Kevättempauksella halutaan kertoa sataman lähellä asuville varustamosta
Laivayhtiö Eckerö Line lähettää vapun kynnyksellä naapureilleen kutsun tulla kylään laivalle. Länsisataman viereisten kaupunginosien kotitaloudet saavat postissa miniristeily-lahjakortit m/s Finlandialle.
Keväthenkisen tempauksen taustalla on laivan henkilökunnan piirissä spontaanisti syntynyt idea.
”Pari eckeröläistä heitti ilmaan ajatuksen, että olisipa hauska tutustua naapureihin ja kutsua heidät meille kylään”, Eckerö Linen myynti- ja markkinointijohtaja Ida Toikka-Everi kertoo. ”Totesimme, että ilman muuta haluamme toimia kuten kunnon naapurin kuuluukin: Olla helposti lähestyttäviä, tulla tutuksi ja tarjota kahvit. Päätimme ryhtyä tuumasta toimeen.”
Jätkäsaaressa, Lauttasaaressa, Hietalahdessa ja Punavuoressa sijaitsevat kotitaloudet saavat postissa 29.4. lahjakortin, joka sisältää ilmaisen miniristeilyn 1- 4 hengelle sekä tietysti kahvikupongit. Yhteensä alueella on yli 11 600 kotitaloutta.
Eckerö Linellä tiedostetaan, että sataman läsnäolosta koituu lähialueen asukkaille jonkun verran vaivaa erityisesti liikenneruuhkien muodossa. Laivayhtiö haluaa edistää sopuisaa rinnakkaiseloa ja toivoo, että asukkaat ottaisivat sataman toiminnasta myös sen hyvät puolet irti.
”Haluamme osoittaa, että meistä voi olla naapureille myös iloa ja hyötyä”, Toikka-Everi sanoo. ”Olisi hienoa, että laivan myymälät ja ravintolat voitaisiin jopa mieltää mukavaksi osaksi alueen palvelutarjontaa: Risteilylle voi lähteä helposti pyörähtämään, istua laivalla iltaa, tehdä ostoksia ja tulla ajoissa kotiin. Toivotamme kaikki naapurit tervetulleiksi käymään!”