Mirka Turunen aloittaa Oulun lentoaseman päällikkönä 5. lokakuuta 2026. Hän vastaa tehtävässään lentoaseman johtamisesta sekä yhteistyöstä alueen sidosryhmien kanssa. Turunen siirtyy Finaviaan palvelu- ja logistiikka-alan organisaatioiden eri tehtävistä. Vuosina 2021–2025 hän toimi myös Ranuan Seudun Matkailu Oy:n hallituksessa. Finavian mukaan Turusella on vahvaa osaamista muun muassa palveluympäristöjen johtamisesta, asiakaskokemuksen kehittämisestä sekä muutos- ja kehityshankkeista. Vuonna…
Tekijä: Matkaviikko
Tjäreborg avaa uuden Sunwing-perhehotellin Kosille
Tjäreborg avaa kesäkaudella 2027 uuden Sunwing-perhehotellin Kreikan Kosille. Touko-kesäkuussa vaiheittain avautuva Sunwing Marmari Beach on ensimmäinen uusi Sunwing Family Resorts -hotelli yli 15 vuoteen. Marmarin rauhallisella alueella, pitkän hiekkarannan äärellä sijaitseva hotelli käsittää yhteensä 397 huonetta ja huoneistoa. Majoitusvaihtoehtoja on kolmen hengen yksiöistä aina kahdeksan hengen huviloihin. Hotellialueella on peräti kahdeksan allasaluetta, minkä lisäksi 66…
Niina Pietikäinen Explore the Northin toimitusjohtajaksi
Arktiseen matkailuun keskittyvä Explore the North on nimittänyt Niina Pietikäisen yhtiön toimitusjohtajaksi. Pietikäinen aloittaa tehtävässään syyskuun alussa ja vastaa jatkossa yhtiön operatiivisesta toiminnasta, henkilöstöstä sekä strategian toteuttamisesta. Pietikäisellä on monipuolinen kokemus matkailualalta eri puolilta arktista aluetta. Hän on työskennellyt muun muassa matkailukohteiden kehittämisen, matkailuliiketoiminnan ja vastuullisen matkailun parissa. Explore the Northin perustaja ja omistaja Johan…
SAS palaa Intiaan uudella Kööpenhamina-Mumbai -reitillä
SAS avaa 1. lokakuuta 2026 uuden ympärivuotisen lentoyhteyden Kööpenhaminan ja Mumbain välillä. Viisi kertaa viikossa lennettävä reitti merkitsee SAS:n paluuta Intian-markkinoille 17 vuoden tauon jälkeen. Reittiä lennetään Airbus A330 -koneilla, joissa on 266 matkustajapaikkaa. Kööpenhaminasta Mumbaihin lennetään tiistaisin, torstaisin, perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Paluulennot Mumbaista Kööpenhaminaan operoidaan maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. SAS:n kaupallinen…
Pasi Latva Santa’s Hotelsin toimitusjohtajaksi – tuo mukanaan vankan kokemuksen matkailun johtotehtävistä
Lapissa ja Kalajoella toimiva hotelliketju Santa’s Hotels saa uuden toimitusjohtajan, kun Pasi Latva aloittaa tehtävässä 1. syyskuuta 2026. Uudella toimitusjohtajalla on pitkä ja monipuolinen kokemus matkailualan vaativista johtotehtävistä. Ennen siirtymistään Santa’s Hotelsin perheyhtiön johtoon Latva on työskennellyt urallaan muun muassa urheilu- ja elämysmatkailuun erikoistuneen Event Travelin sekä urheilu-, yritys- ja vapaa-ajanmatkoja tarjoavan Elämys Groupin johtotehtävissä….
Discover Airlines avaa suorat lennot Savonlinnaan ja Kajaaniin
Lufthansan vapaa-ajan lentoyhtiö Discover Airlines laajentaa Suomen reittiverkostoaan vuonna 2027 avaamalla uudet suorat reitit Frankfurtista Savonlinnaan kesäkaudella ja Kajaaniin talvikaudella. Kesäkuun puolivälistä 2027 alkaen yhtiö lentää Savonlinnaan kerran viikossa lauantai-iltaisin. Reitti on ainoa suora lentoyhteys Frankfurtin ja Savonlinnan välillä. Talvikaudella joulukuusta 2027 lähtien Savonlinnan reitti korvautuu viikoittaisella perjantailennolla Kajaaniin. Discover Airlinesin kaupallisen johtajan Marco Götzin…
Tjäreborgin Sunclass Airlines uudistaa laivastoaan – uusi Airbus A330-900neo vahvistaa vastuullista lomalentämistä
Sunclass Airlines vastaanotti toukokuussa uuden tehdasvalmisteisen Airbus A330-900neo -lentokoneen. Rekisteritunnukseltaan OY-VKR oleva kone luovutettiin Airbusilta Toulousessa 13. toukokuuta ja se saapui Kööpenhaminaan kaksi päivää myöhemmin. Toimitus on osa yhtiön Altitude 2030 -strategiaohjelmaa, jossa laivaston uudistaminen on keskeisenä osana. ”Uuden A330-900neo-koneen myötä investoimme charterlentämisen tulevaisuuteen. Konetyyppi tarjoaa meille selvästi paremman polttoainetehokkuuden, alhaisemmat CO₂-päästöt ja vahvemman operatiivisen…
Koronapandemia vaikutti tuntuvasti Finavian liiketoimintaan vuoden ensi puoliskolla
Finavian lentoasemien kautta matkusti vuoden 2021 tammi-kesäkuussa 78,9 prosenttia vähemmän matkustajia kuin vuoden 2020 tammi-kesäkuussa. Matkustajia oli yhteensä 1,1 miljoonaa. Helsinki-Vantaan matkustajamäärä laski 79,9 % verrattuna vuoden 2020 tammi-kesäkuuhun. Matkustajia oli yhteensä 0,8 miljoonaa, joista 8,4 % oli kansainvälisten lentojen vaihtomatkustajia. Kansainvälisen lentoasemia edustavan ACI Europen mukaan matkustajamäärät Euroopan lentoasemilla laskivat tammi-kesäkuussa 45 % verrattuna…
Sata päivää tulevaisuuden lentoaseman avautumiseen
Finavia avaa Helsinki-Vantaan lentoaseman upean sisäänkäynnin ja uudistuneet liikennejärjestelyt matkustajille tasan sadan päivän kuluttua 1. joulukuuta. ”Finavian historian mittavin kehityshanke Helsinki-Vantaan lentoasemalla saavuttaa merkittävän etapin 1. joulukuuta. Lentoaseman uusi sisäänkäynti ja sen upea puukatto, uudet taksi- ja bussiasemat, uusi pysäköintihalli, kehäratayhteys ja hulppea tuloaula avataan matkustajien käyttöön”, kertoo Finavian tekniikasta, vastuullisuudesta ja turvallisuudesta vastaava johtaja…
Mikä niissä takaisinmaksuissa oikein kestää?
Matkailualan ihmisille tulee ymmärrettävistä syistä nyt paljon kyselyitä takaisinmaksuun liittyvistä tilanteista. Yritän tässä artikkelissa kertoa lentolippujen takaisinmaksujen logiikasta ja selittää millä tavalla matkailualan rakenteet ja toimintatavat vaikuttavat takaisinmaksujen viiveisiin. Matkatoimisto on edelleen tänä päivänä yleisin lentolippujen ostokanava. Matkatoimistot välittävät keskimäärin n. 75% kaikista lentolipuista. Määrä vaihtelee lentoyhtiöstä riippuen. Yleensä kotimaan suurimmalla lentoyhtiöllä osuus on pienempi,…