Paluu liikenteeseen 23.1.2015
Eckerö Line tekee tammikuun 2015 aikana m/s Finlandialle mittavia uudistuksia.
”Haluamme, että astuessaan m/s Finlandialle asiakas tuntee itsensä tervetulleeksi ja viihtyy laivalla”, toimitusjohtaja Taru Keronen sanoo. ”Matkustajien tarpeet vaihtelevat paljonkin sen mukaan, missä roolissa he matkustavat, ja on tärkeää kyetä tarjoamaan monipuolisia vaihtoehtoja laivamatkalla viihtymiseen.”
Kaksi lähtöä sekä Helsingistä että Tallinnasta tuovat monia mahdollisuuksia matkavaihtoehtoihin:
– Miniristeilyt aamulla tai illalla mahdollistavat reilut kuusi tuntia aikaa mm. viihtymiseen, kokoustamiseen ja ostosten tekemiseen laivalla.
– Päivä Tallinnassa risteilyllä ehtii reilut 7 tuntia tutustua Tallinnan tarjontaan
– Hotellimatkoille voi valita sopivan vaihtoehdon, mikä helpottaa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta saapuvia.
– Reittimatkoille joustavuutta matkaohjelmaa
Mukavuutta matkantekoon tarjoaa m/s Finlandian suosittu Buffet Eckerö. Runsas Meriaamiainen on tarjolla aamulähdöllä Helsingistä kahdessa kattauksessa. Muilla vuoroilla nautitaan seisovan pöydän herkuista. Suurin osa Buffet Eckerön tarjottavista on tehty paikan päällä laivan keittiössä, ja esillä on kulloisenkin sesongin parhaat herkut.
Uusi 60-paikkainen Bar Paja on viihtyisä paikka nauttia matkanteosta. Kannen 8 muut ravintolat, Pub Jätkäsaari, Bar Naissaar sekä viihdepubi Pub Telakka sekä tanssiravintola Bar Nosturi, pysyvät ennallaan.
Uusia ostosmahdollisuuksia
Eckerö Marketissa on edelleenkin tarjolla parhaat tuliaiset. Uudistusten myötä Parfymeria siirtyy Eckerö Marketin yhteyteen kannelle 6. Uusi myymälä PopUp avautuu kannelle 8 Bar Naissaarta vastapäätä. PopUpin valikoimassa on muun muassa herkkutuotteita Itämeren alueelta.
Laiva alle ja kokous päälle!
Uusi Kokouskeskus & Lounge tarjoavat inspiroivat tilat sekä kokousmatkustajille että risteileville ryhmille. Kokoustilat siirtyvät aivan omaan osastoonsa, jossa on oma sisäänkäynti, oma rauha ja omat tilat. Kokoushuoneet sopivat tietenkin perinteiseen konferenssikäyttöön, mutta myös juhliin, tuote-esittelyihin tai vaikka minimessuille. Kokouskeskuksessa löytyy tilat 8-110 henkilölle.
Kokoushuoneiden lisäksi keskuksessa on myös Lounge, jossa rauhallista matkantekoa kaipaava voi matkustaa esimerkiksi töitä tehden. Kokouskeskuksen aulasta löytyy kahvia sekä pientä suolaista ja makeaa purtavaa. Isompaan nälkään suosittelemme laivan herkullista buffetia. Uusi kokouskeskus & Lounge on käytössä 2.2.2015 alkaen.
Lyhin reitti terminaalista laivaan
Tallinnan Satamassa valmistuu tammikuun aikana Eckerö Linen uusi matkustajasilta. Tällöin sekä Helsingissä että Tallinnassa on matkustajillamme lyhin reitti terminaalista laivaan ja takaisin. Samoin rakennettava uusi autoramppi nopeuttaa Tallinnan Satamassa automatkustusta. (EH)