Ensimmäisellä lennolla 1919 yksi matkustaja, kermaa ja kanoja
Tänään tiistaina 25.8. 2009 tulee kuluneeksi 90 vuotta maailman ensimmäisestä kansainvälisestä lentovuorosta. Päivittäinen reitti kulki Lontoon Hounslow’sta Pariisin Le Bourgetin kentälle. Matka-aika oli kaksi ja puoli tuntia ja sitä liikennöi Air Transport & Travel -niminen yhtiö, josta nykyinen British Airways juontaa juurensa.
Matkustajia neitsytmatkalla oli vain yksi, mutta lippu maksoikin nykyrahaksi muunnettuna noin 2000 euroa. Rahtina kulki kanoja ja devonshirelaista kermaa sekä sanomalehtiä. Lentäjä suunnisti määränpäähän kompassin avulla, seuraten etukäteen nimettyjä maamerkkejä kuten kirkontorneja ja rautatiekiskoja.
”Tuolloin ohjaamo oli avoin eli lentäjä oli joka hetki myös sään armoilla. Lentäjä ei voinut sekunniksikaan herpaantua ohjaamisesta”, kuvaa historiallista konetyyppiä juhlan kunniaksi lentänyt kapteeni Stratton Richey.
Hän vertailee, että nykyään lentäjän päätyönä on hallinnoida lentoa osana maailmanlaajuista lentoliikennettä, lukemattomia koneen omia tietojärjestelmiä ja vielä varmistaa että jopa satojen matkustajien joukko tuntee olonsa turvalliseksi ja miellyttäväksi.
Nykyisin British Airways lentää Pariisin ja Lontoon väliä kahdeksan vuoroa päivässä ja matka kestää noin 45 minuuttia. Yhtiön pääterminaalin eli Heathrow’n 5:n toistaiseksi kiireisimpänä päivänä viime kesäkuussa sen läpi kulki peräti 82 000 matkustajaa. (EH)