Omistus takaisin Tanskaan ja myös Islantiin Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan liiketoimia pyörittävä HYY-Yhtymä Oy sekä muut Kilroy Travelsin omistajat ovat myyneet matkatoimiston enemmistöomistuksen tankalais-islantilaiselle sijoittajaryhmälle. Kilroy Travels toimi vuoteen 1988 saakka Suomessa nimeltään Travela, kunnes se päätti kansainvälistyä tanskalaisten STSS – ja DIS Rejser -toimistojen omistuksellaan. Nyt ympyrä sulkeutuu ja omistus palaa takaisin Tanskaan ja lisäksi…
Kategoria: Muut aiheet
Töölön Matkatoimiston konkurssijutussa on luettu syytteitä
Kumara uskoo valmismatkarikossyytteensä raukeavan Töölön Matkatoimiston konkurssin jälkiselvityksessä on jo lähetetty osassa asioita syytteitä yhtiön pääomistajalle Pertti Hätiselle sekä entiselle talousjohtajalle Erik Mattssonille. Myös Töölön Matkatoimiston viimeinen toimitusjohtaja Juha Kumara on saanut syytteen valmismatkarikoksesta. Käytännössä häntä koskeva syyte on annettu valmismatkaliikelain mukaisen vakuutusvelvoitteen ilmoitusmenettelyn tahallisiksi epäillyistä virheellisyyksistä. Juha Kumara itse arvioi, että syyte hänen osaltaan…
Koulutusta: Tuloveropäivä matkailuväelle 15. maaliskuuta
Matkatieto-seminaarille toivottua jatkokoulutusta Tammikuisten Matka-messujen Matkatieto-koulutusohjelmassa mm. henkilökuntaetujen verotusta käsitellyt lyhytkoulutus sai suuren suosion. Nyt osanottajien toivomusten mukaisesti SMALin palveluyhtiö Smalser Oy (puhelin 09-4133 3500) järjestää seikkaperäisemmän ja laajemman selvityksen matkakaupan tuloverotuskuvioista. Koko matkailualalle ja matkatoimistojen kirjanpitojen kanssa tekemisissä oleville suunnatun koulutuksen aiheita ovat mm.: edustuskulut tuloverotuksessa, matkakulut ja ajoneuvon yksityiskäyttö, osinkotulojen verotus, yhtiön ja…
Thomas Cook ja MyTravel fuusioidaan Thomas Cook Groupiksi
KarstadtQuelle luo maailmanluokan matkailujätin Saksan Essenissä päämajaansa pitävä kauppakonserni KarstadtQuelle AG ilmoittaa tänään 12. helmikuuta fuusioivansa Thomas Cook -matkailuyhtiönsä ja merkittävän brittiläisen matkailukonsernin My Travelin. Uusi yritys saa nimen Thomas Cook Group plc ja se on tarkoitus listata Lontoon pörssiin. Fuusiopartnereista KarstadtQuelle, joka on tunnettu Saksassa Karstadt-tavarataloistaan, saa uudesta yhtiöstä 52 %:n enemmistöosuuden ja MyTravelin…
Vuoden 2007 BSP -myynti käynnistyi todella hienosti
Tammikuun kokonaismyynti kasvoi 13,64 % Tammikuun 2007 lentolippujen BSP-järjestelmän kautta tilitetty kokonaismyynti ilman veroja ylsi 67,8 MEUR:oon, jossa on kasvua upeat 13,64 % edellisvuoteen verrattuna. Käytettyjen dokumenttien lukumäärä 159 529 kpl sisältää 20,16 %:n kasvun. Näin lipun keskihinnaksi vuoden ensimmäisenä kuukautena saatiin 425 euroa. Elektronisten lippujen osuus jatkaa kipuamistaan kohti IATA:n asettamaa 100% tavoitetta kuluvan…
Matkahallinnon tutkinnon stipendi Erja Pylkkäselle
FTBAn juhlavuoden stipendin arvo 2100 euroa Suomen Liikematkayhdistys ry FBTAn hallitus on myöntänyt Matkahallinnon tutkinnon stipendin Myllykoski Paper Oy:n hankintaorganisaatiossa työskentelevälle Erja Pylkkäselle. Hän toimii ostajana ja samalla Corporate Travel Managerina. Stipendi myönnettiin nyt toisen kerran. Sen rahallinen arvo on 2100 euroa. FBTAn toiminta-ajatuksen mukaisesti stipendin tarkoituksena on edistää matkahallinnon osaamista ja arvostusta sekä toimialaan…
Jaana Tammisto SMT:n kaupalliseksi johtajaksi
Juha-Pekka Vikholmista operatiivinen johtaja Suomen Matkatoimisto (SMT) vahvistaa johdon rivejään. Yhtiön kaupalliseksi johtajaksi 2. toukokuuta 2007 alkaen on nimitetty Jaana Tammisto. Hänen vastuualueensa on myynti ja markkinointi ja hän raportoi toimitusjohtaja Jukka Näräkälle. Jaana Tammisto siirtyy SMT:oon Kaleva Travelin myyntijohtajan tehtävistä. Hän on SMT:ssä paluumuuttaja, sillä hän työskenteli jo 1980-90-luvuilla yhtiön palveluksessa. SMT:n operatiiviseksi johtajaksi…
John Törn päätti jättää Suomen Matkatoimiston
Seuraajasta kerrotaan myöhemmin Suomen Matkatoimiston (SMT) myyntijohtaja John Törn sanoutui irti tehtävästään yhtiössä kuluvan viikon alussa, 29.1.2007. ”John Törnin irtisanoutumiseen ei liity mitään erityistä dramatiikkaa”, sanoo SMT:n toimitusjohtaja Jukka Näräkkä. ”Tiedotamme Törnin seuraajasta heti, kun asiat ovat edenneet niin pitkälle, että tiedotettavaa on.” SMT:ssä on viime aikoina tapahtunut useita muutoksia esimiestason tehtävissä. (EH)
Finnish Travel Quality Award Islannin matkailutoimistolle
Laatupalkinto jaettiin nyt toisen kerran Mielenkiintoinen kulttuuri ja eksoottiset matkailupalvelut nostivat Islannin matkailutoimiston Finnish Travel Quality Awardin voittajaksi. Artekin toimitusjohtaja Mirkku Kullberg luovutti Suomen Messusäätiön myöntämän 5000 euron stipendin Islannin turistitoimistolle Matkamessujen 007 -juhlaillassa 18. tammikuuta. Islannin turistitoimisto valittiin laatupalkinnon saajaksi viiden joulukuussa julkaistun finalistin joukosta. Muut Internetin yleisöäänestyksen kautta loppusuoralle selvinneet olivat Munchenin lentoasema,…
Töysä-yhtiöissä sukupolvenvaihdos
Veljesten ajasta serkusten aikaan Keskisuomalaisen matkakonserni Töysä-yhtiöiden eli Töysän Linja Oy:n, Karstulan Liikenne Oy:n ja Matka-Töysä Oy:n organisaatioissa on tehty useampia uusia nimityksiä. Töysän Linja Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Risto Töysä. Hän on toiminut Matka-Töysän markkinointipäällikkönä ja jatkaa edelleen tässäkin roolissa toimitusjohtaja Juha Karikosken apuna. Töysän Linjan toimitusjohtajana Risto seuraa isäänsä Aapoa sekä isoisäänsä Jussia….