Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Finnairin Aasian-liikenne kasvaa 30 prosenttia

Posted on 30.8.20063.1.2019 by Eero Havia

Uutuuskohde Delhiin lisätään jo vuoroja

Finnairin Aasian-liikenne kasvaa loppuvuonna ja ensi vuonna 30 prosenttia. Lokakuun lopussa kolmella viikkovuorolla aloittavan Delhin-reitin vuorotiheyttä kasvatetaan jo ensi keväänä viiteen lentoon viikossa.

”Ennakkokiinnostus Intian-tarjontaamme on ollut suurta, vaikka emme ole vielä edes aloittaneet liikennettä. Käynnissä on myös työ Kiinan ja Japanin liikenteen lisäämiseksi nykyisiin kohteisiin ja samalla valmistelemme uusien kohteiden avaamista. Kuljetamme Aasian-reiteillämme tänä vuonna lähes miljoona matkustajaa”, kertoi Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen tänään 30.8. islantilaisen Kaupthing Bankin järjestämässä sijoittajatilaisuudessa Helsingissä.

Kesällä Finnairin kuuden lentokoneen kaukoliikennelaivastoa kasvatettiin kahdella lisäkoneella. Ensi vuonna Aasian liikenteeseen tule kaksi uutta Airbus A340 -laajarunkokonetta.

”Myös 2008 tavoitteenamme on hankkia kaksi uutta konetta Aasian-liikenteeseen. Hyödynnämme käytössämme olevia joustomahdollisuuksia laivastomme kasvattamisessa kysyntää vastaavasti”, sanoo Hienonen ja jatkaa: ”Strategiamme onnistuminen edellyttää kuitenkin suunnitelmallista etenemistä rakennemuutoksessamme. Kilpailukykyinen kustannustaso on välttämättömyys, jotta lisäpanostus Aasian-liikenteeseen on mahdollista. Tämä edellyttää joustoa rakenteissa ja tekemisessä.

Aasian-liikenne tuo työtä Finnairissa jo 2000 hengelle. Lähivuosina työllistämme 1000 henkilöä lisää, mikäli pääsemme ratkaisuun liikenteen rakenteelle sopivista työehdoista. Uskon, että pääsemme, sillä kasvustrategiamme onnistuminen on kaikkien etu”, sanoi Hienonen.

Ilmailulaitos Finavian eilen 29.8.2006 julkistama Aasian-terminaalin laajennusprojekti Helsinki-Vantaan lentoasemalla tukee Finnairin luomaa Helsinki-Gateway-konseptia. Hienosen mukaan Helsingin erinomainen sijainti ja hyvin toimiva lentoasema tarjoavat ainutlaatuiset edellytykset toimia siltana Euroopan ja Aasia välillä nyt ja tulevaisuudessa. (EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Hauskaa ja turvallista juhannusta 19.6.2025
  • Rovaniemelle uusi suora lentoyhteys Belfastista 19.6.2025
  • Helsinki-Vantaan uusi kartta sujuvoittaa kulkua lentoasemalla 19.6.2025
  • Matkailuala huolissaan jatkuvien työtaistelutoimien vaikutuksista kesän sesonkiin – ala kiittää lentäjien kiistan ratkeamista 18.6.2025
  • EPSI Rating-tutkimus: Viking Line ykkönen asiakastyytyväisyydessä 18.6.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus