Tallink Grupp ovat julkistaneet rakentamissopimuksen Helsinki–Tallinna-välille tulevasta uudesta shuttle-aluksesta. Sopimus astuu voimaan 27.maaliskuuta 2019. Aiesopimus laivasta solmittiin viime syksynä.
Uusi alus on suurin Rauma Marine Constructionsilta tähän mennessä tilatuista aluksista. Laivan arvo on noin 250 miljoonaa euroa. Tuleva Tallink Shuttle -alus on 212 metriä pitkä ja sen bruttovetoisuus on noin 50 000 tonnia. Matkustajia alukseen mahtuu 2 800. Työllisyysvaikutus telakalle on yli 1 500 henkilötyövuotta.
Alus tulee hyödyntämään uusinta teknologiaa ja innovatiivisia ratkaisuja. Siitä halutaan mahdollisimman ympäristöystävällinen ja energiatehokas. Energiatehokkaassa laivassa on esimerkiksi kaksoispolttoaineratkaisu akkujärjestelmineen. Toisena polttoaineena on mahdollista käyttää vähäpäästöisempää nesteytettyä maakaasua (LNG).
”Moderni ja ympäristöystävällinen alus tukee RMC:n tavoitetta olla johtava matkustaja-autolauttojen rakentaja. Alus on tarkoitus toimittaa tilaajalle vuoden 2022 alussa, joten se myös takaa meille työtä pitkäksi aikaa. Olemme myös erittäin iloisia Tallinkin paluusta Raumalle, sillä Rauman telakalla on rakennettu aiemmin neljä yhtiön alusta”, kertoo RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.
Tallinkin Helsinki–Tallinna-reitillä kulkevaan uusimpaan shuttle-alukseen, Megastariin,verrattuna uudessa aluksessa on muun muassa enemmän matkustajatiloja, istumapaikkoja ja miehistöhyttejä. Teknisestä näkökulmasta aluksessa tulee olemaan tehokas maasähköyhteys sekä noin kolmanneksen suuremmat LNG-polttoainetankit kuin Megastarissa. Parantuneen suunnittelun ansiosta aluksen hiilidioksidipäästöt ovat 10 prosenttia pienemmät.
”Aluksen rakentaminen Raumalla tukee osaltaan lähialueemme taloutta. Odotamme innolla rakentamisen aloittamista. Uuden aluksen myötä pystymme myös tehostamaan toimintaamme meille tärkeällä Helsinki–Tallinna-reitillä entisestään”, Tallinkin toimitusjohtaja Paavo Nõgene sanoo.
Rauma Marine Constructionsilla on työn alla toinenkin matkustaja-autolautta. Telakka solmi tammikuussa rakennussopimuksen Vaasa–Uumaja – liikenteeseen tulevasta matkustaja-autolautasta Kvarken Linkin kanssa. Toiminnan kasvun myötä RMC verkostoineen on rekrytoinut lisää työvoimaa ja jatkaa rekrytointeja myös jatkossa.