UM suosittaa olemaan matkustamatta vain Afganistaniin ja Pakistaniin. Kokoontuessaan perjantaina 21.9 maamme matkanjärjestäjät totesivat, että suomalaiset suhtautuvat tilanteeseen maltillisesti. Heidän mukaansa uusia matkavarauksia on yhtä kaikki kirjattu enemmän, kuin on tullut peruutuksia. Tilanne on kuitenkin aiheuttanut paljon kyselyitä matkaohjelmien suunnitelmien mukaisesta toteutumisesta. Matkanjärjestät korostavat, että matkustajien turvallisuus on niiden toiminnan ensisijainen lähtökohta, kerrotaan Suomen matkatoimistoalan…
Kategoria: Lentoliikenne
Lentoliikenteeseen liittyviä artikkeleita
Finnair vastustaa yhtiö- ja reittikohtaisia tukiaisia
”Valtiovallan tuki kasvaneisiin turvallisuuskustannuksiin perusteltua.” ”Vastustamme voimakkaasti yhtiö- ja reittikohtaisia tukiaisia, koska ne vääristävät vääjäämättä kilpailua ja antavat tekohengitystä taloudellisesti heikosti hoidetuille yhtiöille”, sanoo Finnairin pääjohtaja Keijo Suila kommenttinaan niille lentoyhtiöille, jotka ovat esittäneet EU:n komissiolle ja hallituksilleen tukitoimia USA:n terroritekojen seurausten vuoksi. ”Ehdoton tasapuolisuus on taattava. Perusteltua ja oikeutettua olisi, että valtiovallat tulisivat vastaan…
Finnairin New Yorkin ruuhkat purkautuneet
Turvatarkastuksia lisätty – hyvissä ajoin lentoasemille! Finnairin päivittäiset New Yorkin lennot ovat palautuneet normaaliaikatauluihin Yhdysvaltain järkyttävien tapahtumien jälkeen. Matkustaja- ja rahtiruuhkat on saatu purettua. Uusia paikkavarauksia voi nyt tehdä myös Helsinki-New York -lennolle. Matkustajia kehotetaan edelleenkin varaamaan matkaansa varten tavallista enemmän aikaa ja saapumaan lentoasemille hyvissä ajoin ennen koneensa lähtöä. USA:n lentojen matkustajien ja matkatavoiden…
SAS antoi tulosvaroituksen
Koko vuoden 2001 tulos heikkenee 25 prosenttia. Pääjohtaja Jörgen Lindegaard kertoi SAS:n matkaustajamixin heikentyneen heinä-elokuussa edellisiin kuukausiin verrattuna. Erityisesti Euroopan reiteillä bisnesluokan myynti on merkittävästi alhaisempaa. Elokuun luvut ovat 10 % kehnompia kuin vuonna 2000. Lindegaardin mukaan samansuuntaisesta trendistä kärsivät useat eurooppalaiset lentoyhtiöt. Mitään merkkejä käänteestä parempaan ei lyhyellä tähtimellä ole näkyvissä. Bisnesluokan heikon kehityksen…
SAS:n hallitus eroaa
Maersk-jupakka syynä. SAS:n hallitus on vastaanottanut riippumattoman tutkintakomission raportin ns. SAS-Maersk-jutun tiimoilta. Raportin mukaan SAS:n hallitus ei ollut sekaantunut eikä tietoinen lainvastaisesta sopimuksesta Maerskin kanssa. ”Vedimme kuitenkin oman johtopäätöksemme ja katsomme, että on SAS:n edun mukaista, että hallitus jättää paikkansa ja tilalle valitaan uusi hallitus”, sanoi SAS:n hallituksen puheenjohtaja Harald Nordvik. Koolle kutsutaan ylimääräinen yhtiökokous,…
Finnair, Ilmailulaitos ja ulkoministeriö tiedottavat Yhdysvaltojen tilanteesta
Palvelunumeroita ja -saitteja avattu Finnair seuraa jatkuvasti Yhdysvaltojen traagisten lentoturmien synnyttämää tilannetta. Yhtiö tiedottaa tilanteesta internetissä osoitteessa www.finnair.fi/usa/index.asp suomeksi ja www.finnair.fi/usa/indexsvenska.asp ruotsiksi. Mahdolliset lentojen peruutukset näkyvät aikataulutietokannassa www.finnair.fi/aikataulut/finnair/. Kuluvan viikon lopulle eli sunnuntaihin 16.9 mennessä suunniteltujen Yhdysvaltojen lennoista maksetaan lipun hinta takaisin. Sama koskee Yhdysvalloista toisen kohteen kautta palaavia tai sinne matkaa suunnitelleita matkustajia. Finnair…
Lufthansa käynnistää USA:n liikennettä
Turvatarkastuksia tiukennetaan Lufthansa ilmoittaa pyrkivänsä saamaan Frankfurtista lennot New Yorkiin (Newark), Washingtoniin, Denveriin, Philadelphiaan ja Detroitiin liikeelle vielä tänään 13.9. Myös lento Muenchenistä San Fransiscoon on tarkoitus lentää jo tänään 13.9., tosin hieman normaaliaikataulua myöhemmin. Lufthansa pyrkii siirtämään Kanadassa olevan kalustonsa USA:n lentosemille ja järjestämään paluulennot Saksaan. Lentoyhtiö pyrkii pääsemään normaaliin aikatauluun niin pian kuin…
Helsinki-Vantaalle rakannetaan lisää matkatavaran käsittelytilaa
Tuloaulan 3 uloskäynti siirtyy puoleksi vuodeksi. Helsinki-Vantaan lentoaseman ulkomaanterminaalissa aloitettiin tänään 10.9. noin puoli vuotta kestävä rakennustyö. Sen johdosta tuloaulan 3 ulko-ovet suljetaan työn ajaksi. Kaikki matkustajat ohjataan ulos nyt tuloaulan 2 kautta. Lentoasemalle on asetettu asianmukaiset opasteet sekä matkustajia että vastaanottajia varten. Lentoasemalle rakennetaan lisätilaa matkatavaroiden luovutusta ja käsittelyä varten. Samalla luovutusaulassa 3 sijaitsevat…
Concorde palaa liikenteeseen
Viranomaiset hyväksyneet muutostyöt. Britannian ja Ranskan ilmailuviranomaiset (BAA ja DGAC) ovat palauttaneet voimaan Concorden lentokelpoisuustodistuksen. Tämä tarkoittaa sitä, että British Airways (BA) ja Air France (AF) voivat jälleen aloittaa kaupallisen liikenteen yliäänikoneella. ”British Airways on vakuuttanut koko ajan, että Concorde palaa liikenteeseen vasta, kun olemme vakuuttuneita, että tämä voi tapahtua turvallisesti”, sanoo johtaja Mike Street…
Finnair digi-TV-yhteistyöhön
MTV3 yhteistyökumppanina Finnair ja MTV3 ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on uusien vuorovaikutteisten palvelujen tuottaminen digi-TV-ympäristössä. Yhteistyö kattaa pilottiprojektin, jossa pyritääm luomaan toiminnalliset konseptit Finnairin digi-TV-palveluille vuoden 2002 loppuun mennessä. ”Ajatus päästä myymään tuotteita jokaisen suomalaisen olohuoneeseen houkuttelee. Näemme digi-TV:n mielenkiintoisena uutena jakelukanavana, jossa yhdistyvät perinteisen television ja vuorovaikutteisen tietotekniikan suomat mahdollisuudet”, sanoo johtaja Eero…