Kauppahinta DKK 1,5 mrd Icelandairin emoyhtiö FL-Group kertoo sivuillaan uusimmasta eli Sterling -halpalentoyhtiön hankinnastaan. Islantilaisten FL-Groupin ja Fons Holding Companyn on tiedetty neuvotelleen asiasta jo jonkin aikaa. Yhdistyneet Sterling ja Maersk -yhtiöt käsittäneen, nyt julkistetun kaupan arvoksi on haarukoitu 1,5 miljardia Tanskan kruunua. Skandinaavisissa tiedotusvälineissä on jo ehditty arvioida kaupan vaikuttavan Icelandairin ja SAS-konsernin suhteisiin….
Kategoria: Lentoliikenne
Lentoliikenteeseen liittyviä artikkeleita
Finnair lisää vuoroja Prahaan ja Varsovaan
Geneve talven uutuuskohde Lentoliikenteen talviaikataulut astuvat voimaan 30.10. Finnairin konekaluston uudistus etenee ja joulukuun alussa yhtiön käytössä on jo neljä uutta Embraer 170-konetta. Niiden ansiosta sekä Prahan että Varsovan reiteille saadaan lisävuorot. Talvella Finnair lentää Prahaan kolme ja Varsovaan helmikuun lopusta lähtien seitsemän kertaa viikossa. Bangkokiin Finnair lentää talven vilkkaimpana sesonkina peräti kaksi kertaa päivässä…
Vuoden Markkinointiteko -palkinto Air Finlandille
”Tavanomaisen ylittävä suoritus” Lomalentoyhtiö Air Finland sai perjantaina 21.10. Vuoden Markkinointiteko -palkinnon. Saajan valitsevat vuosittain Suomen Markkinointiliitto sekä Markkinointi&Mainonta -lehti. Palkinnon saannin perusteena on selkeästi tavanomaisen ylittävä toiminta tai suoritus, joka omalta osaltaan pyrkii kannustamaan yhä parempien ratkaisujen kehittämiseen. Palkinnon on aikaisemmin saanut mm. Martin Saarikangas ja Masa-Yards (1991), Stockmannin Hullut Päivät (1992), Arla-jogurtti (1995),…
Finnair lisää yhdensuuntaisten lentohintojen kohteita
”Uusien hintojen myynti lähtenyt hyvin käyntiin” Finnair lisää yhdensuuntaisten lentohintojen kohteita Euroopassa. Budapestiin, Prahaan ja Edinburghiin tarjotaan halvimmillaan 84 euron hintaa, Barcelonaan ja Roomaan 114 euroa. Edinburghin lennot alkavat keväällä 12. huhtikuuta, muihin kohteisiin lennetään jo nyt. ”Uusien hintojen myynti on lähtenyt hyvin käyntiin. Esimerkiksi Saksasta autoa hakevat ovat ottaneet yhdensuuntaiset hinnat ilolla vastaan”, sanoo…
Lufthansan 9 kuukauden matkustajamäärä uusiin korkeuksiin
Matkustajakäyttöaste ennätykselliseen 75,8 %:iin Lufthansan kuljettama matkustajamäärä kuluvan vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden (Q1-Q3) aikana kohosi 38,8 miljoonaan – kasvua edellisvuoteen nähden on 0,5 %. Myynti (myydyt henkilökilometrit) kasvoivat 4,7 % verran, kun tarjonta (tarjotut henkilökilometrit) kasvoi samana aikana 2,6 %. Näin ollen tammi-syyskuun ajanjaksolla matkustajatäyttöaste parani 1,5 prosenttiyksikköä 75,8 %:iin, mikä on kaikkien aikojen paras…
SWISS Finland sulkee ovensa
Swiss-Lufthansa yhteistyö tiivistyy Lufthansan Swiss -omistuksen vaikutukset siirtyvät nyt käytännön tasolle myös Suomessa. Swiss TravelClub ja Miles&More -kanta-asiakasohjelmat yhdistyvät. Swiss TravelClubin jäsenet kutsutaan Miles&More -ohjelman jäseniksi aivan näinä päivinä. Suomessa SWISS Finland -myyntitoimisto sulkee ovensa, mutta keskeiset puhelinpalvelut, kuten agenttilinja ja Hki-Vantaa lentoaseman lipputoimisto säilyttävät toistaiseksi entiset puhelinnumeronsa. Swiss International Air Linesin Country Sales Managerina…
Finnairin reittiliikenne kasvoi syyskuussa lähes 10 prosenttia
Euroopan-liikenteen käyttöaste nousi roimasti Finnairin reittiliikenne kasvoi syyskuussa 9.4 % edellisvuoteen verrattuna. Tarjontaa yhtiö kasvatti vain 3,2 %. Kun samanaikaisesti matkustajamäärä kasvoi 6,4 % 638.800 matkustajaan, saatiin matkustajakäyttöasteeksi reittiliikenteessä 69,4 %. Se on 3,9 % viime vuoden syyskuuta parempi. Euroopan-liikenteen käyttöaste nousi peräti 6,2 %. Finnairin reittiliikenteen tuotoista puolet tulee Euroopan liikenteestä. Finnair-konsernin kaikkien lentoyhtiöiden…
IATA BSP -myynnin kasvu jatkui syyskuussa
Sähköisten lippujen osuus lähestyy jo 60 % IATA Finlandin mukaan BSP-järjestelmän kautta tilitettyjen lentolippujen kokonaismyynti ilman veroja kasvoi syyskuussa 70,8 milj. euroon, mikä on 11,93 % edellisvuoden syyskuuta korkeampi. Käytettyjen lippujen lukumäärä (156.026 kpl) on puolestaan 12,80 % vuoden takaista suurempi. Lipun keskihinta syyskuussa oli 454 euroa, kun se esim. elokuussa oli 430 euroa ja…
Portugalilaiset viiniviikot Finnairin bisnesluokassa
Portugalilaisviinejä myös loungeissa ja myymälässä Finnair tarjoaa erityiset portugalilaiset viiniviikot 10. lokakuuta – 6. marraskuuta yli kaksi tuntia kestävien Euroopan-lentojensa bisnesluokassa. Lennoilla tarjotaan yksi punaviini, Esperao Reserva Tinto 2001 sekä yksi valkoviini, Fernao Pires 2004. Esperao Tinto soveltuu erinomaisesti sekä punaisen lihan että juustojen seuraksi, kun taas Fernao Pires sopii merenelävien, kalan ja salaattien kyytipojaksi,…
Finnair lisää yhä kapasiteettia Aasian liikenteeseen
Tavoitteena hankkia jo kahdeksas MD-11-kone Finnair ilmoittaa tavoitteekseen hankkia jo kahdeksannen MD-11-koneen turvatakseen Aasian-reittiverkostonsa laajenemien myös tulevaisuudessa. Kahdeksannen laajarunkokoneen hankinta-aikatauluksi yhtiö ennakoi jo vuotta 2006. Finnairin kaukoliikenteen laivaston seitsemäs MD-11-kone otetaan liikenteeseen kuluvan vuoden joulukuussa. Tulevana talvena uusitaan Finnairin kaikkien laajarunkokoneiden business-luokan istuimet vuodeistuimiksi. ”Tämä takaa korkea- ja tasalaatuisen palvelun asiakkaillemme”, sanoo Finnairin pääjohtaja Keijo…