Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Kaikki Tallink-konsernin laivat merellä 15.7.2020 yhtä aikaa neljän kuukauden jälkeen

Posted on 15.7.202015.7.2020 by Eero Havia

Koronaviruspandemian myötä erilaisia matkustusrajoituksia otettiin käyttöön ja laivaliikenne pysähtyi lähes täysin. Tänään 15.7.2020 kaikki Tallinkin ja Silja Linen laivat ovat vihdoin yhtä aikaa merellä neljän kuukauden tauon jälkeen. Edellisen kerran kaikki konsernin laivat olivat merellä yhtä aikaa lauantaina 14.3.2020, eli tasan neljä kuukautta sitten.

Tänään Itämerellä matkustaa yhteensä noin 20 000 matkustajaa Helsingistä Tallinnaan ja Riikaan, Turusta Tallinnaan, Ahvenanmaalle ja Tukholmaan sekä Tukholmasta Riikaan, Ahvenanmaalle ja Visbyhyn. Viime vuonna vastaavana päivänä 15.7.2019 laivoillamme matkusti 41 403 matkustajaa.

Kevään poikkeustilanteen pahimmassa vaiheessa vain puolet yhtiön laivoista jatkoivat toimintaansa kuljettaen pääasiassa rahtia Viron, Suomen, Ruotsin ja Latvian välillä. Nyt kaikki yhtiön 14 laivaa, myös yhtiölle viime kuussa hankittu rahtilaiva Sailor, liikennöivät useilla säännöllisillä tai väliaikaisilla reiteillä Itämeren alueella.

”Viimeiset neljä kuukautta ovat olleet haasteellisia meille kaikille. Lupasimme keväällä, että ’vielä me risteilemme’, ja vihdoin tänään voimme sanoa, että se on toteutunut. Toimintamme ei vielä ole palautunut ennalleen, mutta ainakin kaikki laivamme ovat taas siellä, minne ne kuuluvat – takaisin merellä eivätkä odottamassa satamissa. Kaikki laivamme eivät ole vielä säännöllisessä liikenteessä ja näyttää siltä, että syksyllä tulee olemaan jakso, jolloin jotkut laivamme eivät liikennöi. Toimintamme perustuukin juuri nyt täysin epidemiologiseen tilanteeseen eri maissa, ja sopeutamme toimintaamme sen mukaisesti”, sanoo Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.

”Olen ​​iloinen, että pystymme jälleen tarjoamaan palvelujamme ja ikimuistoisia kokemuksia uskollisille asiakkaillemme tämän haastavan ajan jälkeen. Haluankin kiittää kaikkia matkustajia tuesta ja uskosta meihin sekä laivoihimme. Olen myös yhä vain tyytyväisempi työntekijöihimme, jotka ovat työskennelleet erittäin ahkerasti ja joustavasti viimeisen neljän kuukauden aikana liiketoimintamme jatkamiseksi, ratkaisujen löytämiseksi ja asiakkaidemme auttamiseksi. Me risteillemme jälleen,” iloitsee Paavo Nõgene.

Poikkeuksellisen risteilykesän aikana Tallinkin ja Silja Linen laivoilla on toteutettu lukuisia toimenpiteitä matkustajien hyvinvoinnin takaamiseksi – matkustajamääriä on pienennetty, ravintoloissa ja kaupoissa on kapasiteettirajoituksia ja ohjelma- ja viihdetarjonta on suunniteltu siten, että jokaiselle löytyy jotakin – sopivan etäisyyden päästä toisistaan.

Uusimmat artikkelit

  • LYGG:n emoyhtiö FlyMaas Oy hakeutui konkurssiin 10.5.2025
  • Ehdokkaiden asettaminen 2025 Finnish Travel Galan palkintokategorioihin on alkanut 10.5.2025
  • Saariston Rengastie avautuu – kausi pidempi kuin koskaan 9.5.2025
  • Helsinkiin odotetaan vilkasta matkailukesää 8.5.2025
  • Tampere-Pirkkalan lentoasemalla suuronnettomuusharjoitus 7.5.2025 7.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus