Huolellinen valmistelutyö Ison-Britannian EU-eron alla mahdollisti ulkomaankaupan ja kaupallisen liikenteen sujuvuuden siirtymän aikana ja sen jälkeen. Tullin toiminnassa brexitin vaikutukset näkyivät merkittävällä tavalla paitsi tullausmäärissä, myös esimerkiksi asiakasneuvonnassa, tietojärjestelmissä ja tullivalvonnassa. Isosta-Britanniasta tuli vuodenvaihteessa täysimääräisesti EU:n ulkopuolinen maa. Muutos vaikutti monen suomalaisen yrityksen arkeen, kun vuoden alusta alkaen Ison-Britannian ja Suomen välillä vietävät ja tuotavat…
Kategoria: Muut aiheet
Yhteiskunnallinen vaikuttajayhteistyö siivitti PING Helsingin ennätystulokseen
, Vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijatoimisto PING Helsinki teki koronan tuomista muutoksista huolimatta ennätystuloksen vuonna 2020. Vuonna 2016 perustetun yrityksen liikevaihto kasvoi yli 18% ja yrityksen tulos nelinkertaistui. PING Helsingin kasvu on keskittynyt viimeisten kahden vuoden aikana erityisesti yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen vaikuttavuuteen. Vaikuttajamarkkinoinnin toimiala ja sosiaalisessa mediassa toteuttava markkinointi on kokonaisuudessaan nosteessa. IAB Finlandin ja Dagmarin tekemän tutkimuksen…
CGI ja VR Group sopimukseen pilvi- ja asiantuntijapalveluista VR:n digistrategian kiihdyttämiseen
CGI ja VR Group sopimukseen pilvi- ja asiantuntijapalveluista VR:n digistrategian kiihdyttämiseen IT-palveluyhtiö CGI ja VR Group syventävät yhteistyötään VR:n digitaalisen muutoksen nopeuttamiseksi. Nyt allekirjoitetun sopimuksen myötä CGI on jatkossa VR:n ensi sijainen kumppani AWS-pilviteknologioiden hyödyntämisessä. VR Group on strategiansa mukaisesti uudistamassa valtaosan IT-järjestelmistään pilveen. Uudistuksella yhtiö parantaa kykyään palvella asiakkaitaan ja reagoida markkinoiden muutoksiin aiempaa…
Hannu Mikkola valloitti Itä-Afrikan
Uutinen Hannu Mikkolan poismenosta hiljattain nostatti hänestä mieleeni lämpimiä ajatuksia ja muistoja vuosikymmenten takaa, vaikka en rallilegendaa milloinkaan silmätysten edes tavannut. Nuorena miehenä minut oli 1970-luvun alkuvuosina komennettu tekemään Aurinkomatkojen majoitus- ja muita maajärjestelysopimuksia Keniaan. Varauduin perusteellisesti selittämään ja esitelmöimään, mistä tulen ja mitä edustan, kun kohtaan ehdolla olevia sopijapuolia Nairobin tai Mombasan laatuhoteissa tai…
Björn Kjos jaksaa uskoa: Norjassa perusteilla uusi halpalentoyhtiö Norse Atlantic Airways
Muutamat norjalaiset ilmailu-, pääoma- ja sijoittajatahot ovat puuhaamassa uutta norjalaista halpalentoyhtiötä, joka on saanut nimen Norse Atlantic Airways. Uuden yhtiön suunnitellaan nousevan B787-Dreamliner -koneiden siiville jo joulukuussa 2021. Tunnetuin nimi uuden yhtiön takana ja osakkaana on Norwegianin perustaja ja entinen CEO Björm Kjos, joka nyt 75-vuotiaanakaan ei ole menettänyt uskoaan toimialaan. Yhtiön suurin osakas ja…
Valtiontuki: Euroopan komissio hyväksyy Suomen Finavialle 350 miljoonan euron tuen
Euroopan komissio on hyväksynyt EU:n valtiontukisääntöjen nojalla kolme Suomen toimenpidettä, joiden kokonaisbudjetti on 350 miljoonaa euroa ja joilla tuetaan lentoasemayhtiö Finaviaa koronaviruskriisissä. ”Finavia on monien muiden ilmailualalla toimivien yritysten tavoin kärsinyt voimakkaasti pandemiasta ja sille on syntynyt merkittäviä tappioita matkustusrajoitusten vuoksi, joita Suomi ja muut maat joutuivat asettamaan viruksen leviämisen rajoittamiseksi”, sanoi kilpailupolitiikasta vastaava johtava…
EU-komissiolta ehdotus rokotuspassiksi
EU:n komissio on tehnyt ehdotuksen, jonka mukaan EU-alueella otettaisiin käyttöön digitaalinen koronatodistus eli koronapassi helpottamaan matkustamista. Asiasta kertoi EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja siitä raportoi meillä mm. YLE. EU kutsuu järjestelmää nimellä ”digitaalinen vihreä todistus” (digital green certificate).Koronapassia ovat erityisesti toivoneet pandemiasta pahimmin kärsineet alat kuten matkailuteollisuus ja tapahtumajärjestäjät. Ursula von der Leyenin mukaan…
EU-komissio on hyväksynyt Suomen valtion hybridilainan Finnairille
Finnair ja Suomen valtio ovat 17. maaliskuuta allekirjoittaneet sopimuksen 400 miljoonan euron hybridilainalimiitistä yhtiön tukemiseksi, kerrotaan Finnairin pörssitiedotteessa. Päätöksen järjestelystä teki valtioneuvoston yleisistunto 18.2.2021 ja järjestelyllä on Euroopan komission kilpailuviranomaisen hyväksyntä Euroopan unionin valtiontukisäätelyn mukaisesti. Koronapandemiasta seuranneet matkustusrajoitukset ovat aiheuttaneet yhtiölle mittavia tappioita, mikä on huomioitu lainan korkotasossa. Limiitistä noin 350 miljoonan euron suuruinen osuus…
Kotimaisista maakuntalennoista kiinnostusta ulkomaisten yrittäjien parissa
Viiden suomalaisen maakuntalentoaseman liikennöinnistä on jätetty viisi eri tarjousta. Tarjoustilanteen tausta on, että Finnair lopetti koronan tainnuttaman kysynnän vuoksi lennot Kemi-Tornioon, Kajaaniin, Kokkola-Pietarsaareen, Joensuuhun ja Jyväskylään huhtikuussa 2020, mutta jatkoi lentoja lokakuussa 2020 aikeenaan operoida huhtikuun puoliväliin 2021 asti. Nyt maakuntalentojen jatkosta on tehty viisi tarjousta, joiden jättöaika umpeutui eilen tiistaina 16.3. Tiettävästi kaikki tarjoajat…
Aurinkomatkat valittiin Suomen vastuullisimmaksi matkailubrändiksi
Aurinkomatkat on valittu Suomen vastuullisemmaksi matkailubrändiksi jo kuudetta kertaa peräkkäin Sustainable Brand Index 2021 -tutkimuksessa. Sustainable Brand Index -tutkimus on Pohjoismaiden suurin kestävään kehitykseen ja vastuullisuuteen keskittyvä bränditutkimus. ”Viime vuonna vastuullisuustyössämme korostuivat erityisesti sosiaalinen ja taloudellinen vastuu. Huolehdimme asiakkaistamme poikkeuksellisessa tilanteessa ja teimme ennakoivasti päätöksiä matkojen perumisesta epävarmuuden keskellä. Samalla olemme myös pystyneet työllistämään omaa henkilöstöämme ja tukemaan haastavassa…