Austrianista osa LH Groupia jo elokuun aikana?
EU:n komissio teki perjantaina 31.7. 2009 eurooppalaisen lentoliikenteen toimialajärjestelyjä koskevan merkittävän päätöksen. Komissio pääsi lentoyhtiö Deutsche Lufthansan kanssa ratkaisuun ehdoista, joilla saksalaisyhtiö voi ottaa haltuunsa itävaltalaisen Austarian Airlines Groupin.
Tällä ratkaisulla poistui nyt huomattava este yhtiöiden tulevasta kumppanuudesta ”saman katon alla”. Austrian on odottanut tätä ratkaisua myös siksi, että Lufthansa pääomitus toisi kaivattua rahoitusapua yhtiölle.
Austrianin puolesta asiasta tiedottaneet hallituksen jäsenet Dr. Peter Malanik ja Dr. Andreas Bierwirth odottavat, että muodollinen yhdistymisuutinen kuullaan vielä elokuun 31. päivään mennessä, viimeistäänkin syyskuun 2009 aikana.
Austrian on tarkoitus säilyttää jatkossakin omana tuotemerkkinään Lufthansa Groupin sisällä samaan tapaan kuin siellä jo sveitsiläinen Swiss on! (EH)