Ulkoministeriö ilmoittaa päivittävänsä jatkossa matkustustiedotteita jälleen maakohtaisesti. Päivityksissä huomioidaan edelleen THLn suositukset koronaviruspandemian osalta sekä maiden yleinen turvallisuustilanne. Ulkoministeriön (UM) pääsääntöinen matkustussuositus on: noudata erityistä varovaisuutta EU- ja Schengen-alueen maiden lisäksi myös alueen ulkopuolisissa maissa. Ulkoministeriö suosittelee kuitenkin tiettyjen maiden osalta välttämään tarpeetonta matkustamista, välttämään kaikkea matkustamista tai poistumaan maasta välittömästi maan yleisestä turvallisuustilanteesta johtuen. Koronavirus…
Kategoria: Vapaa-ajan matkailu
Vapaa-ajan matkailuun liittyviä artikkeleita
Espanjan Matkailutoimisto sai uuden päällikön Helsinkiin: Julio Enrique Jiménez
Espanjan Matkailutoimisto on saanut uuden päällikön Helsinkiin. Syyskuun 2021 alussa tehtävässä aloittanut Julio Enrique Jiménez vastaa Helsingistä käsin sekä Suomen että Viron lähdemarkkinoista. Uuden päällikön keskeinen tehtävä tulee olemaan markkinoiden palauttaminen covid-19-pandemian jäljiltä. Espanja on jo vuosia ollut pakettimatkojen ykköskohdemaa Suomesta. Maan etuna eurooppalaisilla etäisyyksillä on ollut sen mahdollisuus tarjota ympärivuotisia palveluita pitkälti Kanarian talvikauden ansiosta,…
Arvio: matkailun kulutus jää tänä vuonna yhä 30-40 prosenttia pandemiaa edeltäneen tason alapuolelle
Vuonna 2021 matkailijoiden kulutus pienenee 30–40 prosenttia Suomessa. Jos matkailun elpyminen alkaa marras-joulukuussa 2021, kulutus supistuu noin 30 prosenttia eli yli 5 miljardia euroa. Jos elpyminen alkaa kuitenkin vasta keväällä 2022, kulutus vähenee noin 40 prosenttia eli yli 6 miljardia euroa. Tiedot ilmenevät matkailukysynnän kehitystä kuvaavassa arviossa, joka julkaistiin Business Finlandin What’s up: Ennusteet &…
Baleaarien matkailuneuvosto tarjoaa matkustajille COVID-19-vakuutuksen loppuvuodeksi 2021
Baleaarien matkailuneuvosto AETIB (Agencia de Turismo de Baleares) tarjoaa kaikille Baleaareille matkustaville COVID-19-vakuutuksen 31. joulukuuta 2021 saakka. Vakuutus takaa avun ja tuen niille, jotka sairastuvat koronaan matkan aikana. Baleaarien matkailuneuvosto AETIB (Agencia de Turismo de Baleares) on tarjonnut 13. elokuuta lähtien COVID-19-vakuutuksen kaikille Baleaareille matkustaville, joiden matka kestää alle 60 päivää. Vakuutuksen myöntää vakuutusyhtiö Royal…
Maskit ja koronatodistus uusi osa Viroon matkustamista
Viron hallitus on päättänyt, että turvallisuuden lisäämiseksi maahan palautetaan maskipakko. Sekä rokotettuja että rokottamattomia henkilöitä pyydetään 26. elokuuta alkaen käyttämään maskia (ei koske alle 12-vuotiaita lapsia) myymälöissä, pankeissa, kauppakeskuksissa, julkisissa liikennevälineissä sekä kaikissa niissä julkisissa paikoissa, joissa ei tarkisteta koronatodistusta. Koronatodistuksella ravintolaan, konserttiin ja kylpyläänKoronatodistus on 26. elokuuta alkaen laajalti käytössä. Se on esitettävä julkisissa paikoissa (ml. teatterit, elokuvateatterit,…
Matkanjärjestäjien KKV-vakuudet ovat jo nousussa
, Matkajärjestäjien lakisääteisten eli matkapakettilain mukaisten vakuuksien yhteenlaskettu määrä Kuluttaja- ja kilpailuvirastossa (KKV) on korona-ajan jäljiltä kääntynyt hienoiseen nousuun. Vakuuksien määrä on yksi varsin realistien mittari matkanjärjestäjäsektorin toimeliaisuuden tasosta. Ennen korona-aikaa Suomessa matkanjärjestäjiltä edellytettyjen kuluttajan asemaa turvaavien vakuuksien yhteenlaskettu määrä oli suuruusluokkaa 245 miljoonaa euroa. ”Alimmillaan tämä summa putosi tammikussa 2021 tasolle 65 MEUR eli noin…
Maahantulon rajoituksia jatketaan 27.6. asti – muutokset voimaan tänään 7.6.2021
Valtioneuvosto päätti 3.6., että maahantulon rajoituksia jatketaan 27.6.2021 asti. Koronapandemia jatkuu edelleen, eikä riittäviä toimenpiteitä rajoitusten korvaamiseksi ole vielä käytössä. Tämän vuoksi sekä virusmuunnosten leviämisen ehkäisemiseksi sisärajavalvontaa ja ulkorajaliikenteen rajoituksia jatketaan. 20.5. tehtyihin päätöksiin tehdään joitakin muutoksia, jotka tulevat voimaan tänään maanantaina 7.6. Sisä- ja ulkorajarajoitusten lisäksi jatketaan myös tiettyjen rajanylityspaikkojen aukioloaikojen rajoituksia Lapissa länsirajalla…
Fundació Mallorca Turisme: Mallorca haluaa matkailijat pian takaisin
Fundació Mallorca Turisme (FMT) eli Mallorcan matkailuhallinto on asettanut tavoitteekseen matkailullisesti nujertaa korona ja päästä jo kuluvana vuonna reilusti yli 50 prosentin ja ensi vuonna 2022 täyteen palautumiseen ja sen jälkeen kasvu-uralle, kun matkustuksen toteutumaa verrataan ’terveen’ vuoden 2019 tuloksiin. FMT:n itselleen asettamat tavoitteet ylittävät esimerkiksi tuoreet IATA:n globaalit näkemykset lentomatkustuksen toipumisesta: 52 prosenttia vuonna…
Israel pian vapaa koronarajoituksista
Israel on ensimmäinen koronarajoituksista täysin vapaa maa. Samanaikaisesti pilottiohjelman kanssa, jossa ensimmäiset rokotetut matkailijaryhmät voivat vierailla Israelissa, Israelin terveysministeriö ilmoitti, että tiistaista 1. kesäkuuta alkaen kaikki jäljellä olevat koronarajoitukset poistetaan, kerrotaan Israelin matkailutoimistosta. Tämä on seurausta onnistuneesta rokotusohjelmasta, joka on miltei eliminoinut COVID-19-viruksen maasta. Kesäkuun 1.päivästä lähtien rokotustodistusta ei enää tarvita eri tapahtumapaikoille pääsyyn ja…
EU hyväksyi ’koronapassin’ – käyttöönoton ripeys on nyt aivan olennaista
EU:ssa päästiin 20. toukokuuta 2021 sopimukseen yhteisestä koronatodistuksesta, jota ’koronapassiksikin’ on kutsuttu. Sovitun muotoisella asiakirjalla, digitaalisella tai paperisella, on matkustajan tarkoitus voida näyttää toteen se, että hän ei ole koronan osalta vaaraksi itselleen eikä ympäristölleen. Dokumentista voi siten ilmetä saadut rokotukset, sairastettu tauti tai tuoreet testitulokset. Nyt asian etenemiseksi hyötykäyttöön temppelin harjalle nousee tehdyn EU-sopimuksen …