Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Kategoria: Lentoliikenne

Lentoliikenteeseen liittyviä artikkeleita

Tsunamista tuli tapaninpäivänä kuluneeksi 19 vuotta

Posted on 27.12.202328.12.2023 by Eero Havia

Maailma ja erityisesti  matkailumaailma havahtui  tapaninpäivänä  eli 26. joulukuuta 2004 järkyttävään uutiseen. Kaakkois-Aasian rannoille iski valtavalla voimalla mereltä tsunami ja teki massiivista aineellista tuhoa, mutta ennenkaikkea aiheutti alueella jopa noin 230 000 ihmisen kuoleman. Merenpohjan mannerlaattojen liikkumisesta alkunsa saava  hyökyaalto eli tsunami aiheutti tuolloin vaikutuksia jopa 11 valtion alueella Kaakkois-Aasiassa ja Intian Valtameren piirissa. Pahimmin…

+

EU:ssa alustava sopu Euroopan laajuista liikenneverkkoa koskevasta asetuksesta

Posted on 20.12.202320.12.2023 by Eero Havia

Suomelta huippusuoritus EU-ennakkovaikuttamisessa, kerrotaan liikenne- ja viestintäministeriöstä (lvm). Euroopan jäsenmaat, parlamentti ja komissio ovat päässeet alustavaan sopuun asetuksesta unionin suuntaviivoiksi Euroopan laajuisen liikenneverkon (TEN-T) kehittämiseksi. Asetuksessa määritellään Euroopan laajuinen TEN-T-verkko ja säädetään muun muassa sen väyliä ja solmukohtia koskevista laatuvaatimuksista. Yhteisymmärrykseen päästiin kolmikantaneuvotteluissa 18.12.2023.  Suomi on vaikuttanut aktiivisesti EU:ssa ja sopu huomioikin erittäin hyvin Suomen…

+

Turkish Airlines kasvattaa laivastoaan jätti-investoinnein

Posted on 19.12.202319.12.2023 by Eero Havia

 Turkish Airlinesin tilaamat Airbus-mallit  Kuva:Airbus Industries  Turkish Airlines kasvattaa laivastoaan rajusti Airbus Industries on julkistanut Turkish Airlinesin tekemän 220 uusimman sukupolven koneen jättitilauksen. Tämä tilaus koostuu 150 Airbus A321-kapearunkokoneesta ja 70 A350-laajarunkokoneesta. Niistä 50 on tyyppiä A350-900 ja 15 A350-1000 sekä 5 konetta on A350F -rahtikoneita. Tämä joulukuun puolivälissä tehty tuore hankintapäätös kasvattaa Turkish Airlinesin…

+

Lufthansa avasi München-Oulu -reitin 16. joulukuuta

Posted on 16.12.202317.12.2023 by Eero Havia

Lufthansan ensimmäinen suora reittilento Münchenin ja Oulun välillä  laskeutui Oulun lentoasemalle 16. joulukuuta, 2023.  Saksasta saapuneet avauslennon matkustajat otettiin Oulussa vastaan juhlallisin menoin. Ensi lennon avajaistilaisuudessa Oulun kaupungin puheenvuoron käytti  kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä.  Hän mainitsi  yhteyden tukevan Oulun matkailun kasvua sekä parantavan alueen saavutettavuutta. Vehkaperä kiitti puheessaan Lufthansaa luottamuksesta Oulua kohtaan. Suomen ja Saksan liput…

+

IATA odottaa 2024 ennätysmäistä 4,7 miljardia lentomatkustajaa

Posted on 11.12.202311.12.2023 by Eero Havia

Tuoreessa julkilausumassaan kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA  kertoo lentoyhtiöiden vahvistuvista tuottavuuden näköaloista päättymässä olevalle vuodelle 2023 sekä ensi vuodelle 2024. IATA (the International Air Transport Association) arvioi vuonna 2023 saavutetun tason ja tilanteen vakiintuvan vuonna 2024. IATA:sta huomautetaan kuitenkin, että globaalisti tuottavuus pysyy molempina vuosina alle pääoman kustannustason, kun korot maailmanlaajuisesti ovat nousseet inflaation vastaisessa taistelussa. Lisäksi varsin…

+

Sakari Romu palaa Japaniin Finnairin GM:ksi

Posted on 8.12.20238.12.2023 by Eero Havia

Pitkän uran Finnairissa ja lentoliikenteen maailmassa tehnyt Sakari Romu tekee vuoden 2024 vaihtuessa paluun Japaniin, Finnairin tittelillä General Manager Japan. Sakari Romulla on pitkä 1981 alkanut työhistoria Finnairissa. Pääkonttorissa hän työskenteli mm. Revenue Management & Pricing -osaston johtajana, mistä tehtävästä siirtyi Japanin myyntiyksikön päälliköksi 2009-2014 Tokioon. Ura Finnairissa jatkui keväällä 2022 Intiassa ja  nyt noin puolentoista Intian vuoden…

+

Alaska Airlines ostamassa Hawaiian Airlinesin

Posted on 5.12.20234.12.2023 by Eero Havia

Yhdysvaltain länsirannikolta kerrotaan, että Alaska Airines on ostamassa Hawaiiin Airlines yhtiön. Yhdistyneen yhtiön on tarkoitus haukata yhä merkittävämpi pala USA:n mantereen, etenkin Tyynen valtameren puoleista lentoliikennettä. Kaupan arvoksi mainitaan USD 1,9 mrd, johon sisältyy USD 0,9 mrd Hawaiianin nettovelkaa. Molempien yhtiöiden hallitukset ovat asian siunanneet, mutta lisäksi tarvitaan ao. viranomaisten vahvistus kaupalle.  Alaska Airlines on…

+

Helsinki-Vantaa valittiin maailman kauneimpien lentoasemien joukkoon

Posted on 4.12.20235.12.2023 by Eero Havia

Finavian Helsinki-Vantaan lentoasema on valittu yhdeksi maailman kauneimmista lentoasemista kansainvälisesti arvostetussa Prix Versailles 2023 -arkkitehtuuri ja design-kilpailussa. Valintakriteereinä olivat muun muassa ekologisuus sekä paikallisen luonnon- ja kulttuuriperinnön huomioon ottaminen. ”Helsinki-Vantaan suomalainen arkkitehtuuri ja muotoilu ovat saavat tunnustusta maailmalla. Lentoasema on monille matkustajille ensimmäinen kosketus Suomeen. Se toimii näyteikkunana maamme osaamiseen ja innovaatioihin. On hienoa, että…

+

Finnairin osakeanti ylimerkittiin

Posted on 22.11.202322.11.2023 by Eero Havia

Finnair Oyj:n merkintäoikeusannin merkintäaika päättyi 17.11.2023. Osakeannin alustavan tuloksen mukaan osakeannissa merkittiin yhteensä 19 038 769 224 uutta osaketta, joka vastaa noin 100,14 prosenttia tarjottavista osakkeista. Siten osakeanti on ylimerkitty. Yhteensä 18 102 803 535 tarjottavaa osaketta merkittiin käyttäen merkintäoikeuksia. Lisäksi ilman merkintäoikeuksia merkittiin 935 965 689 tarjottavaa osaketta. Merkintähinta oli 0,03 euroa tarjottavalta osakkeelta….

+

Ethiopian Airlines julkisti historialliset 84 lentokoneen tilaukset Dubai Air Showssa

Posted on 22.11.202322.11.2023 by Eero Havia

Ethiopian Airlines Group teki uusista lentokoneista mittavat tilaukset, jotka julkistettiin äskeisen Dubai Air Show -tapahtuman yhteydessä, marraskuussa 2023. Tilaukset jakautuivat suurille konevalmistajille, yhdysvaltalaiselle Boeingille ja eurooppalaiselle Airbusille. Yhteensä 84 koneen tilaus käsittää 11  Boeing 787 Dreamliner- ja 20 Boeing 737 MAX -konetta sekä optiot vastaavasti 15 ja 21 lisäkoneeseen, siis yhteensä jopa 67 konetta. Airbusilta…

+
  • Previous
  • 1
  • …
  • 18
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • 23
  • 24
  • …
  • 504
  • Next

Uusimmat artikkelit

  • Ehdokkaiden asettaminen 2025 Finnish Travel Galan palkintokategorioihin on alkanut 10.5.2025
  • Saariston Rengastie avautuu – kausi pidempi kuin koskaan 9.5.2025
  • Helsinkiin odotetaan vilkasta matkailukesää 8.5.2025
  • Tampere-Pirkkalan lentoasemalla suuronnettomuusharjoitus 7.5.2025 7.5.2025
  • Finnlinesin tuloskatsaus tammi–maaliskuu 2025: ”Melko hyvä” 6.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus