Kansanedustaja Paajanen laati kirjallisen kysymyksen jo marraskuussa
Eilen 7.1.2009 näyttävästi Kauppalehden etu- ja alkusivuilla uutisoitu Finnairin Suomen Matkatoimiston tilinpäätökseen järjestelemä konserniavustus ja sen mahdollinen kilpailua vääristävä vaikutus saivat jo viime vuoden marraskuun 13. päivä kansanedustaja Reijo Paajasen (kok.) jättämään eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen ao. ministerin eli Jyri Häkämiehen (kok.) vastattavaksi.
Aikaisemmin myös matkailualalla yrittäjänä toimineen Paajasen kysymys kuului: ”Onko hallituksen mielestä oikein, että huonosti kannattavalla matkailulalla valtion lentoyhtiö tukee omien tytäryhtiöidensä tappiollista toimintaa niiden kilpaillessa yksityisen yritystoiminannan kanssa?”
Kokoomuslaisen ministeri Jyri Häkämiehen vastaus joulukuun 4. päivänä 2008 puoluetoveri, kansanedustaja Reijo Paajasen kirjalliseen kysymykseen KK 849/2008 vp kuului:
”Finnair-konserniin kuuluvat Suomen Matkatoimisto
Oy ja Matkatoimisto Oy Area harjoittavat
matkatoimistoliiketoimintaa. Ne eivät ole omalla
toimialallaan kilpailuviranomaisen mukaan
määräävässä markkina-asemassa. Alalla toimii
suuri joukko yksityisiä liikkeenharjoittajia. Finnair-konserni toimii liiketoiminnassaan tasapuolisesti kaikkiin matkatoimistoihin nähden.
Tavanomaisen verosuunnittelun mahdollistavan
lainsäädännön puitteissa Finnair-konsernista
on maksettu konserniavustusta Suomen Matkatoimisto Oy:lle vuonna 2007 2,5 miljoonaa euroa ja vuonna 2006 1,8 miljoonaa euroa. Muita konserniavustuksia matkatoimistoille ei ole maksettu viimeisten vuosien aikana.
Vuonna 2006 Matkatoimisto Oy Area maksoi Finnair-konsernille konserniavustusta 1,2 miljoonaa euroa.
Finnair Oyj toimii matkatoimistojen omistajana
kilpailun edellyttämällä tavalla. Suomen Matkatoimisto Oy:n toimintaa on sopeutettu: viimeiset YT-neuvottelut vietiin päätökseen marraskuussa 2008 ja henkilökuntaa on supistettu viime vuosien aikana. Tänä aikana yhtiö on tarvinnut poikkeuksellista pääomapanosta omistajaltaan.
Tämä on voitu toteuttaa konserniavustuksella;
vaihtoehtona olisi ollut oman pääoman ehtoinen
panostus.
Finnairin toimenpiteet omistajana vertautuvat
muiden suurten matkatoimistoalan yrittäjien toimiin yhtiöiden pääomahuollon turvaamiseksi.
Finnair Oyj ei voi pitemmän aikaa sallia kannattamattoman liiketoiminnan jatkamista Finnair-konsernin rahoituksella. Tästä syystä sopeutustoimiin Suomen Matkatoimisto Oy:ssä on jo ryhdytty.
Finnair-konsernin matkatoimistoihin kohdistuvat
alalle tavanomaiset tuottovaatimukset.” (EH)