Varustamo juhlii 20-vuotispäiväänsä Vain Elämää -ohjelmayhteistyöllä
Eckerö Linella kulki kesän 2014 aikana ennätysmäärä matkustajia ja ajoneuvoja. Myös syksystä on tulossa hyvin vilkas yhtiön 20-vuotisjuhlien ja Vain Elämää -ohjelmayhteistyön myötä.
Eckerö Linen m/s Finlandia kuljetti kesä-elokuun aikana yhteensä 415 566 matkustajaa eli 20 prosenttia enemmän kuin kesällä 2013. Päivä Tallinnassa -risteilyjen ja hotellimatkojen lisäksi uusien kuuden tunnin miniristeilyjen suosio on omalta osaltaan lisännyt yhtiön matkustajia.
”Kulunut kesä ja koko alkuvuosi ylipäänsä ovat sujuneet yhtiön kannalta erittäin hyvin. Laivan kokonaistarjonnan suosion lisäksi uusi aikataulu eli kaksi edestakaista vuoroa päivässä on osoittautunut asiakkaiden tarpeisiin hyvin joustavaksi ratkaisuksi”, toimitusjohtaja Taru Keronen summaa.
Baltiaan ja Keski-Eurooppaan yhä useammin omalla autolla – henkilöautojen määrä noussut 50 %
Myös kuljetettujen ajoneuvojen määrä on ollut selkeässä kasvussa: Henkilöautoja kuljetettiin kesä-elokuussa lähes 60 000 kpl eli 50 prosenttia viimevuotista enemmän. Myös moottoripyöräilijät ja karavaanarit ovat selvästi löytäneet Baltian. Keronen tulkitsee uuden matkailusukupolven hyödyntävän rohkeasti Via Balticaa kulkiessaan teitse Baltiaan ja edelleen Eurooppaan.
Vain Elämää -ohjelmayhteistyö kruunaa 20-vuotisjuhlinnan
Teoston kesällä julkaiseman tilaston mukaan m/s Finlandia on Suomen toiseksi suurin kotimaisten viihdeartistien työllistäjä.
Yhtiö jatkaa aktiivista linjaansa ja panostaa 20-vuotisjuhlasyksynään entistä nimekkäämpiin artisteihin: syksyllä laivalla esiintyvät muun muassa Pepe Willberg, Kasmir, Koop Arponen, Diandra, Sonja Lumme, Sami Saari ja Pave Maijanen. Lisäksi Vain Elämää -ohjelman tähti Elastinen on tulossa keikalle 6.11. m/s Finlandialle.
”Huiman artistikattauksen lisäksi Vain Elämää -ohjelmayhteistyö tuo m/s Finlandialle syksyksi 400-paikkaisen fanikatsomon, jossa voi muiden fanien kanssa seurata ohjelmaa jättiscreeniltä reaaliajassa. Tulossa on siis kaikkien aikojen viihdesyksy. Teemme kovasti töitä, että juhlavuodestamme tulisi matkustajille erityisen viihtyisä”, Eckerö Linen myynti- ja markkinointijohtaja Ida Toikka-Everi sanoo.
(EH)