Polttoainelisälasku 62 Meur – Henkilökunta lähes ennallaan Pitkällisessä kannattavuuskurimuksessa kamppailevan Alitalia -lentoyhtiön tappio kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä (Q1) syveni 214,8 miljoonaan euroon ennen veroja. Tappio kasvoi vuodentakaisesta 152,3 miljoonasta eurosta 62,5 miljoonalla eurolla. Tappion kasvu on muuten kutakuinkin sama summa, jolla Alitalian polttoainelasku kasvoi 62 miljoonalla eurolla Q1:n aikana nyt 285 miljoonaan euroon. Yhtiön toiminnallinen…
Kategoria: Lentoliikenne
Lentoliikenteeseen liittyviä artikkeleita
Polttoaine painoi Iberian Q1-tuloksen miinukselle
Muilta osin yksikkökustannukset laskivat 4,8 % Espanjalainen oneworld-lentoyhtiö Iberia julkisti tänään 14. toukokuuta vuoden ensimmäisen neljänneksen (Q1) tuloslukunsa. Silmiinpistävintä on yhtiön polttoainelaskun huima kallistuminen peräti 66,8 miljoonalla eurolla vuoden-takaisesta vastaavasta ajanjaksosta. Polttoaineen aiheuttama lisäkulu on jopa viisinkerroin se rahamäärä, jonka Iberia kirjasi vuosi sitten positiivisena tuloksenaan. Yhtiön Q1-tulos 2008 painuikin punaisille numeroille, mutta vain 400…
Huhtikuu korvasi BSP:n maaliskuisen myynnin laskun
E-lippujen osuus ’vain’ 95,36 % IATA BSP-lentolippujen tilitykset ylsivät huhtikuussa 74,5 miljoonan euroon. Luku on peräti 14,45 % suurempi kuin vuosi sitten. Suuri kasvuprosentti selittyy kalenterilla eli pääsiäisen liikkumisella. Maaliskuussa näet kirjattiin 12,31 %:n lasku pääsiäisen vuoksi, joka nyt huhtikuussa kompensoitui korkoineen. Dokumenttien määrä, lähes 194 000 kpl, kasvoi vieläkin suuremmalla prosentilla: 26,47 %. Näin…
Finnair Tekniikka huoltaa KLM:n MD-11-koneita
Sopimus yhdeksän koneen runkohuolloista Finnair Tekniikka ja hollantilainen KLM Royal Dutch Airlines ovat sopineet yhdeksän Boeing MD11 -matkustajakoneen runkohuollosta. Sopimukseen sisältyy yhdeksän perättäistä, noin viikon mittaista C-huoltoa, jotka tehdään kevään ja alkukesän aikana heinäkuun alkuun mennessä. KLM:llä on laivastossaan kymmenen MD11-tyypin matkustajakonetta. Finnair puolestaan aikoo luopua omista Boeing MD11-matkustajakoneistaan kevääseen 2010 mennessä ja ottaa käyttöön…
Heathrown T5:n toinen muuttovaihe 5. kesäkuuta
Helsingin lennot syyskuussa T3:een British Airways (BA) ja Heathrown lentoasemaa hallinnoiva British Airports Authority (BAA) vahvistivat, että Heathrown terminaali 5:n (T5) toinen muuttovaihe tapahtuu kesäkuun 5. päivä. Tällöin uuteen terminaaliin siirtyy kahdeksan kaukokohdetta terminaalista 4. Uuden suurterminaalin käyttöönotto maaliskuun 2008 lopulla oli todella moniongelmallinen, mutta BA:n pääjohtaja Willie Walsh vakuuttelee, että T5 on nyt saatu…
Finnair maalaa A319:n 1950-luvun retroväreihin
85 vuotta suomalaista lentoliikennettä Finnair, yksi maailman vanhimmista lentoyhtiöistä, juhlistaa 85. toimintavuottaan maalaamalla yhden Airbus A319-koneensa Aero-yhtiön 1950-luvun Convair-koneiden väreihin. Retroväreihin maalattu kone tulee liikenteeseen heinäkuun lopussa. Myös koneen miehistö pukeutuu ajan hengen mukaisesti 50-luvun virkapukuihin. ”Haluamme tällä erikoiskoneella kohdistaa huomiota Finnairin pitkään kokemukseen lentämisestä. Vaikka katseemme on tulevaisuudessa, kun rakennamme Finnairista pohjoisen pallonpuoliskon halutuinta…
Blue1 kasvatti kapasiteettiaan huhtikuussa 9 prosenttia
Yhtiö kuljetti 150 000 matkustajaa – käyttöaste aleni Huhtikuussa 2008 Blue1 kuljetti yhteensä 150 000 matkustajaa, mikä on 2 % vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kysyntä (RPK = myydyt henkilökilometrit) kasvoi 2 % ja kapasiteetti (ASK = tarjotut henkilökilometrit) 9 %. Blue1:n matkustajakäyttöaste oli 61,8 %, mikä on 4,1 %-yksikköä alempi vuotta aikaisempaan nähden. Kotimaassa kuljetettujen…
Finnairin liikenne kasvoi – käyttöasteet alenivat
Keskihinnat parantuneet Finnairin koko liikenne henkilökilometreissä mitattuna kasvoi huhtikuussa 9,6 % ja tarjonta nousi 18 %. Matkustajakäyttöaste 69,8 % oli siten 5,4 %-yksikköä matalampi kuin viime vuonna. Finnairin Aasian-liikenne (hlökm) kasvoi huhtikuussa 24,2 % edellisvuoden huhtikuuhun verrattuna. Aasian liikenteessä Finnair kuljetti 89 238 (+15,1 %). Euroopan liikenteessä myydyt henkilökilometrit laskivat 1,0 % ja käyttöaste laski…
Finnair myi ja vuokrasi takaisin kaksi Embraeria
”JOL-sopimus mahdollista vain vakavaraisille” Finnair on myynyt kaksi laivastossaan olevaa Embraer 190-suihkukonetta japanilaiselle Tokyo Leasing Companylle. Samassa yhteydessä Finnair teki koneisiin kymmenen vuoden Japanese Operating Lease eli JOL -tyyppisen vuokrasopimuksen. Siihen sisältyy koneiden takaisinosto-oikeus vuokrakauden päättyessä. ”JOL-vuokraus on kilpailukykyinen rahoitusmuoto joillekin lentokonetyypeille. Tällaisten sopimusten teko on mahdollista ainoastaan vakavaraisislle lentoyhtiöille”, sanoo Finnairin talousjohtaja Lasse Heinonen….
Amadeus valmis 100 % sähköiseen lipunkirjoitukseen
IATA:n asettama takaraja lähestyy vauhdilla Amadeus on valmistautunut hyvin 100 % sähköiseen lipunkirjoitukseen IATA:n asettaman takarajan, 31. kuluvaa toukokuuta lähestyessä. Amadeuksen e-Ticket -palvelinta käyttää 74 lentoyhtiötä. Amadeuksesta voi kirjoittaa e-lippuja 262 lentoyhtiölle ja Amadeuksen e-lippu kirjoitetaan 154 maassa. Tämän lisäksi Amadeus on rakentanut lipunkirjoitus-järjestelmäänsä 1500 lentoyhtiöiden välistä Interline-sopimusta, jotka mahdollistavat yhdellä e-lipulla usean eri lentoyhtiön…