Uudella, suurella A340-300:lla operoidaan muutama STO-HEL-STO -vuoro SAS:n 275-paikkainen Airbus A340-300 -kone vieraílee ensi kerran Helsingissä 8. tammikuuta. Harvinainen vieras on SAS:n mannertenvälisten lentojen uusi työjuhta, joita yhtiön käyttöön tulee kuusi kappaletta. Lisäksi SAS on tilannut 4 kpl 278-paikkaisia A330-300-koneita. Tiistaina 08.01. A340-300 laskeutuu klo 15.25 ja lähtee vuorolle SK 1701 vain 50 minuutin kääntymisen…
Kategoria: Lentoliikenne
Lentoliikenteeseen liittyviä artikkeleita
Finnairin palvelu liikenneyritysten paras
Paikallisosuuspankeilla maan palveluyritysten paras palvelu. Taloustutkimus julkisti valtakunnallisen Kansallinen Asiakaspalvelun Palaute -tutkimuksensa. Liikennealalla palvelultaan ykköseksi vuonna 2001 rankattiin Finnair. Myös Finnairin tytäryhtiöt menestyivät, sillä toimialansa parhaaksi matkanjärjestäjäksi arvioitiin Aurinkomatkat ja matkatoimistoksi Suomen Matkatoimisto Oy. Kansallinen Asiakaspalvelun Palaute on osa vuodesta 1991 toteutettua Suomi Tänään -tutkimusta. Tutkimukseen osallistui 88 liikenteen, vähittäiskaupan, huoltamo- ja pankkialan palveluyritystä. Arvioitaessa…
Liikennelentäjien peruskoulutus uusiin puitteisiin
Valtio, Finnair ja Porin kaupunki allekirjoittivat Suomen Ilmailuopisto Oy:n osakassopimuksen. Suomen valtio (49,5 %), Finnair (49,5 %) ja Porin kaupunki (1 %) ovat uuden liikennelentäjien peruskoulutusta antavan oppilaitoksen omistajat. Näiden ilmoituksen mukaan Suomen Ilmailuopisto kouluttaa lentäjiä kaikkien suomalaisten lentoyhtiöiden ja muiden lentoliikenteen harjoittajien tarpeisiin. Uusi järjestely takaa suhdanteista riippumattoman jatkuvuuden ja lentäjien tasaisen valmistumisen. Alihankkijoina…
British Airways pohtii rajuja toimia?
. Brittilähteiden mukaan British Airways (BA) pohtii varsin radikaaleja vaihtoehtoja yhtiön palauttamiseksi takaisin voitolliseksi. Julkisuudessa on mainittu jopa lyhyiden reittien karsiminen verkostosta sekä toimintojen vetäminen pois tappiolliselta Gatwickin lentoasemalta – BA:n kakkoskotikentältä. Financial Times lehti puhuu jopa kalenterin kääntämisestä 30 vuotta taaksepäin aikaan ennen BOAC:n ja BEA:n fuusiota British Airwaysiksi. Myös BA:n kaukotuotteen neljän matkustajaluokan…
Finnairin kapasiteetin leikkaus näkyy
Marraskuun luvut jatkavat laskusuunnassa. Finnairin koko liikenne maksetuilla henkilökilometreillä mitattuna osoitti marraskuussa 8,7 % laskua. Samanaikaisesti kapasiteetti väheni 7,8 %. Matkustajakäyttöasteeksi muodostui 64,6 %, joka jäi vuoden takaisesta vain 0,6 %. Reittiliikenteessä henkilökilometrit laskivat 4,9 %, mutta lomaliikenteessä peräti 13,2 %. Molempien liikennelajien tarjonta supistui samassa suhteessa: reiteillä 4,5 % ja lomaliikenteessä 13,7 %. Kumulatiivisesti…
Crossair, DAT ja LOT avaavat omat toimistonsa Suomessa
Qualiflyer Groupin (QFG) toiminta loppuu. Qualiflyer Group Sales & Marketing GmbH on jättänyt konkurssihakemuksen, joka koskee myös yhtiön pohjoismaisia toimintoja. Käytännössä tähän johti QFG:n keskeisten lentoyhtiöiden tila: Sabenan konkurssi ja SAir Groupin/Swissairin velkaselvitystila. QFG-yhtiöt ja niiden seuraajat hakautuvat Suomessa ja muissa Pohjoismaissa omiin edustustoihinsa. Belgialaisyhtiö DAT:n toimintaa Suomessa johtaa QFG:n tähänastinen toimitusjohtaja Markku Ahteela. Sveitsiläisyhtiö…
Ensimmäinen A321-kone SAS:n käyttöön
Uusi kokoluokka SAS:n laivastossa. Maanantaina 10.12. SAS otti käyttöön ensimmäisen tilaamistaan 12:sta Airbus A 321-koneesta. Avauslento lennettiin välillä Kööpenhamina-Oslo. SAS:n käytössä A321-koneessa on 160-184 istuinta versiosta riippuen. Se edustaa uutta kokoluokkaa SAS:n Euroopan liikenteen laivastossa. SAS korostaa myös pyrkimystään ympäristötekijät huomioon ottavaan liikennöintiin. A321 mainitaan polttoainetaloudelliseksi, melutasoltaan alhaiseksi ja sen rakentamisprosessi ottaa myös huomioon ympäristön….
BUZZ lopettaa lennot Suomeen
Helsingin reitti liian kallis lentää. Ainoa Suomeen lentävä halpalentoyhtiö buzz lopettaa Helsinki-Lontoo (Stansted)-reittinsä maaliskuun lopussa 2002. Viimeinen lento Helsinki-Vantaan lentoasemalta lennetään 30. maaliskuuta. Samalla yhtiö lopettaa myös Lontoo-Milano -reittinsä. ”Lentoyhtiöiden tiukka taloudellinen tilanne tulee mitä todennäköisimmin jatkumaan vielä jonkin aikaa. Meidän on mukautettava lentoverkostoamme ja toimintojamme edullisimpien vaihtoehtojen mukaisiksi”, lausuu buzzin Euroopan myynti- ja markkinointijohtaja…
Joulumusiikkia Helsinki-Vantaalla
Lucia-kulkue 13.12 ja tiernapojat 14.12. lentoasemalla. Helsinki-Vantaan lentoasema tarjoaa tänäkin vuonna joulumusiikki-ja lauluesityksiä lentomatkustajille. Useina iltapäivinä 4.12.-22.12 ajalla esiintyy kuoroja ja soittajia. Jouluohjelmasta tarkat tiedot osoitteessa www.helsinki-vantaa.fi (EH)
Finnair avasi toimiston Hongkongissa
Avauslento kiinalaisena uutena vuotena 07. helmikuuta. Finnair avasi toimiston Hongkongin ydinkeskustassa Cosco Towerissa maanantaina 3.12. Säännöllinen aikataulun mukainen reittiliikenne käynnistyy 15. helmikuuta, mutta avauslento tehdään kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi jo 07.02.2002. Finnair lentää Hongkongiin kolmesti viikossa Bangkokin kautta. Lentopäivät ovat Helsingistä maanantai, keskiviikko ja perjantai. Paluut vastaavasti seuraavina päivinä. Finnairin Hongkongin liiketoimintayksikköä johtaa Jere Tala….