”Lentolippujen hinnat nousevat Euroopassa 2013”
CWT:n Travel Price Forecast 2013 on katsaus
lentoyhtiöiden, hotellien, maakuljetusten sekä kokous- ja tapahtumapalveluiden odotettavissa olevaan hintakehitykseen.
Lentolippujen hintojen odotetaan nousevan hieman huolimatta jatkuvasta ja mahdollisesti syvenevästä taloudellisesta epävarmuudesta. Lentoyhtiöt kontrolloivat tarjontaansa yhä tiukemmin. Se nostaa käyttöasteita ja avaa mahdollisuuksia korottaa hintoja. Halpalentoyhtiöiden voimakas kilpailu myös liikematkustajista pitää hintojen nousun maltillisena noin 2 %.
Suomessa kotimaan lentojen hinnat ovat laskeneet dramaattisesti viimeisen vuoden aikana äärimmäisen kovan kilpailun seurauksena. Nyt pudotuspeli on alkanut, reittejä lopetetaan ja tarjontaa supistetaan. Seurauksena tulee olemaan hintojen laskun tasaantuminen. Norwegianin vahva kasvu tulee hieman taittumaan ja Finnair keskittää voimansa entistä enemmän Aasian-liikenteeseensä. Blue1 panostaa avainreitteihinsä siivottuaan kannattamattomat kohteet reittiverkostostaan.
Keskeisten liikematkakohteiden hotellihinnat kehittyvät 2013 pääosin maltillisesti.
Lontoossa hinnat laskevat, kun olympialaiset ovat ohi ja kysyntäpiikki tasaantunut. Saksassa odotetaan varovaista hintojen nousua. Sen sijaan Pariisissa kova kysyntä tulee nostamaan hintoja kaikissa hotellikategorioissa.
Venäjä on tällä hetkellä houkutteleva investointikohde. Se isännöi kuuden vuoden sisällä sekä Olympialaiset että jalkapallon MM-kisat ja hotellien rakennusbuumin odotetaan tuovan paljon uutta tarjontaa ja myös hintakilpailua ennen itse tapahtumia sekä niiden jälkeen.
Euroopan kokouksia ja tapahtumia ovat CWT:n havaintojen mukaan alettu järjestää lähempänä kuin aikaisemmin. Lisäksi ostoja keskitetään aiempaa harvemmille palveluntuottajille ja erilaiset etäkokousmahdollisuudet lisätään osaksi strategista kokoustenhallintaa.
Aasiassa halpalentoyhtiöiden määrä kasvaa rajusti
Aasian kehitystä leimaa halpalentoyhtiöiden määrän raju kasvu, joka yhdistettynä alueen talouskasvun normalisoitumiseen merkitsee hyvin maltillista hintojen nousua vuonna 2013. Australiassa käyttöönotettu hiilidioksidivero tarkoittaa n. 1% lisäystä lipun keskihinnassa kotimaan reittien osalta.
Hotellihintojen nousu on niin ikään maltillista lähes koko alueella – poikkeuksena Singapore jossa hintojen odotetaan nousevan jopa 8%. Kiinan ja Intian kehittyvillä markkinoilla on rakennettu runsaasti uusia hotelleja mutta kysyntä ei ole ollut uuden tarjonnan mukaista – niinpä ostajien neuvotteluasemat ovat hyvät.
Latinalaiseen Amerikkaan fuusion seurauksena uusi LATAM -jättilentoyhtiö
Latinalaisen Amerikan talouden ylivoimainen veturi on Brasilia, joka järjestää jalkapallon MM-kisat 2014 ja kesäolympialaiset vuonna 2016. Mantereen näkymät ovat kaksijakoiset. Talouskasvusta nauttivissa Brasiliassa ja Chilessa voidaan odottaa hintojen nousua. Talousvaikeuksien kanssa kamppailevissa maissa (Argentiina, Kolumbia, Meksiko ja Peru) hinnat tulevat todennäköisesti laskemaan.
Uusi LATAM Airlines Group, joka syntyi Brasilian TAM:n ja Chilen LAN:n fuusion seurauksena on markkina-arvolla mitattuna maailman toiseksi suurin lentoyhtiö. Sen rooli tulee olemaan keskeinen alueen reittiverkoston ja tarjonnan kehityksessä.
Hotellien osalta tilanne on samankaltainen – Brasilian ja Chilen kehittyvät markkinat nostavat hintoja, muualla mantereella kehitys on päinvastaista. Kaikista CWT:n ennusteen 48:sta maasta Brasilia on ainoa, jonka hotellihintojen odotetaan nousevan kaksinumeroisin luvuin.
Pohjois-Amerikassa odotettavissa lentoyhtiöiden yhdistymisiä
USA:n ja Kanadan talouskasvu on hidastunut mutta on edelleen positiivista, joskaan näköpiirissä ei ole suuria parannuksia lähitulevaisuudessa. Pohjois-Amerikan lentoliikenteessä perinteisten lentoyhtiöiden kapasiteetin vähentymisen odotetaan edelleen jatkuvan. Halpalentoyhtiöt laajentavat yhä. Kanadalaisten lentoyhtiöiden osalta hintakehitys tulee olemaan vaatimattomampaa kuin yhdysvaltalaisten. Yhdistymisiä ja yritysostoja tultaneen näkemään ja kilpailu jatkuu kireänä koko alueella.
Hotellien osalta huonekeskihinnat nousevat yleisesti joskin alueelliset erot ovat täälläkin suuria USA:n suurimmissa liikematkakohteissa hintojen nousuodotukset ovat korkeammalla kuin alueella keskimäärin. Läntisessä Kanadassa ulkomaisen kiinnostuksen räjähdysmäinen kasvu alueen energia- ja kivennäisvaroja kohtaan tulee luomaan aivan uudenlaista kysyntää.
LRA eli viimeisen huoneen varausmahdollisuus sopimushinnalla on Pohjois-Amerikassa ostajanäkökulmasta edelleen hyvin tärkeä vuonna 2013.