Terminaali 2:n laajentaminen on osa miljardin euroninvestointiohjelmaa. Helsinki-Vantaan lentoasema uudistuu ja muuttuu yhden vuoden 2019 aikana enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tammikuussa laajennustöiden painopiste siirtyy terminaali 2:n edustalle. Rakentaminen vaikuttaa liikennejärjestelyihin ja matkustajien liikkumiseen. ”Ensi vuonna saamme valmiiksi kaikki Helsinki-Vantaan kaukoliikennettä palvelevat laajennukset. Avaraa ja viihtyisää tilaa, uusia palveluja ja nykyaikaista infrastruktuuria otetaan käyttöön runsain mitoin….
Tekijä: Matkaviikko
Saksan matkailua markkinoidaan teemoilla gastronomiasta kesäkaupunkeihin
Arkkitehtuurin jadesignin Bauhaus –aate juhlii 100-vuotistaivaltaan. Kuluva loppuvuosi 2018 on yhä saksalaisen ruokakulttuurin ja kulinarismin teemavuosi Saksan matkailussa. Vuonna 2019 juhlistetaan saksalaisia kesäkaupunkeja ja myös Suomesta avautuu uusia suoria lentoyhteyksiä Saksan kaupunkeihin. Viime vuonna 2017 vietettiin uskonpuhdistaja Martti Lutherin vuotta, käytännössä hänen Wittenbergin kirkon oveen naulaamien teesiensä 500-vuotismuistovuotta. Vuonna 2019 myös saksalaisen designin, arkkitehtuurin ja…
Viestintävirasto ja Trafi yhdistyvät Liikenne- ja viestintävirastoksi
Liikennevirastosta tulee Väylävirasto. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala uudistuu vuoden 2019 alusta, kerrotaan ministeriön tiedotteessa. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Viestintävirasto sekä Liikenneviraston tietyt toiminnot yhdistetään uudeksi Liikenne- ja viestintävirastoksi (Traficom). Nykyinen Liikennevirasto jatkaa Väylävirastona. Uudistus vastaa toimintaympäristön muutoksiin ja huomioi asiakkaiden tarpeet entistä paremmin. Hallitus esitti liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastoja koskevien lakien vahvistamista 22.11.2018. Tasavallan presidentin…
Jaana Arvo jatkaa FBTA:n hallituksen puheenjohtajana
Matkustusturvallisuusyhdistyksen syyskokouksen ammattiohjelman teemana. Suomen Liikematkayhdistys ry FBTA kutsui jäsenistönsä VR-Yhtymän pääkonttoriin eli Ison Pajan auditorioon Helsingin Pasilan Radiokadulle torstaina 22. marraskuuta 2018. Kokouspäivän keskeinen sisältö oli yhdistyksen virallinen syyskokous henkilövalintoineen seuraavalle toimikaudelle sekä ammattiohjelma, jossa nyt puitiin matkustusturvallisuutta. Lisäksi yhdistyksen noin 50 partnerijäsentä eli palvelutuottajaa pitivät oman kokouksensa aamun alkajaisiksi. Tilaisuuden aluksi kokouspaikan puolesta…
American Express GBT nimitti HRG-johtaja Nordlundin pohjoismaiseen johtoon
GBT:n ja HRG:n integraatioetenee. American Express Global Business Travel (GBT) on nimittänyt Christer Nordlundin GBT: n Pohjoismaiden uudeksi Vice Presidentiksi ja General Manageriksi. Nimitys mahdollistaa GBT: n ja Hogg Robinson Groupin (HRG) sujuvan integraation maailman johtavaksi liikematkatoimistoketjuksi. Christer Nordlund raportoi Jason Geallille, Vice President ja Regional General Manager, Northern Europe. Aiemmin Nordlund oli HRG Euroopan…
Eckerö Linen panostaa Portaat luomuun -ohjelmaan
M/s Finlandia telakalla2.-12. tammikuuta 2019. Joulun ja uuden vuoden liikenteen päätteeksi Eckerö Linen m/s Finlandia menee telakalle Puolaan. Viimeinen vuoro ennen telakointia ajetaan Tallinnasta Helsinkiin 1.1.2019 klo 18.30 – 21.00. M/s Finlandia palaa liikenteeseen 13.1.2019. Tuolloin alus seilaa jälleen klo 15.15 Helsingistä Tallinnaan. Telakoinnin aikana tehdään teknisiä huoltotöitä sekä myös matkustusmukavuuteen ja -kokemukseen liittyviä uudistuksia,…
Kalastajatorpalla hotellihuone avautuu nyt myös digitaalisesti
EdellyttääHilton Honors -kanta-asiakkuutta ja älypuhelinta. Hotelli Hilton Helsinki Kalastajatorppa on ottanut käyttöön Digital Key -palvelun Suomessa. Hilton Honors -kanta-asiakasohjelman jäsen voi halutessaan valita nopean, omalla mobiililaitteella toimivan digitaalisen sisäänkirjautumisen ja huoneavaimen perinteisen vaihtoehdon sijaan. Hilton Helsinki Kalastajatorppa tarjoaa digitaalisen avaimen ensimmäisenä Suomessa 238 huoneeseensa ”Digitaalinen sisäänkirjautuminen säästää kanta-asiakkaidemme aikaa ja antaa henkilökunnallemme enemmän resursseja keskittyä…
SAS yhdistää elektronisen lipun ja maksukortin
SAS ja Nordea-konsernin Nordbanken Finans tuovat markkinoille uuden yhdistelmäkortin, jota voidaan käyttää sekä elektronisena lentolippuna että tavallisena maksuvälineenä. Suomessa Merita Pankki kuuluu Nordea-konserniin. ”SAS Corporate Cardilla voidaan maksaa lähes kaikki matkan aikana syntyneet kulut ja ne siirtyvät myöhemmin edelleen matkalaskuun. Lentomatka maksetaan yhtiöstä ja ostopaikasta riippumatta matkatilille ja kaikki muut kulut maksetaan kortilla, jonka Master…
SAirin Atraxis Group ja MAS:n Trifiniti Services perustivat yhteisyrityksen
Malaysia Airlinesin(MAS)Trifiniti Services ja sveitsiläisen SAir Groupin kokonaan omistama IT-ratkaisuja tuottava Atraxis Group ovat perustaneet kolmen kuukauden intensiivisten neuvottelujen jälkeen IT-alan joint venturen. Malaysia Airlines Group IT ulkoistaa IT-sovelluksensa perustetulle Atraxis Asía Pacific -yhtiölle. MAS:n lisäksi uusi yhtiö tarjoaa palveluitaan kolmansille osapuolille, mm. muille lentoyhtiöille ja lentoasemille Aasian-Tyynenmeren alueella. Työntekijät, velvoitteet ja sopimukset siirretään uudelle…