Matkustajakäyttöaste parani 0,4 %-yksikköä. Lentoyhtiö Blue1:n matkustajamäärä oli 1 463 000 matkustajaa vuonna 2009. Yleinen lentomatkojen kysynnän hiipuminen näkyi myös Blue1:n matkustajamäärissä, vähennystä edellisvuoteen oli 9 %. Kokonaiskysyntä (myydyt henkilökilometrit) laski vuoden aikana 4 %, samoin kapasiteetti (tarjotut hkm:t) 4 %. Yhtiön matkustajakäyttöaste nousi 0,4 prosenttiyksikköä 65,1 prosenttiin. Matkustajamäärät ja käyttöasteet reittialueittain: – Kotimaan liikenteen…
Kategoria: Lentoliikenne
Lentoliikenteeseen liittyviä artikkeleita
Lakkoilu ja lumentulo tulevat kalliiksi Finnairille
Häiriöiden kulut lasketaan jo kymmenissä miljoonissa euroissa Ilmailualan Unionin lakko ja Euroopan poikkeukselliset sääolot ovat aiheuttaneet merkittäviä häiriöitä lentoliikenteelle ja erityisesti lentomatkustajille. Finnairin lentojen peruutuksista ja myöhästymisistä aiheutuneet kulut nousevat noin 12 miljoonaan euroon. Tällä hetkellä liikenne sujuu sääolosuhteisiin nähden normaalisti. Joulukuun alussa matkatavarahenkilöstö toteutti neljän päivän myös laittoman lakon, jolloin matkatavarankäsittely toteutettiin tilapäistyövoiman turvin….
Finnairin reittiliikenne väheni lähes 9 % vuonna 2009
Täsmällisyydessä rumat luvut joulukuussa: vain 50 % lennoista aikataulussa Finnairin reittiliikenne väheni vuonna 2009 vajaalla yhdeksällä prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Finnair kuljetti viime vuonna reitti- ja lomalennoillaan runsaat 7,4 miljoonaa matkustajaa. Bisnesluokan matkustajamäärä laski vuonna 2009 pari prosenttia, mutta kasvoi reittiliikenteen kapasiteettileikkauksista huolimatta joulukuussa runsaat 16 prosenttia. Matkustajamäärä reittiliikenteessä laski reilut yhdeksän prosenttia. Runsaan kymmenen prosentin…
Turvamääräykset USA:n lennoille tiukkenevat yhä
TSA ohjeisti maahan liikennöivät lentoyhtiöt Yhdysvaltain Transportation Security Administration (TSA) on tammikuun 3. päivän direktiivillään ohjeistanut sekä yhdysvaltalaiset että muiden maiden Yhdysvaltoihin liikennöivät lentoyhtiöt uusilla, yhä tiukemmilla turvamääräyksillä. Ne astuivat voimaan välittömästi eli tänään 4. tammikuuta 2010. TSA perustelee uusia määräyksiä sillä, että Yhdysvaltojen lentoturvallisuus alkaa jo maan rajojen ulkopuolella. Tämän vuoksi Yhdysvaltoihin suuntaavien lentojen…
Blue1 Star Alliancen täysjäseneksi v. 2010 alusta
Allianssiyhteistyö tiivistyy Lentoyhtiö Blue1 liittyi Star Allianceen sen ensimmäisenä alueellisena jäsenenä jo vuonna 2004. Tammikuun 1.päivänä 2010 Blue1 siirtyy maailman suurimman lentoyhtiöallianssin, Star Alliancen täysjäseneksi. Adria Airways, Blue1 ja Croatia Airlines ovat toimineet Star Alliance -lentoyhtiöverkoston alueellisina jäseninä vuodesta 2004 alkaen. Laajentuessaan vuoden 2010 aikana Star Alliance muuttaa toimintarakennettaan siten, että alueellinen jäsenkategoria poistuu käytöstä…
Dagens Industri esittelee konkurssiyhtiö-pelin
Finnair synkän listan ”kärkikastissa” Ruotsalainen, talouselämää peilaava lehti Dagens Industri kertoo paddypower.com -pelisaitin mielenkiintoisesta vedonlyöntipelistä: Mikä on seuraava lentoyhtiö konkursissa? Saitti antaa jopa ennusteen eli todennäköisyyden eli vedonlyöntisuhteen, millä yhtiö poistuu ensin markkinoilta konkurssin kautta. Listan kärjessä komeilee unkarilais-puolalainen halpalentoyhtiö Wizz Air, mutta paljon siitä ei jää jälkeen Finnair eikä toinen unkarilainen Malev. British Airways…
Joulun lentoliikenteessä monenlaisia hankaluuksia
Talvinen sää, turvatoimet, matkustajien käytös Lentoliikenne koki joulun pyhinä talvisen ja lumisen sään lisävitsauksena jo koettujen hankaluuksien, mm. äskeisten lentäjien ja matkatavaran kuormaajien lakkojen jälkeen. Lumi aiheutti ongelmia laajalti niin meillä kuin Euroopassa, josta vaikutukset levisivät ja ketjuuntuivat moneen suuntaan. Helsinki-Vantaalla koettiin 1½-2 tunnin myöhästymisiä ja joidenkin lentojen peruuntumisia. Uudelleen reititykset peruuntumis- ja myöhästymistapauksissa olivat…
Business Traveler palkitsi Finnairin bisnesluokan
Uusi A330-bisnesluokka sekä Via Spa -kylpylä Amerikkalainen liikematkustajille suunnattu Business Traveler -lehti on valinnut Finnairin parhaimman bisnesluokan tarjoavaksi lentoyhtiöksi Pohjoismaissa. Päätöksen takana oli lehden paljon matkustavien lukijoiden suorittama arviointi. Finnair on panostanut bisnesluokan matkustajien viihtyvyyteen ja mukavuuteen. Finnairin tuoreimmassa Airbus A330-koneessa on uudistettu bisnesluokka, jossa on uudentyyppiset vaakatasoon liukuvat vuodeistuimet. Uudenlaisen järjestelyn myötä tarjolla on…
Finnairin tuoreessa A330:ssa uudistettu bisnesluokka
Finnair vastaanotti viidennen Airbus A330 -koneensa Finnairin tuoreimman Airbus A330-koneen bisnesluokassa on uudentyyppiset vaakatasoon liukuvat vuodeistuimet sekä uudenlaisen järjestelyn myötä enemmän paikkoja, jotka tarjoavat entistä enemmän yksityisyyttä. Airbus A330 -koneet ovat osa Finnairin kaukoliikenteen laivastouudistusta, jonka myötä päästöt vähenevät merkittävästi. Tänä vuonna yhtiö on vastaanottanut yhteensä viisi uutta A330-konetta. ”Eurooppa-Aasia-liikenteen bisnesmatkustuksessa on havaittavissa piristymistä, lukuun…
Finncomm Airlines vastaanotti 12. ATR-lentokoneensa
Kolmas uusi kone tänä vuonna Finncomm Airlinesin laivasto kasvoi jälleen yhdellä lentokoneella, kun yhtiön 12. ATR alkoi liikennöinin torstaina 17.12. Uusi ATR 72-500, rekisteritunnukseltaan OH-ATL, on 68-paikkainen. Konetyyppi edustaa modernia ilmailuteknologiaa. Finncommin uusin lentokone on maailman ensimmäinen ATR, johon on asennettu Electronic Flight Bag (EFB). EFB on laite, johon on tallennettu lennon aikana tarvittavat dokumentit,…