Boeing julkaisi tammikuun 21. päivänä 2020 päämajassaan Chicagossa tiedotteen, jossa se kertoo Boeing 737 MAX-koneiden paluun liikenteeseen lykkääntyvän näillä näkymin ensi kesään eli kulkuvan vuoden puoliväliin. Boeing korostaa, että päätöksen käyttöönotosta tekevät Yhdysvaltain ilmailuviranomainen FAA sekä maailman muut ilmailuviranomaiset. Lentokonevalmistaja haluaa kuitenkin uudella päivityksellään antaa osviittaa lentoyhtiöasiakkailleen, milloin aikaisintaan voisi olla mahdollista suunnitella B737 MAXien…
Kirjoittajalta Eero Havia
Matkamessuilla kävi yli 68 000 messuvierasta
Matkamessut nosti matkailuintoa. Messuille saavuttiin hakemaan inspiraatiota kesän matkoihin. Myös vastuullinen matkailu kiinnosti messukävijöitä. Matkailuajoneuvot olivat esillä samaan aikaan järjestetyillä Caravan-messuilla. Tapahtumakokonaisuus keräsi Messukeskukseen 16. – 19.1. yhteensä 68 300 kävijää. Edellisten eli Matka 2019 messujen vastaavaksi kävijämääksi aikanaan raportoitiin 64 500 kävijää (ks. Matkaviikko 21.1.2019). Näinollen viime vuoteen nähden toteutui ihan mukava kasvu. Lauantai (18….
Matkamessujen ensimmäisen vastuullisuuskilpailun voittaja on Visit Saaremaa
Raati valitsi Matkamessujen Sustainable Travel Competitionin voittajaksi Visit Saaremaan Virossa, jonka toiminnassa vastuullisuus korostuu monipuolisesti. Kilpailun voittaja saa Suomen Messusäätiön myöntämän 3 000 euron palkintorahan.Matkailualan vastuullisuuteen keskittyvässä Sustainable Travel Competitionissa Matkamessuille osallistuvat yritykset saivat ilmoittaa oman vastuullisen matkailutuotteen tai -palvelunsa. Kilpailuun ilmoittautui 22 yritystä, joista kilpailun raati valitsi finaaliin viisi. Kilpailun voittaja on Viron kohde Visit…
Risteilyalus Princess Anastasia palaa liikenteeseen
, MOBY SPL:n risteilyalus Princess Anastasia risteilee Helsinki–Pietari–Helsinki ja Helsinki–Pietari–Tallinna–Tukholma–Helsinki -reiteillä jälleen keväästä alkaen. Princess Anastasia aloittaa 10-vuotisjuhlavuoden risteilyt 22.3.2020. Risteilymatkustajat voivat viipyä viisumivapaasti Pietarissa parhaimmillaan 72 tuntia. Jo useiden vuosien ajan MOBY SPL on tarjonnut helpon tavan matkustaa miellyttävästi ja mukavasti Pietariin tutustumaan Pietarin ja Venäjän kulttuuriaarteisiin. Princess Anastasian matkustajat voivat viipyä Pietarissa viisumivapaasti…
Lufthansa Group kasvatti vuoden 2019 matkustajamääränsä yli 145 miljoonaan
Lufthansa Groupin lentoyhtiöt kuljettivat vuonna 2019 yhteensä yli 145 miljoonaa lentomatkustajaa. Tämä tarkoittaa 2,3 prosenttiyksikön kasvua edellisvuoteen 2018 verrattuna. Kun istuinten täyttöaste parani samaan aikaan yhdellä prosenttiyksiköllä 82,5 %:iin, voinee Lufthansan johto olla tyytyväinen vuoden määrällisiin aikaansaannoksiin. Taloudelliseen tulokseen konserni palaa tuonnempana. Kasvusta toteutui Zürichin hubissa 5,7 %, Wienissä 5,1 %, Münchenissä 2,5% , kun…
Matkapakettien myynti pitää pintansa – Kreikka ohitti täpärästi Espanjan suosituimpana kohteena
, Matkapakettimyynti on yhä hienoisessa kasvussa. Viime vuonna 2019 myytyjä paketteja oli 0,6 % enemmän kuin vuonna 2018 matkojen kokonaismäärän ollessa lähes 882 000. Ensimmäistä kertaa SMALin tilastohistorian aikana Kreikka ohitti Espanjan myytyjen matkapakettien määrässä. Kaiken kaikkiaan Eurooppa on suomalaisten keskuudessa matkakohdealueena edelleen vetovoimaisin. Euroopan osuus lentopohjaisesta matkapakettituotannosta oli viime vuonna noin 78 %. Matkoja Euroopan…
Pohjois-Norjan Bodø on Finnairin uusi kesäkohde
Finnair avaa reitin Pohjois-Norjassa, napapiirin tuntumassa sijaitsevaan Bodøn kaupunkiin toukokuun lopussa. Finnair lentää Bodøhön sunnuntaisin 13. syyskuuta asti. Vilkkaimman kesäsesongin ajaksi (17.6. -20.8.) reitti lennetään myös keskiviikkoisin. Lennot operoi Norra ATR-lentokoneilla. Bodøn rannikkokaupungin vetonauloja ovat ympäristön luonnonnähtävyydet. Alue tarjoaa luontomatkailijoille monipuoliset mahdollisuudet patikointiin ja erinomaiset merikalastusapajat kalastuksen harrastajille. Kaupungin lähistöllä on lukuisia kauniita autiorantoja ja Saltstraumenin…
Matkamessut haluaa olla maailman vastuullisin matkailualan tapahtuma
Pohjoismaiden suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut julkistaa kunnianhimoisen tavoitteensa: maailman vastuullisin matkailualan tapahtuma. Tammikuun messuilla vastuullisuus on huomioitu jo muun muassa ohjelmassa, Messukeskuksen ilmastotyössä, sekä messujen osastoratkaisuissa. Matkamessut järjestetään Helsingissä Messukeskuksessa 16.-19.1.2020. Maailman vastuullisimmaksi matkailualan tapahtumaksi haluava Matkamessut on tehnyt töitä vastuullisuuden eteen jo pitkään. Seuraavaksi tapahtuma haluaa olla kansainvälinen vastuullisuustyön esimerkki matkailualalla. ”Messukeskuksen teot energian säästämiseksi, uusiutuvan energian lisäämiseksi sekä jätteiden vähentämiseksi ja hyötykäytön lisäämiseksi auttavat Matkamessuja…
Original Sokos Hotel Tripla Helsingin Pasilassa avautuu tänään
Uuden vuosikymmenen hotelli avautuu tänään tamikuun 13. päivä 2020. Original Sokos Hotel Tripla avaa ovensa ensimmäisille vierailleen tänään. Hyvien liikenneyhteyksien varrelle Pasilan Triplaan avautuva hotelli panostaa sydämelliseen palveluun, yhteisöllisyyteen ja uudenlaisiin kohtaamisiin. Original Sokos Hotel Tripla on Sokos Hotels -ketjun uusin hotelli. Yli 90 metriä meren pinnan yläpuolelle kohoavassa hotellissa on 14 kerrosta, 430 huonetta…
Lentoliikenteessä oli maltillisen kasvun vuosi – Finavian lentoasemilla 26 miljoonaa matkustajaa vuonna 2019
Vuonna 2019 Finavian lentoasemilla lentoliikenne oli vilkasta, mutta sen kasvu oli aiempia vuosia maltillisempaa. Reitti- ja tilauslennoilla lensi yhteensä 26,0 miljoonaa matkustajaa (+4,2 %). Suomen suurimman kansainvälisen lentoaseman, Helsinki-Vantaan, kautta matkusti viime vuonna 21,9 miljoonaa matkustajaa (+4,9 %). Muiden lentoasemien matkustajamäärä nousi kokonaisuudessaan 4,2 miljoonaan (+0,6 %). Matkustajien määrä kasvoi suuremmista lentoasemista eniten Turussa…