Valtioneuvosto päätti 3.6., että maahantulon rajoituksia jatketaan 27.6.2021 asti. Koronapandemia jatkuu edelleen, eikä riittäviä toimenpiteitä rajoitusten korvaamiseksi ole vielä käytössä. Tämän vuoksi sekä virusmuunnosten leviämisen ehkäisemiseksi sisärajavalvontaa ja ulkorajaliikenteen rajoituksia jatketaan. 20.5. tehtyihin päätöksiin tehdään joitakin muutoksia, jotka tulevat voimaan tänään maanantaina 7.6. Sisä- ja ulkorajarajoitusten lisäksi jatketaan myös tiettyjen rajanylityspaikkojen aukioloaikojen rajoituksia Lapissa länsirajalla…
Kategoria: Liikematkustus
Liikematkustukseen liittyviä artikkeleita
Etla: Korona runnellut raskaimmin hotelli- ja ravintola-alaa sekä matkustamista
Elinkeinoelmän tutkimuslaitoksen (Etla) mukaan koronasta eli COVID-19-pandemiasta elpyminen alkaa kesän jälkeen ja vie muutaman vuoden. COVID-19 -pandemiasta kärsivät Suomessa viime vuonna eniten majoitus- ja ravitsemistoiminta, kuljetuksen ja varastoinnin toimiala, kulkuneuvoja valmistava teollisuus sekä graafinen teollisuus, mitattuna tuotannon supistumisella. Tänään 26. toukokuuta julkaistun Etlan Toimialakatsauksen mukaan hotelli- ja ravintola-ala romahti liki 30 prosenttia, mutta tilanne alkaa parantua…
Amex GBT tehnyt sopimuksen Expedia-konsernin liikematkatoimiston Egencian ostamisesta
American Express Global Business Travel (GBT) on tehnyt sitovan tarjouksen ostaa Expedia-konsernin liikematkatoimisto Egencia. Osana kauppaa Expedia-konsernista tulisi GBT:n osakkeenomistaja ja samalla pitkäaikainen strateginen sopimuskumppani. Kaupan myötä johtava digitaalinen liikematkatoimisto Egencia tuotaisiin osaksi GBT-perhettä. GBT jatkaisi investointeja Egencia-brändiin, sen ihmisiin ja teknologiaan osana maailman johtavaa liikematkustusalustaa. GBT: n toimitusjohtaja Paul Abbott sanoo: ”Strategiamme on tarjota…
FBTA:n kevätkokous pohti näkökulmia liikematkustuksen palautumiseen
Suomen Liikematkayhdistys ry FBTA kokosi joukkonsa sääntömääräiseen kevätkokoukseen ja sen työohjelmaan 28. huhtikuuta 2021 – nyt tietenkin virtuaalisena. FBTA:n toiminnanjohtaja Sari Viljamaan tervetulotoivotuksen jälkeen yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Pia Kari (TietoEvry) totesi avauksessaan, että ’vuotta 2020 ei liikematkustuksen mielessä ollut olemassa’. Nyt etenevät rokotukset ovat maailmanlaajuisesti avain johonkin parempaan tulevaisuudessa. ”FBTA on jälleen ollut hyvä foorumi…
Euroopan 13 johtavan liikematkayhdistyksen lausunto: Liikematkustus mahdollistettava nopealla aikataululla
Liikematkustus niin kotimaassa, Euroopassa kuin globaalisti, samoin kuin ammattimessut ja kongressit, mahdollistavat kansainvälisen kaupan kasvun. Yhdistystemme jäsenyritykset lähettävät työntekijöitään maailmalle myymään tuotteitaan ja palveluitaan, rakentamaan tehtaita ja asentamaan sekä huoltamaan toimittamiaan koneita ja laitteita, vain joitakin esimerkkejä mainitaksemme. Jotta kestävän ja kannattavan talouskasvun vaatima liikematkustus olisi jälleen mahdollista pandemian vielä kestäessä ja sen jälkeen, odotamme…
Olli Koskimies on poissa
Matkailuala vastaanotti järkyttyneenä suruviestin Olli Koskimiehen poismenosta 5. huhtikuuta 2021. Olli Koskimies menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen. Olli muistetaan pitkästä urastaan matkakaupan toimialalla aina 1970-luvulta pitkälle 2010-luvulle. Hän toimi uransa aikana keskeisissä johtotehtävissä mm. Matka-Kalevassa, Kohdematkat Oy:ssa ja Select Travelissa sekä Jetflitessa. Eläkepäivinään hän omistautui aktiivisesti lempiharrastukselleen golfille. Hän toimi Helsingin Golfklubin (HGK) kapteenina kaudet 2016-2019….
Nordic BusinessTravel Summit 2021 toteutui onnistuneesti verkossa
, Pohjoismaisten liikematkayhdistysten yhteinen voimanponnistus Nordic Business Travel Summit 2021 (NBTS) toteutettiin maaliskuun 23. ja 24. päivinä virtuaalisena verkkotapahtumana. Teemalla ”Yhdessä kohti huomista –Together Towards Tomorrow!” liikematka-ala haluaa jakaa tietoa, oppia ja kokemuksia kaikille pohjoismaisille jäsenilleen. Virtuaalinen, yli 400 osanottajaa houkuttanut NBTS toteutettiin tukholmalaisesta studiosta käsin ammattimaisen 11-henkisen tiimin voimin. Ylimpänä seremoniamestarina hääri Ruotsin SBTA:n…
SAP Concur Fusion -virtuaalitapahtuma verkossa pohti liikematkustuksen näkymiä
Matkahallintoon ja liikematkustuksen kulujen hallintaan erikoistunut SAP Concur järjestää parhaillaan meneillään olevan SAP Concur Fusion-webinaarin 17.-19. maaliskuuta 2021. Avauspäivän 17.3. ensimmäisiä istuntoja oli liikematkustuksen ajankohtaisia ja tulevia näkökulmia pohtinut asiantuntijaseminaari ”Exploring the current state of travel”. Webinaarin key-note esiintyjät olivat BCD:n Senior VP Sales Lisa McKenzie TMC- eli liikematkatoimiston edustajana, Boston Consultingin toimitusjohtaja ja Senior…
Kuusi suositusta akateemisen matkustamisen hiilijalanjäljen vähentämiseen
Koronaviruksen vuoksi matkustaminen Helsingin yliopistossa on vähentynyt jopa 87 prosenttia, koska lähes kaikki yliopiston toiminnot siirrettiin verkkoon. Kuitenkin tutkijaliikkuvuus tuottaa normaalioloissa suuren osan yliopistojen hiilidioksidipäästöistä maailmanlaajuisesti: tutkijan hiilijalanjälki usein jopa ylittää tavallisen kansalaisen hiilijalanjäljen. Suomalaisyliopistot voisivat helposti madaltaa matkustamisen hiilijalanjälkeä noudattamalla tutkimukseen pohjautuvia suosituksia, kerrotaan Helsingin Yliopiston ympäristötieteellisessä tutkimuksessa.Tutkijoiden laatimat suositukset ovat:1. Ohjeistusten päivittäminen –…
SMALin johto pääministerin pakeilla
SMALin hallituksen puheenjohtaja Anne-Marjut Väänänen ja toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti kävivät keskiviikkona 10. helmikuuta pääministeri Sanna Marinin vieraina Valtioneuvoston linnassa. Tapaamisessa keskusteltiin hyvässä hengessä kansainvälisen matkustuksen avaamisen edellytyksistä, mutta nopeita ja yksinkertaisia ratkaisuja ei ole helppoa löytää. ”Tapaaminen oli kaikin puolin antoisa ja rento. Pääministeri oli erittäin ystävällinen ja perehtynyt lähettämäämme kirjeeseen ja tilanteeseemme”, sanoo Anne-Marjut…