Halpalennot alkoivat 26. maaliskuuta Halpalentoyhtiö Sterlingin ensilento Helsingistä tapahtui eilen sunnuntaina 26. maaliskuuta. Alkaneen viikon kuluessa Sterling aloittaa lennot yhteensä kahdeksaan eurooppalaiseen kohteeseen. Helsingin lentojen avauksen myötä islantilaisomisteinen Sterling julistautuu Pohjolan suurimmaksi halpalentoyhtiöksi. ”Sterlingille on tärkeää osoittaa, että olemme läpikotaisin aito halpalentoyhtiö, jolla on suuri kustannustehokkuus”, sanoo Sterlingin CEO Almar Örn Hilmarsson. ”Meille on tärkeää…
Kategoria: Lentoliikenne
Lentoliikenteeseen liittyviä artikkeleita
British Airways: useita uusia kohteita kesäaikatalussa
Lisää vuoroja myös kaukoliikenteeseen British Airways avasi kesäliikennekauden alussa 26. maaliskuuta useita uusia reittejä. Yhtiö lentää Lontoon Gatwickistä nyt mm. Albanian Tiranaan, Reykjavikiin, Bulgarian Varnaan, Turkin Izmiriin, Ukrainan Kiovaan sekä Ateenaan. Myös Pohjois-Amerikan lentoja lisättiin; mm. Seattlen ja Montrealin viikkovuorojen määrä Heathrow’sta kasvoi seitsemästä kymmeneen ja Toronton lentojen määrä 17:sta 21:een viikossa. Vancouveriin lennetään uusien…
Blue1 lisää Oulun ja Rovaniemen kapasiteettia
Muutoksia aikatauluihin 26. maaliskuuta alkaen Blue1 asettaa uuden, suuremman 166-paikaisen MD90-konetyyppinsä myös Pohjois-Suomen liikenteeseen kesäaikataulujen astuessa voimaan 26. maaliskuuta. Tammikuussa 2005 aloitetut Rovaniemen lennot liikennöidään ensi maanantaista 27. maaliskuuta 2006 lähtien MD90-koneella, mikä tarkoittaa arkiaamu- ja arki-iltalentojen paikkatarjonnan kaksinkertaistamista. Lauantaisin Blue1 lentää Helsinki-Rovaniemi reitillä kerran ja sunnuntaisin kaksi kertaa pienemmällä Avro RJ -suihkukalustolla. Blue1:n Oulun…
Rolls-Roycen moottorit Finnairin A350-koneisiin
”Vähemmän polttoainetta säästää ympäristöä” Finnair on tehnyt ja julkistanut ensi vuosikymmenen alussa hankittavien uusien kaukoliikennekoneiden moottorivalinnat. Uuden sukupolven Airbus A350-koneisiin asennetaan Rolls-Roycen valmistamat Trent 1700 -moottorit. Tilauksen arvo listahintojen mukaan on vajaat 400 miljonaa euroa. Finnair on tilannut kiinteällä sopimuksella yhdeksän laajarunkokonetta ja lisäksi tilausvaraukset on tehty neljään lisäkoneeseen. ”Uudet moottorit kuluttavat merkittävästi vähemmän polttoainetta…
Keväällä kolme uutta lentoyhtiötä Helsinki-Vantaalla
Nyt suoraan 110 kohteeseen Helsingistä Helsinki-Vantaan lentoasemalta avautuu kesäkaudella ennätysmäärä uusia reittejä ja nykyisille reiteille tulee lisää tarjontaa, kerrotaan Ilmailulaitoksesta. Kevään uusia lentoyhtiöitä ovat Air Berlin, Sterling ja Turkish Airlines. Uusien lentokohteiden määrä on kasvanut viime vuodesta kymmenellä. Nyt Helsinki-Vantaalta pääsee suoralla lennolla jo 110 kohteeseen eri puolilla maailmaa 40 eri lentoyhtiön koneilla. Viikossa on…
Finnairin taxfree ennakkomyyntipalvelu palkittiin
Menestyksekäs tietoliikennehanke Finnair Cateringin ja Satama Interactiven yhdessä toteuttama, viime syksynä aloitettu lentojen www.finnairshop.fi -ennakkotilauspalvelu palkittiin hopeasijalla Executive IT Award -tapahtumassa aiemmin tässä kuussa. Tapahtumassa valittiin vuoden 2005 menestyneimmät tietotekniikkahankkeet Suomessa. ”Uusi kauppapaikka parantaa asiakaspalvelua ja tehostaa Finnairin tax-free -myyntiä. Palvelussa korostuu asiakaslähtöisyys. FinnairShopin tarkoituksena on tarjota lentomatkustajille uusi kanava tehdä taxfree-ennakkotilaukset nopeasti ja helposti…
Emirates McLarenin kumppaniksi F1-sirkukseen
Kimi Räikkösen ajohaalariin Fly Emirates -tarra Dubaissa päämajaansa pitävä lentoyhtiö Emirates on lähtenyt mukaan Formula 1 -kisasirkukseen McLaren Mercedeksen kumppanina. Keskinäisen sopimuksen julkistivat Emirates Airline & Groupin hallituksen puheenjohtaja ja CEO HH Sheikki Ahmed bin Saeed Al Maktoum sekä McLaren Mercedes Teamin päällikkö Ron Dennis Berliinin ITB-matkailutapahtumassa 8. maaliskuuta juuri ennen kevään F1-kilpailukauden käynnistymistä arabiemiraatti…
Finnairin Aasian liikenne ohitti jo Euroopan liikenteen
Aasian liikenne kasvoi helmikuussa 23,9 % Finnairin Aasian-liikenne kasvoi helmikuussa 23,9 %. Samanaikaisesti käyttöaste parani 2,7 prosenttiyksikköä. Henkilökilometreillä mitaten Aasian-liikenne on jo ohittanut Euroopan-liikenteen. Finnairin koko reittiliikenne kasvoi 7,3 % edellisvuoteen verrattuna. Matkustajakäyttöaste reittiliikenteessä oli 67,2 %, joka on 2,3 prosenttiyksikköä viime vuoden helmikuuta korkeampi. Lentoyhtiö Finnairin matkustajamäärä reittiliikenteessä oli 574.700, kasvua 3,7 %. Konsernin…
Blue1 kuljetti helmikuussa 113 000 matkustajaa
Matkustajamäärä kasvoi 12 prosenttia Blue1:n matkustajamäärä helmikuussa nousi 12 prosenttia 113.000 matkustajaan. Vuoden alusta yhtiö on kuljettanut 228.000 matkustajaa, mikä on 17 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Blue1:n kokonaiskysyntä eli myydyt henkilökilometrit nousi helmikuussa 11 % ja kapasiteetti eli tarjotut henkilökilometrit laski 3,5 %. Niinpä yhtiön matkustajakäyttöaste nousi helmikuussa 7,9 prosenttiyksikköä 58,9 prosenttiin. Kotimaan käyttöaste…
Finnair siirtyy Airbus-aikaan myös kaukoliikenteessä
Ensimmäinen A340 saapuu Suomeen kesäkuussa Finnairin kaukoliikenteessä alkaa siirtyminen Airbus-kalustoon nopeutetulla aikataululla eli jo ensi kesäkuussa, kun yhtiö hankkii laajarunkolaivastonsa kahdeksanneksi koneeksi Airbus A340:n. Finnairin ensimmäisestä A340 -koneesta on allekirjoitettu aiesopimus. Koneyksilö on tällä hetkellä Virgin Atlantic -yhtiön käytössä. Tämänhetkisten tietojen mukaan se saadaan Suomeen kesäkuussa ja reittiliikenteeseen se tulee heinäkuussa. Kesäkuussa Finnair avaa uuden…