Rajun laajennuksen jälkeen 11 kansainvälistä kohdetta Suomesta ja myös kaksi kotimaan reittiä Lentoyhtiö Norwegian avaa Helsinki-Vantaan lentoasemalle oman hubinsa. Helsinkiin sijoitetaan kolme tehtaantuoretta Boeing 737-800 lentokonetta. Samanaikaisesti Norwegian avaa Suomessa kaksi uutta kotimaanreittiä ja lisää Helsinki-Vantaalta lähtevien kansainvälisten lentoreittien määrän kahdesta kolmeentoista. ”Olemme erittäin iloisia voidessamme ilmoittaa lisäävämme toimintaamme Suomessa. Avaamme kotikentän eli hubin Helsinkiin…
Kategoria: Lentoliikenne
Lentoliikenteeseen liittyviä artikkeleita
Finnairin Quality Hunterit matkaan tänään 4.10.2010
Yhtään suomalaista ei mahtunut valintoihin Finnair on valinnut yli 5 200 hakijan joukosta neljä asiantuntevaa Quality Hunteria, jotka kiertelevät kahden kuukauden ajan Finnairin kohteissa maailmalla ja havainnoivat laatua niin lentomatkalla, lentokentillä kuin perillä kohteissa. Neljä onnekasta maailmanmatkaajaa lähtevät matkaan tänään. ”Quality Hunteriksi hakevien määrä ylitti odotuksemme – saimme valtavasti hyviä hakemuksia ympäri maailmaa. Toivon projektin…
Air Finland uusii lentokoneidensa ulkoisen ilmeen
Ensilento uusissa väreissä 3. lokakuuta Air Finland uusii koneidensa ulkoisen ilmeen lokakuun alussa. Kahta lentokoneista maalataan parhaillaan uuteen moderniin sinivalkoiseen kuosiin. Kolmas koneista saa uuden ilmeen ensi keväänä. Lentokoneiden uusi ulkoasu on yhtäaikaa hyvin moderni ja samalla perinteisen sinivalkoinen. Uuden ilmeen on suunnitellut lentokone-designiin erikoistunut hollantilainen Lila Design. ”Yksi Air Finlandin keskeisistä ylpeyden aiheista on…
Haluaako Lufthansa ostaa myös puolalaisen LOTin?
Saksassa ja Puolassa kohistaan lentoyhtiökaupasta Saksassa ja Puolassa on käynnistynyt kohina Lufthansan äskettäin nimitetyn, tulevan pääjohtajan Christoph Franzin oletetuista haluista liittää LOT Polish Airlines Lufthansa-konserniin. Keskustelun avaajaksi useimmissa ’tiedoissa’ paljastuu arvovaltainen müncheniläinen yli 1,1 miljoonan lukijan Süddeutsche Zeitung. Lehti on julkaissut artikkelin, jonka mukaan Lufthansan hallituksen nykyinen varapuheenjohtaja, mutta 1.1.2011 alkaen puheenjohtaja ja CEO Christoph…
Ethiopian Airlines kutsuttiin Star Alliancen jäseneksi
Jäsenyyden integraatioprosessi läpi vuoden sisään Star Alliance kertoo CEO:nsa Jaan Albrechtin tiedotteella, että Star Alliancen uusimmaksi jäseneksi on kutsuttu Ethiopian Airlines. Yhtiö aloittaa Lufthansan mentoroimana jäsenyyden integraatiovalmistelut, joiden odotetaan sujuvan 12 kuukaudessa. Siten Ethiopian Airlinesin jäsenyys käynnistyisi syksyllä 2011. Etiopialaisyhtiöstä tulee kolmas afrikkalainen lentoyhtiö Starissa Egyptairin ja South African Airwaysin ohella. Jaan Albrecht iloitsee allianssin…
BA:lta uusi reitti Japaniin ja lisää kaukolentovuoroja
Gatwickistä Karibialle – Cancun uutuus British Airways (BA) avaa uuden reitin Japaniin. Ensi helmikuussa aloittava uusi reitti vie matkustajat suoraan Lontoosta Tokion Hanedaan, Japaniin. Lisäksi British Airways aloittaa suorat lennot Buenos Airesiin ja panostaa edelleen pitkän matkan reittilentoihin Gatwickin lentoasemalta. Suomalaisiakin hyvinkin kiinnostava suora lento Lontoosta Cancuniin, Meksikoon avataan marraskuussa. Japanin yhteydet paranevat, kun British…
Finncomm tuplaa kapasiteetin Norrköpingin-reitillä
Ruotsista Helsingin kautta Aasiaan, Suomesta Ruotsiin uusia vaihtoehtoja Finncomm Airlines tuplaa kapasiteetin Helsingin ja Norrköpingin välisellä reitillä. Reitti lennetään yhteistyössä Finnairin kanssa ja lisävuoro parantaa erityisesti yhteyksiä Norrköpingistä Finnairin Aasian reittiverkostoon, mutta tarjoaa myös Helsingistä Ruotsiin matkustaville lisää vaihtoehtoja. Maanantaista 1. 11. alkaen Finncomm lentää Helsingin ja Norrköpingin välillä arkisin kaksi vuoroa ja sunnuntaisin yhden…
Finncomm satsaa Kokkola-Pietarsaaren liikenteeseen
Yhtiö siirtää reitille nyt toisenkin koneen kapasiteetin Finncomm Airlines lisää tarjontaansa ja parantaa aikataulujaan Kokkola-Pietarsaaresta. Yhtiö aloittaa toisen yöpyvän vuoron 31.10. alkaen. Uudistuksen jälkeen Kokkola-Pietarsaaresta Helsinkiin on aamulla kolme yhteyttä 1,5 tunnin välein, klo 5.55, 7.25 ja 8.50. Myös Kokkola-Pietarsaareen saapuvien matkustaminen helpottuu merkittävästi. Lennot Helsingistä lähtevät klo 7.25 ja 9.40 ja ovat perillä 8.30…
Savonlinnan ja Varkauden lennot turvattu 2013 loppuun
Finncomm allekirjoitti sopimuksen liikenteen hoidosta Finncomm Airlines on solminut sopimuksen Savonlinnan seudun kuntayhtymän, Varkauden kaupungin sekä liikenne- ja viestintäministeriön kanssa. Sopimuksella turvataan lentoliikenteen jatko aina vuoden 2013 loppuun saakka. Sopimus allekirjoitettiin tänään perjantaina 24.9.2010. ”Olemme kuunnelleet paikallisen elinkeinoelämän toiveita ja säätäneet aikatauluja entistä toimivimmiksi”, sanoo Finncommin toimitusjohtaja Juhani Pakari. Uusi aikataulu mahdollistaa tehokkaamman ajankäytön ja…
Lentoyhtiö S7 oneworldin jäseneksi marraskuussa
Allianssille 55 uutta kohdetta venäläisyhtiön myötä Venäjän johtava sisäisen liikenteen lentoyhtiö S7 liittyy oneworld-allianssin jäseneksi 15. marraskuuta. (Ks. Matkaviikon uutinen 8.6.2010). Uuden jäsenen myötä oneworldin verkosto kasvaa 55 uudella kohteella ja yhdeksällä Keski-Aasian maalla. ”S7:n liittyminen allianssiin kasvattaa verkostoamme merkittävästi alueella, jossa on valtava ja alati kasvava matkustuspotentiaali. Yhteisellä asiakaskannallamme on kasvava tarve matkustaa laadukkaasti…