Lentoasemalle uusi arkkitehtoninen maamerkki Finavian toteuttaman Helsinki-Vantaan palvelu-uudistuksen syksyn huipentuma on syyskuussa avautunut arkkitehtoninen taidonnäyte, upea kahvila-ravintola Pier Zero. Viimeisen kahden vuoden aikana Helsinki-Vantaalle on avattu noin 70 uutta tai uudistettua ravintolaa ja myymälää, joiden avulla pystytään vastaamaan kasvavan matkustajakunnan tarpeisiin yhä paremmin. Finavia on uudistanut Helsinki-Vantaan palveluvalikoimaa merkittävästi viimeisen kahden vuoden aikana. Pier Zero…
Kirjoittajalta Eero Havia
Viking Linen risteilysovellus sai upean startin
Uutuus heti latauslistojen kärkeen Viking Linen syyskuun alussa julkaisema Itämeren ensimmäinen risteilysovellus on saanut lentävän lähdön ja noussut heti latauslistojen kärkisijoille. Kyseinen sovellus on jo nyt ollut sekä Google Play että App Store -sovelluskauppojen matkailusovellusten suosituin sekä muun muassa suosituimpien uusien sovellusten listalla Google Playssa sijalla 5. Lanseerauksen jälkeen kahden ensimmäisen päivän aikana sovelluksen latasi…
Airbus avaa tuotantolaitoksensa Alabamassa Yhdysvalloissa
Airbus on nyt aidosti globaali lentokonevalmistaja Airbusin ensimmäinen tuotantolaitos Yhdysvalloissa otettiin virallisesti käyttöön Mobilessa, Alabamassa. Tehtaassa kootaan A320-perheen lentokoneita, ja siellä työskentelee yli 250 työntekijää. ”Lentokoneiden tuotanto Mobilessa merkitsee kahta asiaa. Airbusista on tullut ensimmäinen aidosti globaali lentokonevalmistaja ja Airbus on nyt myös amerikkalainen valmistaja”, Airbusin pääjohtaja Fabrice Brégier sanoo. ”Tuotantolaitos Yhdysvalloissa on tärkeä askel…
Perjantain mielenilmaus vaikuttaa lentoliikenteeseen
Finnair tarjoaa asiakkaille mahdollisuutta siirtää lentojaan Ammattiyhdistysliikkeet ovat ilmoittaneet järjestävänsä Suomessa laajan, valtakunnallisen mielenilmauksen perjantaina 18.9.2015. Mielenilmauksella odotetaan olevan laajoja vaikutuksia myös lentoliikenteessä. Finnair arvioi mielenilmauksen vaikuttavan perjantaina merkittävästi Finnairin asiakaspalveluun, matkatavarapalveluihin ja erilaisiin lentokoneiden lähtemiseen liittyviin prosesseihin ja palveluihin. Näihin palveluihin vaikutus kohdistuu pääasiassa kello 11-13, mutta vaikutukset voivat näkyä asiakkaille sekä ennen että…
Japan Week tuo japanilaisen kulttuurin keskelle Helsinkiä
500 eri taiteenalojen edustajaa 21.-26. lokakuuta pääkaupungissa Japanilaisen kulttuurin koko kirjo on esillä Helsingissä 21.-26. lokakuuta järjestettävässä Japan Week -tapahtumassa. Helsinkiläisillä on ainutlaatuinen tilaisuus osallistua maksuttomiin tapahtumiin, joissa on tarjolla kulttuurielämyksiä musiikista ja tanssista teeseremonioihin ja elokuvaohjaaja Quentin Tarantinon Kill Bill -elokuvista tutun samuraitähden taituruuteen. Tänä vuonna 40. kerran järjestettävä Japan Week on kansainvälinen maasta…
Hotel Indigo® Helsinki – Boulevardille matkailu-Oscar
World Travel Awards -palkinto uudelle helsinkiläishotellille Maaliskuussa 2015 avattu Hotel Indigo® Helsinki – Boulevard on palkittu Italiassa järjestetyssä – matkailualan Oscar-gaalaksikin luonnehditussa – World Travel Awards -tilaisuudessa, Suomen johtavana boutique-hotellina (Finland’s Leading Boutique Hotel). Jo 22 vuotta matkailualan ammattilaisille järjestetyn äänestyksen tarkoituksena on nostaa esiin matkailun huippuosaajia ja -kohteita. ”Tämä on meille suuri kunnia. Uudella…
Apollolle uusi omistaja – kilpailuviranomaiset hyväksyivät järjestelyn
Yritys vahvistaa pohjoismaista identiteettiä muuttamalla nimensä Apollo Travel Groupiksi Euroopan kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet saksalaisen REWE Groupin ostotarjouksen Kuonin eurooppalaisista liiketoiminnoista. Apollo vahvistaa pohjoismaista identiteettiä muuttamalla nimensä Apollo Travel Groupiksi. Euroopan kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet saksalaisen REWE Groupin ostotarjouksen Kuonin eurooppalaisista liiketoiminnoista ja näin ollen 22. kesäkuuta ilmoitettu kauppa on toteutunut. DER Touristik, joka on REWE Groupin…
Finnair lisää rahtikapasiteettia Lontoon reitilleen
Reittiä lennetään kolmesti viikossa laajarunkokoneella Finnair lisää Lontoon ja Helsingin välistä lehtorahtikapasiteettia. Yhtiö lentää reittiä 25. lokakuuta lähtien kolmesti viikossa laajarunkokoneella. Finnair kuljettaa rahtia pääasiassa matkustajalentokoneiden ruumassa. Finnair perusti hiljattain uuden rahtikeskuksen Lontooseen. Yhteistyö IAG Cargon kanssa parantaa merkittävästi Iso-Britannian ja Aasian välisiä rahtiyhteyksiä sekä tuo Finnairin asiakkaille kymmeniä uusia rahtikohteita Pohjois-Amerikassa IAG Cargon verkoston…
Sisäpoliittinen tilanne Turkissa kiristynyt
Ulkoministeriö päivitti Turkin matkustustiedotteen Ulkoministeriön (UM) matkustustiedote Turkkiin sanoo: ”Vältä mielenosoituksia ja matkoja Syyrian ja Irakin vastaiselle rajalle. Seuraa tilanteen kehittymistä. Suomen suurlähetystö Ankara – voimassa kunnes toisin ilmoitetaan Sisäpoliittinen tilanne Turkissa on UM:n mukaan kiristynyt ja väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet. Edustusto kehottaa matkailijoita välttämään suuria väkijoukkoja ja mielenosoituksia kaikkialla Turkissa. Edustusto kehottaa noudattamaan erityistä varovaisuutta…
Työtuomioistuin julisti Luftahansan lakon laittomaksi
Lakko loppui – liikenne normalisoituu Hessenin työtuomioistuin Frankfurt am Mainissa kielsi eilen päättyneen Lufthansan lentäjien (Vereinigung Cockpit, VC) työtaistelun laittomana. Käytännössä määräaikaiseksi julistettu lakko olisi loppunut joka tapauksessa viime yönä puoliltaöin. Tuomioistuin päätyi kuvaamaan lakkoa selvästi laittomaksi siksi, että sen motiivina oli virallisen eläke-etuuksien puolesta taistelun lisäksi protesti Lufthansa -konsernin Wings-lentoyhtiökonseptia vastaan. Lufthansa ilmoittaa, että…